Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelet äidistä, joka kertoo sairastaneensa synnytyksen jälkeisen masennuksen?
Kommentit (31)
Neuvolassa ja muutenkin tietenkin, ei pelkästään neuvolassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli sosiaalisilla suhteilla myös erittäin suuri merkitys. Ennen tosiaan elettiin samassa tuvassa koko suku ja osallistuttiin lastenhoitoon, ellei samassa tuvassa niin samalla paikkakunnalla ainakin. Ja kylät olivat muutenkin yhteisöjä, naapurissa kyläiltiin ja käytiin auttamassa vastasynnyttänyttä kuin naapurin rampaa mummoakin. Neuvolajärjestelmä itsessään on hieno, mutta sitäkin pitäisi kehittää.
Bruuke:
Kyllä, asiat olivat enemmän tabuja. Välillä mietin itsekin, onko kaikesta ihan tarpeellista puhua nykyisinkään. TUlee paha mieli.
Nyt kahden viime vuoden aikana olen pistänyt merkille, että tuttavapiirissä on ollut turhan monta esikoisensa saanutta naista, joilla jo odotusaikana oli valtavat suunnitelmat ja hirveästi mielipiteitä ja päätökset kaiken suhteen tehty jo etukäteen. Sitten pian on kuultu, että masennusta tullut.
Nyt kun kuulen, että jollain on synnytyksen jälkeistä masennusta, niin saatan epäillä samanlaista tapausta.
Niin että on sitä ennenkin sairastettu. Eikä varmasti ole ainoa tapaus, mutta tämä nyt lähipiiristä.
Vierailija:
meinaan ei noita ennen vanhaan kärsitty.....lapset vaan hoidetttiin......
Ja nykyään kaikki kärsii masennuksesta....elämä on varmaan paljon rankempaa kuin esivanhemmilla: mummini (syntynyt 1903) söi pettuleipää lapsena kun ei muuta ollut, meni pikkupiiaksi taloon 8 vuotiaana ja lypsi lehmiä ym kunnon töitä....menetti miehen sodassa ja hoiti 7 lasta aikuisiksi yksin....teki koko elämänsä vaihtelevia raskaita töitä kuten siivousta ja tehdastöitä. Kuoli 90 vuotiaana ja oli elämänsä loppuun asti valoisa eikä katkera mistään kärsimästään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
meinaan ei noita ennen vanhaan kärsitty.....lapset vaan hoidetttiin......
Ja nykyään kaikki kärsii masennuksesta....elämä on varmaan paljon rankempaa kuin esivanhemmilla: mummini (syntynyt 1903) söi pettuleipää lapsena kun ei muuta ollut, meni pikkupiiaksi taloon 8 vuotiaana ja lypsi lehmiä ym kunnon töitä....menetti miehen sodassa ja hoiti 7 lasta aikuisiksi yksin....teki koko elämänsä vaihtelevia raskaita töitä kuten siivousta ja tehdastöitä. Kuoli 90 vuotiaana ja oli elämänsä loppuun asti valoisa eikä katkera mistään kärsimästään...
Eläkää ensin kunnon elämä ja masentukaa sitten, kun on kunnon syitä!
Lapsen saaminen on lahja ja iloinen asia, ei masentumisen paikka!
!
mutta silloin ei ollut iltapäivälehdistöä, telkkaria ja vauvapalstaa toitottamassa asiasta.
yksi näppärä tapa oli iskeä neulalla aukileeseen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Eläkää ensin kunnon elämä ja masentukaa sitten, kun on kunnon syitä!
Lapsen saaminen on lahja ja iloinen asia, ei masentumisen paikka!
Harkitkaa tarkoin oletteko sopivia vanhemmiksi ja jos liikaa rassaa niin adoptioon on paljon vanhempia tarjolla, jotka eivät voi saada omaa lasta ja olisivat varmasti ihan masentumattomia!
Adoptiovanhempi harvemmin sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen koska hän ei synnytä lasta. Sen sijaan mikään ei suojaa adoptiovanhempaa sairastumasta masennukseen, kuka tahansa voi sairastua, ja adoptiovanhemmillä pitkä lapsettomuus, pitkä adoptioprosessi ja lopulta lapsen tulo ja elämän muuttuminen ,vaikeudet lapsen kanssa ovat kaikki sellaisia asioita, jotka voivat johtaa masennuksen puhkeamiseen.
Täällä ihmisiä, jotka kuvittelevat että synnytysmasennus tulee ihmisille, joilla ei olisi elettyä elämää tai että vauva ei olisi iloinen asia! HAH teille. Voin sanoa että vauvaa yritettiin vuosia, käytiin läpi vaikeita hoitoja. Rakastin sitä pientä jo mahassa. Vaan ei se masennus joka keskivaikeana on jo sairaus, katso sitä kenelle tulee. Ei sitä masennusta haluaisi pilaamaan..ja itse asiassa minunKIN kohdalla kyse oli enemmänkin AHDISTUKSESTA ja monista muista. Masennus-nimi on vain yleisnimi sille, joka käsittää monia erilaisia oireita.
Minulla laukaisevana tekijänä oli varmasti vaikea synnytys, lapsen vakava sairastuminen vastasyntyneenä (en saanut hoitaa ja imettää viikkoon), kova huoli jne.. sitten kun vauva tuli kotiin, valvoin yöt kuunnellen että hengittääkö se. Kun pari kuukautta sellaista on, alkaa valvominen tuntua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, ei se mitään, elämä opettaa. En minäkään tiennyt ennenkuin oma aviopuoliso sairastui. Ja nytkin tiedän vain mitä on seurata sivusta. Masennus on sekä biologinen, että " henkinen" sairaus. Se on sairaus jota ei toivo edes pahimmalle vihamiehelleen.
On niitä perheitä tapettu ennenkin. Erään ystäväni " varhainen" sukulainen räjäytti itsensä, lapsensa, puolisonsa ja torppansa, koska oli " vähän" masentunut. Ei osattu silloin aikanaan auttaa.