Miten melkein kaikki jaksaa väkertää jotain?

Olen 2 lapsen yh, opiskelen kahdessa eri korkeakoulussa, olen muutamassa järjestössä luottamustehtävissä, entisöin huonekaluja ja harrastan kokkaamista ja käännöksiä vapaa-ajallani, sekä harrastan elokuvia. Pidän myös blogia ajankohtaisista asioista.

Ja kun joskus sitten haluaisikin pysähtyä, niin ei enää pystytä koska kuvitellaan olevansa niin korvaamattomia (ihmiset suuttuvat jos blogi lopetetaan, mies suuttuu jos en väännäkään joka ilta gourmet-ateriaa, järjestössä suututaan jos jätän sihteerin paikkani).

Sitten kolahtaakin kunnon burn-out ja ulistaan, että " kukaan ei ymmärrä minua, kukaan ei kuunnellut minua" .



Ihminen ajaa itse itsensä oravanpyörään.



Sinä, joka osaat pysähtyä, nauti siitä taidostasi.

Mä en pakerra velvollisuudentunnosta tai väkisin. Teen sen itseni takia. Toiset jaksavat ja ovat tosi dynamoja luonnostaan. Silloin minulla menee huonosti ja olen sairastumisen partaalla, kun väkertäminen loppuu.



En hae mitään gloriaa tekemisilleni, en edes pidä blogia niistä (nautin kyllä toisten blogeista ja saan niistä paljon irti). Touhuan yksikseni kaikenlaista mistä nautin kotonani. Toisinaan olen julkisesti puuhaamassa, kuten tänään olin vapaaehtoistyössä.



Ei ole burnoutin vaaraa minulla niin kauan kuin olen iloinen ja työn touhussa. Masennus iskee, jos en saa tehdä tahtomiani juttuja.

rokauteen? Joku organisoinnin hallitseva voisi antaa hyviä vinkkejä?

niitä, jotka eivät osaa hetkeäkään vain olla.

että toiset vaan on toimeliaampia, saavat aikaan yhtä ja toista vaikka osaavat myös toimettomuuden ja hetkessä elämisen taidon. Ihmiset on erilaisia. Joillakin on tällainen lahja.

että miten paljon yksi perhe voi syödä jotain kakkuja ja piirakoita? Jotkut kun tekee juhlakakuista ensin kokeiluversiot muutamaan päivää aikaisemmin. Syökö ne mitään muuta kuin niitä marsipaaniunelmia?



Itse teen käsitöitä ja askartelen ja blogitan niistä. Tarvitsen niitä opiskelun vastapainoksi. Lapsia ei ole ja mieskin on omatoiminen, sillä kai ehdinkin.