Raskaus ja elämäntilanne ahdistavat hirveästi
Vakituisessa seurustelusuhteessa molemmille alkanut hiipiä vauvakuume, ongelmana kuitenkin ollut asuminen - molemmilla vakityöpaikat suht kaukana toisistamme, joten olemme joutuneet elämään viikonloppusuhteessa. Vähän aikaa sitten plussasin, ja pienen ilon jälkeen alkoi hirveä paniikki. Osaltani se kasvaa päivä päivältä, enkä nauti tästä raskaudesta yhtään, kaduttaakin.
Missä me asumme? Mies toivoo että muuttaisin hänen paikkakunnalleen ja ostaisimme sieltä omistusasunnon. Mutta, siellä minulla ei ole mitään tietoa alani töistä ja nyt minulla on hyvä työpaikka. Ja mikäli muutan äitiysloman ajaksi sinne, joudun olemaan koko odotusajan yksin. Se ei ainakaan helpotata tätä epämääräistä paniikkioloa. Lisäksi joutuisin käyttämään äitiyslomasta suuren ajan työn etsimiseen. Mikäli sitä ei löydy, olisi edessä kuitenkin muutto takaisin nykyiselle asuinpaikkakunnalle (mitä järkeä ostaa sitten omistusasunto sieltä?). Hoitovapaalle jääminen ei taida olla alkuunkaan mahdollista meidän tuloillamme, minä tienaan sitä paitsi miestä paremmin. Pelkään myös urani puolesta, olen opiskellut kauan alalleni mutta työkokemusta ei ole takana vielä paljoa - urakehitys saattaa helposti tyssätä.
Olemme myös puhuneet siitä, että mies muuttaisi tänne missä minä nyt asun. Hän todennäköisesti löytäisi paremmin töitä täältä. Mutta hän ei ole innostunut asiasta, pk-seutu asuinalueena ei ole kummallekaan meistä erityisen läheinen eikä täällä ole juuri ketään tuttuja. Miehen lähellä olisi hoitorinkikin valmiina (innokkaat isovanhemmat, tulevat kummit..) ja asuminen on huomattavasti edullisempaa kuin täällä. Itsekin asuisin siellä mieluummin kuin täällä, jos vain saisi työasiat kuntoon. Pelkään myös, että miehelle tulee liikaa muutoksia kerralla, mikäli hän vaihtaa asuinseutunsa ja työnsä, hän on kuitenkin viihtynyt siellä paljon paremmin kuin minä täällä.
Mitä te tekisitte? Tuntuu että tilanne on niin umpisolmussa, etten pääse yli enkä ympäri. Iltaisin menen ahdistuneena nukkumaan ja aamuisin herään paniikkiin. Pelottaa, enkä nauti yhtään. Jos asiat olisivat kunnossa eikä tarvitsisi murehtia asumista (eikä odottaa yksin!) tai työtäni, voisin alkaa pikkuhiljaa nauttiakin ajatuksesta.. Seitsemäs raskausviikko tosin vasta meneillään.
Kommentit (24)
tiesitkö mutta monilla uudelleen synnyttäjilläkin juuri raskauden alkumetreillä tulee pieni paniikki siitä mihin sitä taas on päänsä laittanut eli mun mielestä sulla on kaksi eri ongelmaa , nämä normaalit raskaus tuntemukset ja sitten asumisjärjestelyt ja tästä jälkemmäisestä voisin sanoa että mitä sitä suotta kiirehtimään usein asiat lutviutuu omalla painollaan ja voithan sä äitiysloman alettua muuttaa miehen paikkakunnalle ja hauduttaa asiaa, moni asia saa uuden painon kun vauva on syntynyt eli älä hätiköi. Nauti nyt raskaudesta (helppo sanoa) ja itse tiedän kokemuksesta kun mieheni joutui 9kk asumaan työntakia toisessa maassa eli ei se herkkua ole mutta ne tapaamiset oli sitäkin ihanempia. Tilanteet muuttuu ja asiat lutviutuu sen voin sulle luvata.
Onnea vielä raskautumisesta ja voimia ja jaksamista
Annlinn
Pitäisi oppia pitämään näpit erossa tuosta enteristä!
Asiaan; ymmärrän hyvin tilanteesi hankaluuden. Asun itse pienellä paikkakunnalla, koska miehelläni on hyvä työpaikka täällä ja lisäksi myös kaikki lähisukulaiset eli ns. tukiverkko on täällä. Me odotamme myös esikoistamme.
Itselläni on akateeminen koulutus (gradu vielä kesken) ja tiedän että työpaikan löytäminen omalta alalta tulee olemaan vaikeaa täältä. Kaikki työkokemukseni on sellaista, ettei oikeastaan vastaa koulutusta. Olen kuitenkin ajatellut, että halvempi asuminen, tukiverkko ja rauhallisempi kasvuympäristö lapselle painavat vaakakupissa enemmän kuin hyvä oman alan työpaikka. Myös miehen vakituinen työsuhde ja kohtuullisen hyvä palkka vaikuttavat asiaan.
Olen kuitenkin ajatellut, että tulevaisuudessa voisin hakeutua myös muualle töihin, alkaa luomaan uraa. Se vaihe vaan ei ole vielä!
Tsemppiä sinulle! Uskon, että kaikki asiat järjestyvät, niin niillä on tapana. Mikäli raskautesi on vielä aika alussa, voitte jatkaa vielä elämäänne kuten tähänkin asti ja ehkä voisit harkita muuttoa miehesi paikkakunnalle myöhemmässä vaiheessa. Kun lapsi on syntynyt ja isompi ja sinusta tuntuu ettet löydä mielekästä työtä, voitte aina muuttaa takaisin pääkaupunkiseudulle koko perheen voimin.
Onnea raskauteesi ja elämääsi!
Terv. Sophie
Kiitos teille nopeista vastauksista, helpottaa todella paljon saada muilta kommenttaja kun tuntee olevansa niin yksin ja lukossa ajatustensa kanssa.
Kysyitte, että missä itse haluaisin olla ja mitä haluan. Sepä se, kun en tiedä.. Jos mies kannattaisi tätä pk-seutua, se olisi ehdottomasti minulle mieleisin vaihtoehto - ei tarvitsisi stressata työstä luopumisella ja saisimme olla jo odotusajan yhdessä. Kun sanoin että joudun olemaan yksin mikäli muutan miehen luo, tarkoitin tätä raskausaikaa. Voisin muuttaa sinne vasta äitiysloman alkaessa, ja on todella ahdistavaa odottaa täällä yksin vauvaa näin epäselvissä ja paniikinomaisissa tunnelmissa.
Kuten sanoin, olen opiskellut kauan ja rakentanut uramahdollisuuksia määrätietoisesti. Lähdin rohkeasti töihin vieraalle paikkakunnalle, ja nyt kun minulla voisi olla hyvät mahdollisuudet täällä, menenkin raskautumaan ja lähtisin pois. Pois sellaisella paikkakunnalle, mistä en ole onnistunut löytämään julkisissa hauissa yhtään ainoaa alani (laajalla käsitteellä, olen valmis monentyyppiseen kunhan vastaa koulutustani) työpaikkaa. Jotta voisin luottaa että saan sieltä työtä, tarvitsisi olla paljon enemmän työkokemusta takana.
Meillä se olen ollut minä, joka suhtautuu edes jotakuinkin kunnianhimoisesti ja märäätietoisesti uraan ja työasioihin. Mies ei ole kouluttautunut, ja hänen palkkansa on todella huono. Ei tulisi olemaan varaa hoitovapaaseen, vaan äitiysloman päälle on pakko jo päästä töihin.
Tuntuu, että vedimme mutkat suoriksi tämän raskauden kanssa. Tiesimme ongelmat, ja annoimme vauvan tulla. Tuntuu, ettei mun ole lupakaan nauttia tästä, vaan tein ikään kuin " nolon tempun" ja menetän kaiken mihin olen nyt yrittänyt tähdätä. Ja ahdistaa, että mulla on näin negatiivisia mietteitä sinänsä iloisesta asiasta, lapsistakin olen aina pitänyt ja äidiksi olisin jo sinänsä kypsä.
Hei,
Pikaisesti kommentoin eli tunnut murehtivan myös miehen pientä palkkaa, joka estää sinun hoitovapaasi. Eikö mies voisi jäädä mahdolliselle hoitovapaalle, jos sinun palkkasi on parempi ja haluat myös töihin mennä äitiys- ja vanhempainvapaan jälkeen?
Tämä on myös vaihtoehto, jota kannattaa harkita.
Muuten tuo paniikki on ihan normaaliakin ja enenn kuin huomaatkaan, asiat ovat jo järjesyneet parhain päin. Nauti nyt vain raskaudestasi äläkä murehdi turhia.
Tokihan mies voi yhtä hyvin jäädä hoitovapaalle, ja meillä sitä on ehdottanutkin joskus. Mutta mikäli muutan miehen paikkakunnalle, niin se on nimen omaan hän, jolla on siellä työpaikka missä olla kun taas minulla ei. Hoitovapaa olisi meidän tapauksessani aikaa, jolloin koittaisin koko ajan löytää itselleni työtä. Eli se on tässä minulla se " helpottava lenkki" etten putoa siellä työttömäksi ä-loman jälkeen vaan voin jatkaa hoitovapaalla ja etsiä työtä. Tai voisin, mikäli rahatilanteemme antaisi myöten.
Hei!
Tilanne on kieltämättä hankala, mutta etkö ole tavallaan jo tehnyt valintasi, kun päätitte antaa vauvan tulla? Tarkoitan, että ehkä jossain alitajunnassa laitoit jo vauvan uran edelle.
Ihmiset ovat erilaisia ja tekevät erilaisia ratkaisuja. Tiedän perheen, jossa äiti ja lapsi asuvat eri paikkakunnalla kuin isä juuri työn takia. Tilannetta sivusta seuranneena voin sanoa, että aika hankalalta tuo vaikuttaa eikä toimisi ilman tukiverkkoja ainakaan kun äiti toimii esimiestehtävissä ja vaativassa työssä.
Omalla kohdallani tilanne on, että asumme kyllä yhdessä, mutta olen määräaikaisessa työssä. Työ vastaa akateemista koulutustani ja tämän alan töitä on todella vähän tarjolla, joten omaankin odotukseeni liittyy huolia tulevaisuudesta. Mitä sitten äitiysloman jälkeen? Jäänkö loppuelämäkseni kotiäidiksi, kun en löydä mitään töitä? Nyt olen yrittänyt ajatella, että asiat aina järjestyvät aikanan. Aina voi kouluttautua uudelleen ja ahkera ja hyvä tekijä kyllä löytää työtä.
Tsemppiä odotukseesi ja päätöksentekoon! Muista että hyvin harvat valinnat elämässä ovat ehdottoman lopullisia, aina voi korjata tilanteen.
Lily
Hei,
Peesaan edellisiä vastaajia: kyllä elämä lopulta kantaa.
Odota ensi rauhassa että raskautesi on aivan varmoilla viikoilla. Sitten mietitte asuinratkaisut yhdessä - kuulostaa esim. siltä, että tuossa tilanteessa voisi olla järkevämpää vuokrata asunto miehesi paikkakunnalta kuin ostaa. Jos miehelläsi on pienet tulot ja sinullä ei varmuutta työpaikasta niin osto ei kuulosta ideaalilta.
Omaa työtäni en helpolla jättäisi, eihän sinun sen suhteen tarvitse päättää mitään ainakaan vuoteen. Ja uutta työpaikkaakin on helpompi hakea kun voi sanoa olen äitiyslomalla xxx:stä kuin että olen vain äitiyslomalla. Ja sitten juttelet kivojen kollegoiden kanssa että elämä on viemässä tälle paikkakunnalle, tietäisikö joku jotain...
Vanhemmuus on hurja voima. Perheen etu voi hyvinkin ajaa miehesikin pääkaupunkiseudulle tai sinut hoitovapaalle, vaikka et nyt ajattelisikaan jääväsi (itse siis olen töissä, tämä ei ole mikään arvoittava kommentti). Sitä ei oikeasti tiedä ennenkuin sen pienen ihanuuden kotiinsa saa.
Sinulla on vauva masussa, haastava työ ja ilmeisesti ihana mies: elämä todella mallillaan kuitenkin!
t. Tuulinäiti
Olisiko miehellä mahdollisuuksia saada työtä PK-seudulta? Onko hän aivan muuttoa vastaan? Ethän sinäkään ole velvollinen luopumaan kaikesta? Voisiko mies hakea nyt uusia töitä, kun teillä on vielä aikaa miettiä ja sinä jatkaisit entiseen tapaan töitäsi. Ehdit hyvin luomaan uraasi ja jatkamaan äitiysloman jälkeen. Ei uramahdollisuudet ole yhdestä kerrasta kiinni. Ei sinun tarvitse nyt välttämättä ajatella että tämä oli tässä. Elämä jatkuu erilaisena vauvan kanssa, mutta se jatkuu. Ei elämä kulje suoraa ja suunniteltua tietä. Ehkä tämä kaikki avaa sinulle paljon paremmat uramahdollisuudet loppujen lopuksi. Ja jälkeenpäin ymmärrät että tämä oli MYÖS urasi kannalta onnenpotku. Mutta tilanne vaatii myös joustavuutta mieheltäsi, jotta voitte löytää yhteisen kompromissin. Minkään ratkaisun ei tarvitse olla lopullinen. Aina löytää uusia mahdollisuuksia. Et sinä ole unelmastasi luopumassa.
itsekkin vastaavassa tilanteessa olleena, tosin seurusteltu miehen kanssa 3kk ja todellinen yllärivauva oli tulossa. molemmilla vakituiset työt eripaikkakunnilla. odotusajan asuimme erillään, viikonloppuisin nähden ja kun jouduin sairaslomalle muutin miehen luokse asumaan. pidin työpaikkani äitiysloman ajan ja hain vielä hoitovapaatakin. nyt olen saanut täältä uudelta asuinpaikkakunnalta vakituisen entistä paremman työn, ostimme isomman asunnon ja toinen vauva masussa. tämä minun kokemus, jospa siitä olisi jotain apua kun en osaa sanoa suorastaan mitä sinun kannattaisi tehdä.
jaksamista kaikinpuolin!!
tamatu rv 20
Mitäs jos muuttaisit äitiysloman alettua miehesi luokse. Katsotte, miltä se elämä siellä vaikuttaa. Jos huomaat, ettet viihdy, ettet löydä töitä yms., niin sitten voisitte muuttaa takaisin pk-seudulle. Sinä menisit töihin ja mies jäisi hoitovapaalle.
Olkaa avoimin mielin=). Ja varmasti se lapsen syntymäkin mullistaa omaa ajatusmaailmaa aikalailla.
Oletteko sitä mieltä, että mun siis kannattaa muuttaa miehen luo äitiysloman alkaessa mutta olla siis yksin koko muu odotusaika? Itkettää pelkkä ajatuskin. Yksin ollessa stressaan näitä vielä paljon enemmän kuin miehen kainalossa, ja pelkään miten stressihormonit vaikuttaa sikiöönkin.. Tuntuu niin hölmöltä olla ison mahan kanssa yksin. Töissäkin, tietävät että asustan itsekseni.. Ihan kuin tämä olisi vahinko, jota joudun paikkaamaan muuttamalla sitten miehen luo ja jättämällä vaivalla hankitun työn eri paikkakunnalle. Toisaalta, ei sekään nyt hyvältä tuntuisi, että mies muuttaisi vastentahtoisesti tänne.
Mikään ei tunnu hyvältä. Mietin jopa välillä, että tekisi mieli keskeyttää tämä raskaus :( Ihan hirveää edes ajatella näin, en ole koskaan sellaista kannattanut... Mutta mitä jos kadun vauvaa aina? Kun se vei elämäni niin väärille raiteille..
Kuulostaa siltä, että tosiasiallinen paniikki sinulla on vanhemmaksi tulemisesta, nuo mainitsemasi asiat on " vain" niitä käytännön asioita.
Helppo olla samaa mieltä kuin edelliset kirjoittajat: elämä kantaa! Minä itse tulin raskaaksi 3kk:n yhdessäolon jälkeen. Olin juuri valmistunut ammattiin, muuttanut takaisin kotipaikkakunnalle, töistä ei tietoakaan. Samaan aikaan mieheni opiskeli muutaman sadan kilometrin päässä, opinnot aivan vaiheessa. Silloin tilanne tuntui aivan hullulta, mutta ei mahdottomalta. Vaikka lapsi oli tervetullut, siis onnellinen vahinko, olisin ajatellut elämäni olevan valmiimpaa " sitten joskus" kun tulen raskaaksi. Kylläpä raskauteen mahtui paniikinhetkiäkin. Edessä oleva oli hyppy tuntemattomaan, jotain aivan uutta.
Ensimmäinen raskaus oli keskenmeno, mutta kerkesimme jo järjestää itsemme samalle paikkakunnalle, mies vaihtoi koulua jne. Kun esikko ilmoitti tulostaa muutamaa kuukautta myöhemmin, kaikki oli jo " valmiina" , olimme laittaneet yhteisen kodin. Tuosta kaikesta on aikaa 6 vuotta. Nyt meillä on kolme lasta ja elämä mallillaan. Itselläni ei ole vieläkään vakituista työpaikkaa, mutta jossain vaiheessa oli tärkeämpää panostaa lapsiin ja perheeseen kuin työelämään.
Niin, en minäkään osaa sanoa, mitä teidän tilanteessa " pitäisi" tehdä. Ja itsehän teidän on kuitenkin päätös tehtävä. Mainitsit, että raskaus ahdistaa (tai jotain sinne päin, en muista tarkkaa sanamuotoa). Minulle raskausaika ei ole ikinä ollut ihanaa aikaa. Ajoittain ilo tulevasta vauvasta on toki hymyilyttänyt, mutta muutoin olen ollut väsynyt, huonovointinen ja uneton. 3x9kk olen valvonut yöni ja murehtinut kasvavan vauvan hyvinvointia samalla tuntien itseni jotenkin " epänormaaliksi" kun en osaa nauttia ja iloita jatkuvasti raskaudestani. Iloinen, onnellinen ja hehkeä odottaja on mielestäni urbaani legenda, sellaista siis ei kannata itseltään odottaakaan tai vaatia.
Mitä ikinä teettekin, päätös on yksin sinun ja miehesi. Voit mytös äitiysneuvolassa puhua mieltäsi painavista asiasta. Rauhoitu, kaikki kyllä järjestyy tavalla tai toisella!
Kaikkea hyvää!
Ihan ensiksi: Ei sinun ainakaan kesken raskauttasi kannata jättää työpaikkaa ja muuttaa uuteen paikkaan " olemaan yksin" , kuten kirjoitit. Onko sinulla pk-seudulla kuitenkin kavereita tai ystäviä? Vai oletko ihan yksin, missä oletkin? Missä omat ystäväsi ja perheesi ovat?
Vielä työasioista: millaisista välimatkoista on kyse? Asuuko miehesi nyt satojen km päässä? Voisitteko löytää paikan, josta pääset töihin mutta mieskin suostuisi asumaan, esim. 50 km säteellä helsingistä? Onko miehen suku tosi kaukana? Löytääkö mies helpommin töitä kuin sinä?
Vauva-aikana ei tavallaan ole väliä missä asuu, vauvan myötä tutustuu kyllä toisiin äiteihin jne. Mutta kun on aika palata töihin, niin kannattaa miettiä.
En suosittele asunnon ostamista, jos rahatilanne epävarma ja halua asua juuri tietyssä paikassa ei ole varma. Asukaa vauva-aika vuokralla, vaikka siellä miehen paikkakunnalla, sitten kun lapsi menee hoitoon (?) niin mietitte mihin haluatte OIKEASTI.
Mitä jos pitäisit työpaikkasi toistaiseksi ja muuttaisit vasta äitiysloman alussa miehesi kotipaikkakunnalle. Asuisitte aluksi vuokralla ja voisit sitten äitiysloman katsella, miltä asuminen tuolla tuntuu ja millaisia töitä sieltä löytyisi. Sinänsä minusta kuulostaa ihanalta, jos isovanhemmat ja muu tukijoukko on lähettyvillä, niistä on pienen lapsen kanssa arvaamatonta hyötyä. Työpaikkasi irtisanoisit sitten vasta äitiysloman lopulla, jos olet sitä mieltä, että jäätte toiselle paikkakunnalle. Saisit lisää miettimisaikaa asioille.
Tämä raskaana oleminen on jotenkin sellaista, hormoneista tai mistä lie johtuen, että asioista rupeaa stressaamaan ihan toisella tavalla kuin normaalisti. Tosin onhan se lapsensaaminen iso elämänmuutos ja kaikenlaisten asioiden miettiminen on osa vanhemmaksi kasvamista. Vaikka toista itse odottelen, niin silti väliin iskee paniikki, että tulikohan nyt sittenkään tehtyä järkevä päätös.
Ei ole syytä paniikkiin. Minulle jää kuva, että asuisitte molemmat mieluummin siellä " miehen" paikkakunnalla. Sinne siis vaan.
Itse olen muutellut viime vuosina maasta toiseen Euroopassa ja nyt on esikoinen tulossa. Tämä tarkoittaa minulle, että joudun irtisanoutumaan työstäni (3kk äitiysloma - ei ihan sovi mulle) ja ei ole mitään tietoa koska/missä maassa ja kenen palveluksessa palaan työelämään. Lisäksi minun tulot tippuvat nollaan 3 kk jälkeen, koska mitään muita tukia kuin miehen palkka ei ole. No, ei meille taloudellisesti tässä maassa tiukaa tule, Suomessa sitten ehkä ;). Minulla on hyvä korkeakoulututkinto ja olen työskennellyt vajaat 10 vuotta täysillä ja yhteen putkeen kansainvälisissä tehtävissä. En silti murehti uraani, vaikka olen tietyn sortin " uraihminen" . Olen 30 + ja työelämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Ehtii sitä sitten taas painaa ja kiivetä uraportaita neljänkympin ja viidenkympin tienoillakin. Muista siis perspektiivi! Olet vielä nuori.
Olen ihan varma, että jos perheenä olette onnellisempi siellä toisaalla, et tule katumaan, vaikka heittäytyisitkin tutusta ja turvallisesta pois. Varmasti sinulle siellä jokin mahdollisuus aukeaa, ehkäpä mieltymyksesikin työn suhteen tulevat ajan myötä muuttumaan ja " ei koulutusta vastaava työ" voi olla jotain ihan miellyttävää. Lapsi luultavasti myllertää elämän muutenkin niin, että saat heittää hyvästit vanhalle tasaisuudelle ;)
Onnea matkaan!
AJL
Kiitos taas teille vastauksistanne, ja siitä, ettette lytänneet mua tuntoineni. Vaikkeivät ne niin mukavia olekaan.
Iski tuossa niin kova raskauspahoinvointi (oikeastaan ekaa kertaa), että kaikki voimat meni siitä selviämiseen. Kummasti siinä samassa tämä myös realisoitui niin, että kaiken oksetusfiiliksen keskellä vähän hymyilin että siellä se pieni mahassa myllertää. Jotenkin asia tuli konkreettisemmaksi ja siksi tuli parempikin mieli.
Ja toisekseen siksi, että mies soitti pääsevänsä jo tänään mun luokse. On niin paljon helpompi olla toisen kanssa, jutella näistä tai vaan maata hiljaa sylikkäin. Sehän mua eniten pelottaakin, että mikäli muutan sitten äitiyslomalle miehen luo, niin joudun vielä monta monta kuukautta odottamaan ihan yksin täällä toisella paikkakunnalla. Silloin ehtii varmasti mielessä myllertää vielä aivan kohtuuttomasti. Kun näin pelonsekaisin tuntein ensimmäistä odottaa, olisi minusta oikeus ja kohtuu tehdä se edes miehen kanssa yhdessä! Eikä siihen todellakaan riitä joka toinen päivä tehdyt " mitä kuuluu" -puhelinsoitot :( Miten me voitaisiin asua yksissä nyt odotusaikanakin? Välimatkaa meillä n. 150km, eikä mielestäni mitään järkeä muuttaa johonkin keskivaiheille " korpeen" näiksi raskauskuukausiksi. Vauvan kanssa en kuitenkaan tahtoisi siellä olla.
miehsei kanssa puhu, kyllähän varmaan miehesikin haluaa odotusajan asua yhdessä, seurata masu-asukkinne kasvua. joten pohtikaa yhdessä mikä ois järkevintä. minun mielestäni ei sun kyllä olisi hyvä olla yksin odotusaikaa,kenenkään ei ole ja varsinki kun sulla mies kuitenkin on. äippäloman alettua kannattaa vaikka katsella töitä sieltä miehesi paikkakunnalta jo valmiiksi, vanha työ kantsii pitää niin kauan ku uus löytyy. mutta lapsi on kuitenkin yhteinen asia ja sinun hyvinvointisi lapsenkin kannalta ratkaisevaa niin miksi miestäsi pitäisi väkisin ees raahata sinun paikkakunnalle, luulisi että mies voisi nyt laittaa perheen etusijalle ja alkaa nyt heti ettimään töitä pk.seudulta päin jotta saisitte yhdessä odottaa, sitten vaikka muuttaa vauva aikana jonnekin mikä miellyttää molempia, miehesi voisi joustaa nyt enemmän kun sinä kun odotat vielä niin tulis vähemmän stressiiä.
Hyviä vastauksia oletkin jo saanut! Halusin vaan itse lisätä tähän lohdutteluun omat alkuraskauksieni kokemukset - eli juuri tuon paniikin. Molemmat lapseni ovat saaneet alkunsa harkiten, ja molemmilla kerroilla olen ollut aivan järkyttynyt ja kauhuissani tajutessani todella olevani raskaana. Minulla vaan näemmä ottaa aikansa tottua ajatukseen ja paniikki iskee herkästi. Esikoista odottaessani meinasin ihan oikeasti jättää sinänsä aivan ihanan aviomieheni, kun olin vaan niin epätoivoisesti sitä mieltä ettei " tästä nyt vaan tule mitään" . Toisen lapsen kohdalla taas odottelin keskenmenoa varsin pitkään ja manailin kaikkia muitakin onnettomuuksia... Tärkein " oheeni" raskauden alkukuukausille onkin nykyään " älä päätä mitään" ja sitä seuraa hyvänä kakkosena " ei asiat ole näin huonosti" . Raskaus sekoittaa pään (ainakin minun) ei sille mitään voi...
Varmasti se hyvä asumisratkaisukin löytyy, ja työasiat lutviutuvat. Omallakin kohdallani nuo työasiat ovat menneet vähän mönkään, ja osin omaakin syytäni, joten tiedän kuinka se pitkä " hukkaan heitetty" koulutus ja uramahdollisuudet tuskastuttavat. Olen kuitenkin antanut ihmisten uskotella itselleni että elämä todella kantaa, ja asiat lutviutuvat. Ei se työelämäkään mitään suoraviivaista aina ole, ja mutkista voi olla hyötyäkin.
Että luottamusta vaan matkaan, ja katse omaan napaan! :) Kaikkea hyvää ja voimahaleja sinulle!
Eli perinteisesti nainen uhrautuu perheen eteen ja mies tekeemitä haluaa.
Miehesi asuu ilmeisesti kotipaikkakunnallaan tai sen lähistöllä ja hänellä
on kaikki sukulaiset ja vanhat kaverit lähellä. Ja lisäksi tyypillinen
kehäkolmosen ulkopuolella asuvan suomalaisen ajatusmaailma " Helsingissä ei voi ihminen asua" ....
Eli miehellesi olisi superhelppo ratkaisu, että sinä muuttaisit hänen
luokseen. Mikään ei edelleenkään muuttuisi hänen kohdallaan.
Sinä taas olet jo rohkeasti lähtenyt uudelle paikkakunnalle työn perässä, saanut työpaikan - ja tehnyt siis uhrauksia sen suhteen. Olisi todella harmi niin vaan luopua kaiksesta ja muuttaa paikkakunnalle, jossa ei ole töistä tietoa. Kyllä se äidin henkinen hyvinvointi vaikuttaa todella paljon koko perheen hyvinvointiin, joten ei voi vaan helposti sanoa, että ajattelisit vaan perheesi hyvin vointia, jos muutaisit miehesi luo.
Eli ei se minusta tosiaan olisi sinulle mikään " tuttu ja turvallinen
ratkaisu" jäädä omalle paikkakunnallesi samalla lailla kuin se olisi
miehellesi. Sinun elämässäsi tulee joka tapauksessa olemaan enempi
muutoksia olettaen, ettei miehesi jää pidemmälle hoitovapaalle.
Voi kyllä tosiaan olla, että elämä vie mukanaan ja kaikkeen tottuu ja
vaikeat ratkaisut mitä ne sitten ovatkin tuntuvat lopulta hyviltä.
Toisaalta, jos et tosiaan saa miehen paikkakunnalta töitä ja ratkaisu sinua kaivertaa voi se olla asia, joka nousee jokaisen riidan yhteydessä esille, kuinka sinä jouduit uhraamaan oman työpaikkasi ja " urasi" .Itsestäni voisi ainakin sellaisessa tilanteessa tulla tosi katkera eukko, mikä ei olisi hyväksi kenellekään perheessä.
Ura on ikävä sana - ei se aina tarkoita jotain suurta ja loisteliasta -
joillakin aloilla vaan ei työpaikat kasva puissa tai uusia töitä voi
aloittaa miten vaan ja milloin vaan ja sijainen korvata ketä vaan kuten
jonkun kaupankassan, sairaahoitajan tai opettajan.
Lisäksi käyt varmasti läpi sen suuntaisi ajatuksia, että " jos mieheni
todella rakastaa minua, on hän valmis uhrautumaan" - kun hänelle työn
saantikaan ei ole ongelma.
Minusta ei tosiaan kuulosta siltä, että sinäkin mielummin lähtisit miehesi
paikkakunnalle. Mutta jos miehen saanti PK-seudulle on mahdotonta, niin muuttaisit äitiysloman alussa miehen paikkakunnalle. MUTTA puhuisitte asiat miehen kanssa selväksi, ettei se ole mikään lopullinen ratkaisu.
Työpaikkasi (sehän oli vakituinen) voit joka tapauksessa pitää siihen asti kunnes lapsi on 3v. Ja toisaalta työttömäksi joutuminenkaan ei ole huonompi vaihtoehto hoitovapaalle, sillä työttömyyskorvaushan on paljon isompi raha kuin kotihoidon tuki. Eli jos päätät lopullisesti jäädä uudelle paikkakunnalle, niin kannattaa sinun rahallisesti irtisanoutua työtäsi ja olla työttömän tittelilla lapsen kanssa kotona ja vähitellen etsiä uutta paikkaa.
Raskausaika yksin on tietysti tylsää, mutta ei nyt niin mahdotonta, että
siitä kannataisi stressata. Kuulostaa, että eloasi helpottaisi kun vaan
tekisit jonkun ratkaisun ja voisit sitten lopettaa pohtimisen, rauhoittua
ja elellä tehdyn ratkaisun mukaan.
TOivottavasti kaikki menee hyvin.
Onnea raskaudestasi. Pieni alku on katsonut nyt ajakseen putkahtaa tänne tietoisuuteen joten se ei ole sattuma. Luin kirjoitustasi ja yritin tulkita missä sinä ihan OIKEASTI haluaisit olla. Työ on tärkeä, mutta teidän kaikkien hyvinvointi menee pyyhkien sen edelle. Tosin työkin voi olla osa hyvinvointia. Sain kuitenkin kuvan, että voisit muuttaa miehesi seudulle ellei työpaikkasi olisi täällä. Onko se siis näin? Ja sinä vielä viihdyt siellä. Olenko oikeassa? Sanoit olevasi miehen kotiseudulla yksin, mutta myöhemmin mainitsit hoitoringin ja kummit. Millainen suhde sinulla itselläsi heihin on?
Jos mietitään mitä minä tekisin: muuttaisin sinne missä minun ja perheeni olisi hyvä olla. Minun kohdallani ehkä työ jäisi taka-alalle ja luottaisin että etsivä löytää sitten kun on sen aika. Tai, yrittäisin ainakin uskoa, että elämä kantaa. Raskautesi on niin alussa, että jokainen päivä tulisi elää kerrallaan. Toki nämä ovat isoja asioita. Kuinka pitkä välimatka teillä todellisuudessa on? Onko työpaikkasi vakituinen? Mietin, että voisitko pitää miettimisaikaa äitiysloman ajan ja saisitte harkita asioita yhdessä ja rauhassa?
Auttaisiko sinua konkreettinen listaus:
miksi sinä haluaisit muuttaa miehesi paikkakunnalle / miksi sinä et haluaisi muuttaa?
Elämässä ei aina voi pelata varman päälle. Et voi varmistaa kaikkea. Se miltä sinusta tuntuu on tärkeää. Joskus tekee sellaisiakin päätöksiä joita myöhemmin katuu. Siihenkin sinulla on täysi oikeus. Ei täällä kukaan ole valmis ja kokonainen. Pienen olentosi (JA SINUN) kasvun kannalta toivon, että saisit rauhan ja hyvän olon. Asiat menevät yleensä kuten on tarkoitettu. Voi olla että tämä prosessi jota joudut nyt käymään läpi kestää aikansa. Mutta ole kärsivällinen. Varmasti oikea ratkaisu putkahtaa kuin nurkan takaa. Luottamusta ja rohkeutta eteenpäin.