Mitä ajattelette tälläisestä " kodista" ?
Hieno, pari vuotta sitten rakennettu okt, mutta vain muutama huone kalustettu ja niissäkin sisustaminen kesken. Puuttuu mattoja, lamppuja, taulut ja kaikki kodikkuus. sisustustyyli ei kuitenkaan ole minimalistinen.
Kommentit (10)
haluavat laatua, ei kirppis löytöjä tai halpis kamaa, ostavat uusia kaöusteita kun on varaa..
uskalla ottaa kulutusluottoakaan, kun asuntolaina on jo tarpeeksi iso menoerä.
Sinnittelevät. Kunnes päättävät myydä ja muuttaa pienempään rivariin.
Mitä tehdä hienolla talolla, josta kalustettu on kaksion verran ja sekin vielä kesken?
muutosta nyt kolme vuotta. Nyt olen jaksanut purkaa loput kamat ja miettiä sisustusta. Tässä välissä tuli mm. yksi lapsi ja kaikenlaista muuta häikkää.
Rahaa on maannut tilillä koko ajan enemmän kuin tarpeeksi, mutta voimia ei ole ollut.
Ei jaksa, ei ehdi. Nimittäin kierrellä kalustekaupoissa. Rahat voi myös olla vähissä, jos toinen on poissa palkkatyöstä esim. hoitovapaa.
Emme mekään jaksa juosta kaupoissa ostoksilla, varsinkin kun jo yhden vaivaisen lampun valikoiminen vaatii useamman reissun - olemme aika tarkkoja hankinnoista, olemme mielummin ilman kuin teemme kompromisseja. Eikä ostohaluja aina edes hillitse rahanpuute, monesti raha on varattuna parikin vuotta jotain ostosta varten, mutta emme sitten ole löytäneetkään juuri sitä oikeaa tuotetta, ainakaan kohtuullisella vaivannäöllä.
Emme ole rakentaneet omaa kotia, mutta jo ihan tällaisen suuremman valmisasunnon sisustaminen vie aikaa.
ennen kuin ostaa kalusteita ja sisustusta. Saa talo ensin muotoutua, sitten sinne saa myös täsmäostettua paremmin juuri sinne sopivaa, eikä asunto-messu-sisustusta.
Meillä vaikutti myös se, että tiedämme lähtevämme ulkomaille aika pian. Turha ostaa kamoja, kun ne voi tuoda sitten sieltä mukanaan!
Tykätään miehen kanssa ihan erilaisista asioista, eikä kumpikaan halua hommata sellaista mitä toinen inhoaa. Ollaan sitten kokonaan ilman. Eikä ole rahasta kiinni. Ainut huone joka on sisustettu, on tytön huone.
pieniä lapsia.