Ei ne lapset sitä päiväkotia tarvitse

Fanaatikot vaan eivät millään tajua, ettei päivähoito ole välttämättä vahingollista lapselle ja hän voi jopa nauttia sinne menemisestä.

Kyllä koti on se ykköspaikka ja vasta äärimmäisen pakon edessä päivähoito! Mikään ei lapselle voi olla tärkeämpää kuin omat vanhemmat ja sisarukset. Itse olen päikkärissä ollut monesti töissä ja oikein naurattaa joidenkin vanhempien ruusuinen kuva päiväkotielämästä.

En kai minä nyt lasta päiväksi yksin kotiinkaan jätä!

Itse olen edelleen katkera, kun jouduin olemaan kotona kouluikään saakka, enkä päässyt tarhaan, jossa kaikki kaverit olivat. Oli todella pitkät ja tylsät päivät ilman leikkikavereita.

Aika harvalla se kuitenkin näin menee.



Suomessa lasten mielenterveysongelmat ovat todella yleisiä. Olisiko aika myöntää, että kaikki vanhemmat eivät ole niitä parhaita kasvattajia lapsilleen ja että se ei ole edes niin hirveän harvinaista?

Minulla on kotona " oma perhepäivähoitoryhmä" eli 5 omaa biologista lastani. Esikoinen aloittaa huomenna koulun, toinen lapsi on 5-vuotias, kolmas on 3-vuotias, neljäs täyttää kohta 2v ja kuopus on vauva.



Ei sitä päivähoidontarvetta voi mielestäni meidän kohdalla perustella edes sosiaalisilla suhteilla koska kyllähän noi seuraa saa toisistaan ja toisiltaan oppii.



Silti mullekin on sanottu että " viimeistään 3-vuotiaana pitäisi aloittaa päivähoito" . Käsittämätöntä. Itse olen kaikki lapseni hoitanut siihen eskari-ikään saakka itse ja silloinkin vain sen eskarin 4h/pvä ovat käyneet.

pääsee hoitoon kun tekisi niin mieli näyttää kavereille irronneet hampaat ja muutenkin nähdä yks ihana Emmi sieltä tarhasta...

Kovin tuntuu kärsivän pk-ssa..

Oma esikoiseni on 4-vuotias, eikä todellakaan kaipaa päiväkotiin. Ei kaipaa kerhoonkaan, vaikka sieltä on saanut kivoja kavereita. HAluaisi vaan olla äidin ja pikkuveljen kanssa kotona. JA onneksi vielä nyt ainakin vuoden loppuun asti saakin olla.

Vierailija:

Itse olen edelleen katkera, kun jouduin olemaan kotona kouluikään saakka, enkä päässyt tarhaan, jossa kaikki kaverit olivat. Oli todella pitkät ja tylsät päivät ilman leikkikavereita.

mutta jollain se perhe on elätettävä. Tätäkin kannattaisi aina välillä muistaa. Emme olisi mieheni kanssa kumpikaan töissä, jos joku elättäisi meidät. Mutta kun ei elätä. Tai no valtiohan kyllä maksaisi mutta se on mielestäni moraalisesti väärin.

mutta nyt kun omat lapseni ovat aloittaneet päiväkodissa (ovat 2.5 ja 4.5 vuotiaita), niin uskaltaisin sanoa, että vanhempi lapseni nimenomaan TARVITSI päiväkotia, reipastuakseen ja rohkaistuakseen.

Jo muutama viikko hoidossa on saanut pojasta esiin ihan uudenlaisen puolen, ja nyt mietinkin, että jos pojan olisi " pitänyt" lähteä suoraan kotihoidosta kouluun, olisimme olleet kenties aika hukassa suuren muutoksen edessä.

En toki väitä, että päiväkoti olisi minun hoitoani jotenkin erityisempää, mutta ainakin meillä kotihoito ja päiväkotihoito tasapainottavat toinen toistaan, ja olemme onnekkaita, että teemme mieheni kanssa sellaista vuorotyötä molemmat että lastemme hoitopäivät eivät ole mahdottoman pitkiä (4.5-7.5h/pv).

Uskonkin, että tässäKIN asiassa niinkuin monessa muussakin ei ole vain yhtä ja ainoaa oikeaa ajattelutapaa ja tätäkin aihetta voi hyvinkin halutessaan kärjistää ja katsella mustavalkoisesti, mutta jokainen tyylillään ja osittain myös pakonsanelemana järjestää omien lastensa hoidon :-)

Lapset leikkineet koko kesän aamusta iltaan kavereiden kanssa. Miksi pitäisi mennä päiväkotiin sosiaalistumaan. Sitä paitsi on kerhoja ja harrastuksia, joissa voi tavata niitä kavereita ja sosiaalistua paljon paremmin kuin aika julmassa päiväkotimaailmassa.



Niille parille, jotka sanoivat, että pakkohan se on, kun vanhemmat ovat töissä totean, että sitä juuri tarkoitin. Lapset on PAKKO laittaa päiväkotiin, ei lapsia laiteta sinne siksi, että lapsen kehitys sitä vaatisi.



ap

Kaikilla ei ole, oikeasti.

Ja kuitenkin asumme kaupungissa, jossa potentiaalisesti pitäisi olla paljonkin lapsia. Missäköhän ne luuraavat?

Onneksi poika on päiväkodissa. Onpahan edes jotain seuraa.

Eli mekin olemme kuskanneet esikoistamme kerhoissa kaksi kertaa viikossa, uimakouluissa, jalkapallokouluissa, urheilutapahtumissa jne...

mutta ei auttanut ei, lapsemme oli aina seinäruusu eikä ikinä uskaltanut ottaa osaa mihinkään, eikä vastata muille lapsille mitään jos nämä pojallemme erehtyivät puhumaankin, roikkui aina vaan yhden opettajan käsipuolessa jonka katsoi itselleen turvallisimmaksi ja tirskahti itkuun jos häntä vähänkin yritti kannustaa menemään mukaan tai olemaan vähän iloisemalla mielellä.

Nyt poika ottaa itse kontaktia muihin lapsiin, ei roiku open käsipuolessa ja on muutenkin hyvin iloinen tapaus.

Kaiken lisäksi jos lapsillamme on vaikka neljän päivän vapaa päiväkodista, niin alkaa jo kolmantena päivänä kysellä, että mennäänkö huomenna päiväkotiin ja odottaa malttamattomana.

Eli nyt melkeinpä jos joutuisin jostain syystä jäämään kotiin, niin uskoisin, että veisin lapseni päiväkotiin siitäkin huolimatta puoleksi päivää, tai ainakin parina päivänä viikossa (ja tätä en olisi itsekkään uskonut sanovani pari kuukautta sitten ;-)



En tiedä liekö päiväkotimme (joka on yksityinen) sitten niin kodinomainen (ja sitä se on), että poika siksi viihtyy, vai mistä innostus johtuu, mutta näin onneksi meillä :-)



-lienenkö ollut nro 14-