Luhdan vaatteet ja kodintekstiilit, tykkäättekö?
Luhta näyttää nykyään aika vauhdilla tunkevan vähän uusillekin alueille. Ensin Ril' s ja nyt sitten kodintekstiilit ja huokeampaa vaatetusta. Minä olen noista Luhdan kodintekstiileistä tykännyt ja nyt katselin mainoksessa niiden muitakin kuin urheiluvaatteita ja ajattelin, että pitänee käydä katsomassa. Onko jollain jo käyttökokemuksia? Itse olen Luhdan urheiluvaatteisiin ollut tyytyväinen, samoin tietysti Ril' siin, mutta siihen ei nyt hoitovapaalaisena ole varaa.
Kommentit (8)
Usein se on vain 250 cm ja sekin kutistuu pesussa. Repsottaa vaikkei petari olisi paksukaan. Noista ulkomaisista luksusmerkeistä löytyy ainakin reilumpia kokoja.
Mun mielestä Ril' s on mennyt laadussa alaspäin ja voimakkaasti. Esimerkiksi iso osa juhlavaatteista tuntuu olevan ihan polyesteriä. Samoin jakkupuvut ovat tekokuitua. Jos muistan oikein, niin alkuun Ril' sin jakkupuvut olivat villaa.
Sen sijaan urheiluvaatteisiin olen tyytyväinen. Mä en ole ostanut liinavaatteita, mutta olen kiinnittänyt samaan huomiota, että hinta on melko edullinen.
Olen ollut niihin yhtä tyytyväinen kuin Marimekon lakanoihin. Kivoja kuosejakin Luhdalla on.
Ei oikein istu suomalaiseen suuhun, kun englantia osaamattomat eivät edes tajua miksi
Luhta myy homeisia tuotteita. Hämeenlinnassa on vielä joku sisustuskauppa, jonka ikkunassa
lukee kissankokoisin kirjaimin HOME ja alla hennolla kaunokirjaimilla jotain muuta. Kyllä mahtaa vanhemmat ihmiset ihmetellä;)
Markkinasegmentti, missä Suomessa kyllä on tilaa.
Ihan kivan näköisiäkin ovat, ostaisin kyllä jos tällä hetkellä tarvitsisin. En siis omista, mutta luulisi laadun olevan verrattavissa Finlaysoniin.
Ostin viitisen vuotta sitten Luhdan paidan, jonka kaulukseen " paloi" heti likajälki. Petyin laatuun tämän yhden ostoksen perusteella.
ne sellaiset raidalliset yksiväriset, ohutta, mutta napakaa neulosta... just mun makuun!
yhtä ylellistä, pölyämätöntä kangasta.