Kyllä sydämeen ihan sattuu kun jouduin viemään lapsen 3v aamulla päiväkotiin kun hoitovapaa loppui.

sen ikäinen tarvitsee jo kavereita.

Mulla sattuu päähän jo tämä kotona olo.

Eli todennäköisesti ekaluokan loppuun.



Olisi myös ollut kova pala laittaa lapset hoitoon, kun kotona viihdyn ja lapsille se tuntuu olevan juuri oikea opaikka.



Toivottavasti sopeudut äkkiä ja lapsi alkaa tykätä hoitopaikasta!

itku tulee kun lukee teitä maailmanparhaat äidit?

Meille tärkeintä on tämä oma elämä, työelämä ei voisi vähempää kiinnostaa!

Itse vein molemmat lapset n 1,5 vuotiaina hoitoon ja hyvin ovat viihtyneet. Ja ihan tavallisia lapsia ovat olleet hoidon aloituksen jälkeenkin.



Tsemppiä vaan, kyllä se siitä lähtee.

kannattaa miettiä, MIKSI se sattuu? Tässäkin tapauksessa, todellakin, eroahdistus vaivaa enemmän teitä äitejä.



t. kyökkipsykologi

Mielestäni on hienoa kun minulla on mahdollisuus olla kotona, hoitaa lapset, kodin, puutarhan, kasvattaa perunat, porkkanat, kurkut ja tomaatit, leipoa leivät ja pitää mies tyytyväisenä.



Joissakin asioissa olisi hyvä palata 100vuotta taaksepäin.



5

aikataulusta.



Saa nähdä mikä vaiva tuolla lapsella on. En ole koskaan kuullut vastaavasta.

Lapsi on 4-v.

Jos puolison palkka riittää elämiseen, niin siitä vaan minun puolestani. Mutta en itse todellakaan haluaisi palata kotirouva-aikaan.



Lisäksi saanen sanoa, että 100v sitten vain todella rikkaat rouvat saattoivat jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Köyhät työskentelivät ja raatoivat levän eteen. Lapsetkin siihen aikaan. Että EN todellakaan haluaisi palata menneisyyteen!

Silloin vaan yleensä perheissä oli 10 - 20 lasta, joten nainen oli väkisinkin kiinni kodissa. Kun vielä oli vailla äänioikeutta ja kunnon kouluttautuminen ja työnteko oli kielletty, niin minkäs siinä sitten enää teki.

Ja hänen mukaansa ainakin isoisoäitini nautti kunnioitusta. Samoin isoäitini on keskituloisen miehen vaimo ja ollut kotona kaikki vuodet. Lapsia 2 ja ikäeroa 10 vuotta. Aina vaari muistuttaa miten ruoka ollut pöydässä ja koti hoidettu. Tyytyväisiä ovat olleet molemmat ratkaisuun.



Sanoinkin että JOISSAKIN asioissa olisi hyvä palata 100 vuotta taaksepäin.



5

Kyllä se oli monelle tosi rankkaa työtä ja lapset pärjäsivät omillaan.

siis todella eläneet sata vuotta sitten?



Ja kaipa ne perhepiirissä on voinutkin olla kunnioitettuja, mutta niinhän nykyäänkin kuka tahansa voi. Yhteiskunnallisesti kotirouvia ei kyllä arvostettu.

Edelleenkin jokainen voi yrittää tulla toimeen kotirouvana, mikäli miehellä on työtä. Ja mikäli siitä työstä maksetaan hyvin, ei ratkaisu ole edes hankala. Keskituloiselle miehelle perheen elättäminen yksin onnistuu vain, jos lapsia on tarpeeksi paljon tai elintasosta ollaan valmiita tinkimään reippaasti. Mutta kuinka moni HALUAA sitä enää, kun naisetkin SAAVAT kouluttautua ja käydä töissä?



Sinun mummosi tuskin on elänyt ihan 100 vuotta sitten, tai ainakaan hän ei ole ollut silloin pienten lasten äiti...? Pari-kolmikymppisten isovanhemmilla on ollut keskimäärin 5 lasta, heidän vanhemmillaan yleensä enemmän (ei ollut ehkäisyä). Maalla asuttiin enemmän kuin kaupungissa, joten moni " kotirouva" viljeli maatakin ihan muussa mielessä kuin harratuksekseen tai vain omalle perheelleen... Se on ollut totisinta työtä! Ja on edelleen maanviljelijöillä.



Historiaa on helppo nostalgisoida, kun sitä ei itse ole kokenut. Kysypä joskus mummiltasi vaikkapa sodasta ja köyhyydestä, jälkimmäinen ainakin olisi todellisuutta Suomessa edelleen ilman naisten talkootyötä sotavelkojen maksamiseksi! Kaikkien työpanosta tarvitaan.

Suurin muutos näyttäisi oikeastikin tapahtuneen naisten omien korvien välissä. Enää ei olisi pakko osallistua työelämään, jos on naimisissa, kun tukiakin on tarjolla. Onneksi silti moni nainenkin päättää valita työn ja perheen yhdistämisen, koska jos naiset palaisivat joukoittain kotiin, kuka sen lystin maksaisi?

Enhän tietenkään voi varmuudella silloisesta elämästä puhua, mutta mitä isoäiti(tarinat isoisoäiltä kuultu) kertoman perusteella voin todeta, niin jotkut asiat oli paremmin.



Ja hyvä juttu kun monet naiset haluavat töihin ja nauttivat siitä, mutta silti tulisi arvostaa niitä jotka haluavat jäädä kotiin ja tehdä arvokasta työtä siellä.



Ainoastaan kuulee kommentteja ympäriltä, millon palaat töihin, eikö jo olisi aika, lapset vaan päiväkotiin virikkeitä saamaan jne. Kun lapset ihan kärsii kun ovat kotona.. Voi apua sanon minä! Niistä voi hyvin kuulla monien asenteen kotirouvia kohtaa.





Ja kyllä sitä ehtii töissä vielä joskus käymään! Perustaa vaikka yritys jos kukaan ei minua halua palkata!

Päivähoito on luxusta-

monen muun maan (esim. Keski-Euroopan) nainen maksaisi mitä vaan, että saisi lapsensa näin laadukkassen päivähoitoon ja kohtuuhintaan-

pää pystyyn ap!

kyllä 3v on jo ihan iso hoitoon, jos päivät kohtalaisia.

Itse olen ollut pitkään kotona (neljä lasta), mutta viimeinen vuosi oli jo sitä, että isommat lapset leikkivät pihalla kavereiden kanssa.

Kukaan ei enää tarvinnut minua siten kuin aiemmin. Laitoin ruokaa, pesin pyykkiä, käytiin retkillä, pelattiin, mutta ei minua enää leikkeihin juuri otettu:) niinpä nautin nyt työssä käymisestä todella paljon. Aikaakin on lapsille ihan hyvin, mutta koko ajan kaverit tuleva tärkeämmiksi ja minulla on sitä kuuluisaa omaa aikaa.

Lapsi meni 2-vuotiaana tarhaan, eikä todellakaan päivääkään liian aikaisin. Mun mielestä lapselle on tärkeää saada kavereita ja " virikkeitä" tarhasta ja iltaisin virkeän ja iloisen äidin. Meillä ainakin olisi luultavasti vaihtoehto ollut masentunut ja väsynyt äidinkuvatus, ei askartelua, eikä juuri ulkoiluakaan, eikä oikein mitään muutakaan.



Toista lasta tässä varovasti suunnitellaan ja isä on nyt valmis jäämään hoitovapaalle siihen asti, kun lapsi on sen 2 vuotta. Mua ei enää saa neljän seinän sisään homehtumaan, tai johonkin hiekkalaatikolle nicon ja jessican äityleitten kanssa keskustelemaan uusista reimateceista=)