Pakko jakaa :)

tajusin tässä, että toivoa ei saa koskaan menettää. Vuosi sitten olin yksin, ollut 10 vuotta, epämääräisissä ihmissuhteissa epämääräisten ihmisten kanssa. Olin tavallaan onnellinen, mutta olin jotenkin hyväksynyt sen " tosiasian" , että parisuhdeonni ei vaan osu kohdalleni.



Nyt, ensimmäistä iltaa yhteisessä kämpässä yksin. Mies duunikavereidensa kanssa ulkona.



Ja olo on niin onnellinen. Luulin jo, että kaikki hyvät on viety, mutta eipä ollutkaan. Kun ajattelen miestäni, valtava onnenpuuska käy koko kropan läpi ja hymyilyttää. On niin ihana olla rakastunut sellaiseen ihmiseen, joka on paras kaveri ja rakastaja.



Tietysti siihen onnen tunteeseen liittyy menettämisen pelko, mutta nyt nautitaan. Yhteistä taivalta takana 8 kk, ja se pelkkää onnea. Nyt harjoitellaan tätä yhdessä asumista, vuoden päästä mietitään lapsia, mutta ensin nautitaan toisistamme.



Siispä uusio- ja muut sinkkusisaret, minä päivänä tahansa saattaa nurkan takaa tulla se maailman tärkein ihminen.