Lentokenttäohjelma. Tullivalvoja Suski
katsoin tänään muutaman jakson, jotka tulivat uusintana.
Mietin kuinka nuori nainen voi olla noin sivistymätön, moukkamainen ja ylimielinen vaikka vielä tv-kamerat kuvaamassa. Eikö heille jo koulutuksessa ole annettu käyttäytymisohjeita?
Hänessä näki pahimmillaan sen kun väärälle ihmiselle annetaan hiukan valtaa. Varsinkin se japanilaisturistien kohtelu ja heistä jälkeen päin puhuminen oli pöyristyttävää.
Jos olisin työnantaja niin siirtäisin tämän "Suskin" välittömästi toisiin tehtäviin. Pois ihmisten parista.
Kommentit (46)
Suskilla on kyllä hyvä pylly, tulispa uusia jaksoja ja paljon suskia pyllistelemässä!
Siis tuo ohjelma on jo toistakymmentä vuotta vanha.
Telkkarista tulee oikein mielenkiintoisia tullii ohjelmia, esim. Espanjan, Australian, Usan, Tanskan tullien toiminnasta. Tuo Espanjan on varsinkin aika mielenkiintoinen, kaikenlaista kiellettyä tavaraa on laukuissa. Jotain marsujen raatojakin herkuksi sukulaisille.
Mää olen katsonut tuota Ruotsin tullia.
Hyvä nenä. Antaisin helposti.