Mies tekee piiiiitkää päivää töissä -> käytännössä yh-arki. Muita?

yh-arki tulee vastaan niinkin raakana kuin rahan ja ajan puutteena. miehen palkka on ylellisyys jonka tajuaa vasta kun sen menettää



mikset sinä jaksaisi? moni muukin jaksaa. minä en jaksanut avioliittoa joten lopetin sen ja nyt on hyvä olo vaikka onkin peeaa.



ihan on oma valinta...

on reissuhommissa, monesti vain viikonloput kotona, eikä siltikään tunnu että olisin yh.

Lapsiakin on meillä neljä, kaikki alle kouluikäisiä.

särähtää kohtuullisen pahasti oikean yksinhuoltajan korvaan. Jos ei ole yh ei tiedä mitä se oikeasti tarkoittaa kun tienaa joka pennin, jota tarvitaan ja IHAN KAIKKI on 24/7 100 % omalla vastuulla.



Mä olen kuitenkin mielelläni yh, koska vastuullinen aikuinen eroaa ennenkuin katkeroituu ja lapset kärsivät kodin ilmapiiristä. Mies joka on aina töissä saisi minut katkeraksi.



On henkistä väkivaltaa jättää äiti yksin lasten kanssa, ja olla osallistumatta tai ottamatta vastuuta perheestään. Lapsetkin katkeroituvat jos isää ei kiinnosta.

Myönnän puhuvani itsestäni toisinaan arjen yksinhuoltajana. Se ei ole mitenkään väheksyttävä nimitys aitoja yksinhuoltajia kohtaan, vaan pikemminkin myötätunnon osoitus (huom: ei siis säälin). Itse tiedän kuitenkin hädän hetkellä mieheni olevan puhelinsoiton päässä (esim. kun keskimmäinen leikkasi saksilla kätensä rikki, mies oli vartissa kotona auttamassa).

Yleinen arjenpyöritys kuintekin jää harteilleni mukaanlukien lähes kaikki lapsia koskevat asiat vanhempainilloista hampaanoikomisiin.

naimisissa olevat ihmiset eivät tiedä elämästä yhtään mitään!

mä tuntisin oloni hyljätyksi. Miksi tehdä perhe jos ei sitä tehdä yhdessä, kaikki taitojensa ja kykyjensä mukaan.



Miksi tuollaiset miehet yleensä haluavat lapsia ja perheen jos niille ei ole aikaa? Mitä tekee lapsen itsetunnolle se ettei isä ole läsnä?

Mä olen mieluummin yksin, kuin huonossa liitossa. Enkä epäile yhtään, ettei arkesi sen huonon ukon kanssa ole pelkkää helvettiä!

kai mies voi olla hyvä isä, vaikkei pysty arkeen osallistumaankaan? Joskus elämäntilanne vaan on sellainen, että se sanelee esim. taloudellisista syistä rajoituksen miehen osallistumiseen arkielämään.

Siis siihen, ettei naimisissa olevat tiedä elämästä yhtään mitään. Lue rivien välistä niin hoksaat.

isomman auton, hienompia vaatteita vai isän, jolla olisi aikaa vaikka pelata jalkapalloa ja paistaa lettuja iltaisin? Tai isän joka auttaa läksyissä ja lukee iltasatuja.



Kaupungin kerrostalokämpässäkin voi asua, jos lapset on mammonaa ja uraa tärkeämpiä.



Mun mies on kolmena iltana viikossa jo kuudelta kotona, ja se on toimitusjohtaja. Se osaa delegoida kun se tietää, että sitä tarvitaan kotonakin!!!

Mies oli viikon poissa ja alkuun pelkäsin että selviämmekö siitä viikosta ollenkaan mutta kävikin niin että huomasin ettei se paljoa normaalista viikostamme eronnut. Hieman tietysti mutta ei niin paljon kun olin pelännyt.

Ei mieheni ole huono isä vaikka hän ei ehdi niitä lettuja paistamaan. Joskus todellakin elämäntilanne on sellainen, että se vaatii toiselta isompaa panostusta. Lapset sen ymmärtävät kun heille asian oikein esittää eikä mitenkään katkerasti. Kun mieheni on kotona, hän panostaa lapsiin täysin, peittelee sänkyyn, lukee iltarukouksen, kyselee kuulumiset jne ja ennen kaikkea osoittaa rakkautta. Sitä moni ei tee vaikka olisi paikalla 24/7.

Eikä me olla rikkaita, ei ole rahaa matkustella (joskus toivottavasti on sillä olisi kiva näyttää lapsille maailmaa) vaan ihan tavallinen keskiluokkainen perhe ja vuokra-asunnossa.



Ei pidä heti tehdä noista iseistä huonoja, elämäntilanteet ovat erilaisia ja ne muuttuvat ajan myötä. Tärkeintä on että perheessä on rakkautta ja joku aikuinen paikalla kun lapset tarvitsevat.