Saan kohta tietää onko kohtusyöpää.
Pelottaa tuleva, enkä osaa ajatella iloisia asioita tämän kaiken epätietoisuuden keskellä. En saa muuta kuin surullisia uutisia kaiken aikaa. Ensin kuoli kissani vanhuuteen, sitten koirallani todettiin syöpä ja nyt minä itse. Aika koville kaikki ottaa. Kaikesta huolimatta tässä pitäisi arkea jaksaa pyörittää kahden pienen lapsen äitinä. Pelokkain tuntein.
Kommentit (9)
Ultrattiin ja kohdusta löytyi jotain, ei tiedetä vielä mitä tarkalleen. Koevastauksia tässä odotellaan mutta lääkäri puhui syövästä. Menin aivan shokkiin ja olen edelleen. ap
ilmeisesti sinulat otettiin papa eli näytteet kohdun suulta yms
ehkä siinä on solumuutoksia ja ne on helppo hoitaa paikallisesti ilman et kohtua poistetaan ja se on sillä selvä
eli älä nyt murehdi
näistä asioista mitään kun en ole lääkäri. Niitä tuloksia sitten oottelen. Ei tämä ollu papa joka otettiin kohdusta, sen verran tiedän. Voitte kuvitella omissa housuissanne että tuollaisessa tilanteessa menee jo ite shokkiin kun aletaan puhua että sulla kohdussa jotain ylimäärästä ja puhuu syövästä. Voi kauhistus sentään. Eipä tässä ole iloiset fiilikset päällä.ap
Mulla taas on papassa muutoksia ja nyt odottelen pääsyä johonkin hoitoihin. Mitä olen lukenut niin olen onnekas kun huomattiin ajoissa eikä näin pääse syöväksi ikinä muuttumaan. En siis aio ikinä luistaa papasta! (niinkuin ennen tein...)
neulalla (en tiedä mikä se oli) niin kehui otattavan näytettä ja sellainen otettiin. Tuntui aika kauheelta. ap
kohdussa, myomia, jotka aiheuttavat tiputtelua , runsaita kuukautisia, kipuja, ja ovat todellakin vaarattomia, t. 20 vuotta niistä kärsinyt ja vihdoin tehtiin kohdun transablaatio
Ihme veriturhua tuli reilun viikon ja kohtu suurentunut. Raskaana en ole testien mukaan... ens viikolla kai tulokset tulee... Pelottaa!!
Mitä oireita sulla on ollut?