Kuinka paljon synnyttäminen sattuu? Rehellisesti? Pelottaa

että 6-7 kouluasteikolla

JOs rehellisiä ollaan, mulla se sattui todella paljon. Onneksi oli ohi viidessä tunnissa.

Tikit, peräpukamat, nännit puhki hiertyneinä imetyksestä...

On se silti sen arvoista! Mikään muu ei anna samaa onnen tunnetta kuin oma lapsi :-)

Minä kipuherkkä ihminen olen joutunut synnyttämään ilman kivunlievityksiä ja voin sanoa ettei se nyt NIIN kamalaa ollut.

synnytykset ovat yksilöllisiä, myös kivun kokeminen on tosi yksilöllistä.



Minusta ei ollut kamalaa, vaikka ähelsin vuorokauden. Ehkä se vaikutti, että olen kokenut kaikenlaista ennenkin ja otin kivunlievitykset empimättä vastaan. Paljon vaikeampaa oli synnytyksestä toipuminen.

mutta en minä siitä ollut huolissani. Se loppuu. Mutta perse voi revetä pillun päreiksi ja goodbye hyvälle seksielämälle. Tai vauva voi vammautua, se olisi kovaa.



En siis ymmärrä kipuruikuttajia.

8 tai 9. Pahempaakin kipua kuitenkin on.

Sitä on kuitenkin niin huuruissaan hormoneista ja kaikesta, että kyllä se pian unohtuu. Älä suotta pelkää, kyllä se kipu kuitenkin loppuu.

pelkäät ja panikoit etukäteen - voin luvat että sattuu ja paljon!



Jos puolestaan pystyy rentoutumaan, ottamaan vastaan mitä tuleman pitää, se auttaa siihen ettei oikeasti satu niin paljon kuin jos jännittää joka lihasta - tai sitten auttaa siihen tunteeseen, että kipu tuntuu ns. siedettävämmältä.

mutta kun se on oikeasti niin yksilöllistä miten sen kivun kestää. Mutta tsemppaa itsesi niin, että jokainen kipuaallonharja vie sua lähemmäs sitä vauvaa. Kyllä sä kestät! Ja puudutteet on keksitty! Epidurali yms. on ihan käyttöä varten kehitetty :)



Ja sitten kun se ihana nyyti lasketaan siihen sun rinnan päälle, se kaikki kipu IHAN OIKEASTI menettää merkityksensä. Se ei välittömästi unohdu, mutta kaiken sen olit valmis kestämään että hänet sait maailmaan!



Onnellista ensitapaamista oman iki-ihanan vauvasi kanssa!

Muhun ei sattunut paljon ollenkaan. Supistukset kestin hyvin pelkästään syvään hengittämällä ja ponnistaminen tuntui samalta kuin " iso kakka" (vaikkakaan se ei mielestäni ole kovin hyvä vertaus). Mitään kipulääkettä en tarvinnut.



Synnytys oli minulle rutkasti miellyttävämpi kokemus kuin esim. käden katkeaminen, nivelsiteitten repeäminen tai migreenikohtaus.

Yksösen kohdalla se sentään loppuu lapsen syntymään, mutta kaksosten kanssa ei vaan jatkuu ja jatkuu. Silti siitä selviää, on se kumma juttu tuo luonto.

Alapää tohjona, ei pysyt pissaamaan/kakkaamaan kun sattuu, rinnat todella kipeät ja arat, ei voinut paitaa pitää kun vaateen kosketuskin teki nänneissä kipeää...

synnyts oli peace of cake.

supistukset kovenee pikkuhiljaa nii voit pyytää kivunlievitystä kun tuntuu et ei enää kestä..



mä pelkäsin eniten ponnistusvaihetta, mut jälkeenpäin ajateltuna, vaikka sattuhan se niin ei ollut mitään järkeä pelätä. Unohdin kaiken kivun HETI kun vauva oli ulkona! Se oli oikeasti tosi uskomatonta miten sen niin nopeasti unohdin ja vaikka sattui niin sanoin HETI salissa jo et tän pystyis tekemään uudelleen! Mulla ekat yhdyntäkivut oli paljon pahempia kun synnytys..



Kipu on tietysti erilaista koska on ns. positiivista kipua, tiedät et se saa jotain hyvää aikaan kun vauva on tulossa sieltä.



Tsemppiä!!

Ensin vain huomaa, että maha välissä kinnaa ja itsekseen mietiskelee, että " onks nää ny niitä?" . Supistusten kanssa pärjää kotona pitkään ihan kivasti, kun ei jämähdä sohvalle järkytyneenä mittamaan kellosta supistusväliä. Mulla on ollut tapana tässä vaiheessa vähän siivoilla ja tarkistaa, että sairaalalaukussa on kaikki.



Sitten supistusten voima alkaa pysäyttää ja laittaa puhisemaan. Hyvä hetki lähteä sairaalaan. Itse käyn tässä vaiheessa vielä kotona suihkussa ennen lähtöä.



Sairaalassa ikävä vaihe on mulle ollut tutkimuspöydällä makaaminen, kun piirretään supistuskäyrää. Paikoillaan oleminen ei ole koskaan ollut mulle hyväksi synnytyksissä.



Mutta sitten onkin kaikki mahdolliset kivunlievitykset apuna. Suosittelen ainakin allasta, jos sellainen on tarjolla. Ja kannattaa kokeilla ilokaasua, ennen kuin on liian kipeä. KEstää vähäsen aikaa oppia oikea hetki ja tekniikka kaasun hengittelemiseen ja kovin kipeänä ei jaksa enää perehtyä.



Kipu kasvaa, mutta itse kasvaa kivun mukana. Joka kerta, kun mulle on tullut se hetki, että ei enää millään jaksaisi on kätilö antanut luvan ponnistaa. :)



Kaikki kolme kertaa on jännittänyt ja autossa matkalla sairaalaan olen miehelle vannonut ottavani kaikki puudutukset. Mutta joka kerta on mennyt ihan ilokaasun voimalla kuitenkin.



Ihanaa odotusta sinulle! :)

Minä pelkäsin synnytystä ihan hirveästi ennen kuin olin koskaan ollut raskaana. Luulin, että kipu on terävää ja voimakasta kuten vaikkapa kuukautiskipu, joka minulla on välillä ollut todella kovaa. Ekan lapsen kohdalla jouduin keisarinleikkaukseen, joten kipupelko ei vielä siinäkään hellittänyt. Toisen lapsen kohdalla sitten pääsin kokemaan alatiesynnytyksen. Käynnistyksen vuoksi olin kaksi vuorokautta synnytyssalissa. Missään vaiheessa kipu ei ollut sietämätöntä, enkä itse koskaan pyytänyt kivunlievitystä vaan kätilö aina päätti puolestani. Lopulta sain epiduraalin, joka vei kaikki kivut. Siihen asti tuntemani kipu oli lähinnä vyöryvää ja aaltoilevaa tunnetta kehossa, ei mitään terävää kipua tai tunnetta, että paikat repeäsi. Toivon, että sinulle käy niin kuin minulle molempien raskauksien loppuvaiheessa: mieli rentoutui synnytystä kohden enkä enää lainkaan pelännyt tulevaa.

Jos tykkäät urheilla, tykkäät synnyttää. Kyllä se sattuu, mutta se on varsin luonnollista kipua, anna synnytyksen edetä, yritä olla rento ja ajatella, että se ei kestä onneksi kauaa.



T. 2 lasta synnytykset 12h ja menisin milloin vaan! Kätilö sanoikin, että mut on luotu synnyttämään.. Joillekin se homma sopii toisia paremmin.

että taivas aukeaa kun vauva lasketaan äidin hoteisiin. Jotkut äidit eivät tunne yhtään mitään kun vauva viimein lasketaan rinnalle. Ei rakkautta, ei onnea, ei yhtään mitään. Sekin on täysin normaalia ja tunteet tulevat kyllä myöhemmin. Ja voihan käydä niinkin, ettei vauvaa edes heti saa syliinsä.



Tämä onnentunteen ja rakkauden kokeminen vastasyntyneeseen asia, josta puhutaan aivan liian vähän. Samoin synnytyskokemukset eivät kaikilta unohdu tai kuittaannu vauvan saamisella maailmaan, vaikkakin merkitys vähenee aika tavalla.



Kannattaa mennä ennakkoluulottomasti ja puhtaalta pöydältä, liikaa muiden kokemuksia murehtimatta.

Kipukynnyksen lisäksi riippuu mitä lievitystä kipuun saat ja missä vaiheessa. Mulla kolme synnytystä, kaikki erilaisia. Eka oli tosi kivulias, koska en saannut kunnolla kivunlievitystä, toinen ei sattunut juuri lainkaan koska kivunlievitykseen paneuduttiin kunnolla ja kolmas taas oli tosi kivulias, koska oli nopea, enkä ehtinyt saamaan kipuun mitään.



Ei kannata liiaksi muiden synnytysjuttuja lukea, se millaiseksi sun synnytys muodostuu on ihan oma kokemuksensa. Jos olet kipuherkkä tai pelkäät kipua, mainitse siitä heti synnärille mennessäsi ja esitä toive, että saat mahdollisimman pian kunnollista lääkitystä, kun poltot kovenee.

Niinkuin joku sanoi, se kipu kasvaa mutta itse kasvaa sen mukana. Ja ajantaju menee. mäkin luulin, että olin ollut synnytyssalissa alle puoli tuntia, vaikka siin vaiheessa oltiin oltu jo kaksi ja puoli tuntia. Ja mä unohdin sen kivun heti supistuksen jälkeen, ajattelinkin että " liiottelinkohan mä vähän" .Kun se kipu tosiaan loppuu KOKONAAN supistusten välissä. Ja paras neuvo tässä ketjussa on se, että ota se kipu vastaan! Mun kaveri hoki mulle yhdeksän kuukautta, että älä taistele sitä kipua vastaan, vaan elä joka supistus täysillä. Niin tein ja kätilö sanoi, että sen huomasi ja että se todennäköisesti lyhensi synntystä monta tuntia.