Club30 Elokuu
Ajattelin nyt laittaa jo ihan uuden pinon pystyyn kun onhan tätä elokuutakin jo muutama päivä kulunut.
Tänään siis pp14 enkä sitten testannut ainakaan vielä. =)
Rinnat on edelleen arat, eikä tuhruakaan ole vielä näkynyt, nyt oonkin pohtinut että mikähän olis sitten sopiva ajankohta testin tekoon. Laskeskelin että nyt on kuitenkin vasta kp26 ja kun kierto on ollu aika tarkalleen se 28pv viime kierroissa. Niin tiedä sitä sitten...
Tosin lääkityshän voi kiertoon vaikuttaa, kun sitä ei koskaan ennen ole kokeiltu. Kauankohan ne muuten vaikuttaa kehossa, siis lähinnä se irrotuspiikki? (pregnyl)
Rentouttavaa viikonloppua kaikille!
Kommentit (55)
Olin kyllä vakaasti päättänyt että en niihin reagoi, mutta minkäs teet. ;)
Tänään kaupassa kassalla vuoroa odottaessa akoi tupakkatuotteiden haju oikeen ällöttää, kun se jotenkin haisi ihan älyttömän voimakkaasti. Samoin roskiksessa olleet maitopurkit, vaikka ne oli huuhdeltu niin silti musta haisi ihan kaameelle.
Rinnat on edelleen tosi arat ja varsinkin tosta nännipihan alueelta...
Vatsaa nipistelee aika lailla ja päivällä oli sellainen tunne kuin ois iso kivi vatsassa, siis painontunnetta.
Iik, nyt kun kirjaan noi ylös musta alkaa tuntuu vähän tyhmälle. Niin monet kerrat kun oon ennen menkkojen alkuu kuvitellu oireita olleen ja silti menkat on tulleet aivan ajallaan tai korkeintaan päivän pari myöhässä.
No katsotaan nyt miten tässä viikonlopun edetessä käy, jotenkin tuo testi tuolla kaapissa polttelis. Että saattaa olla että sen huomenna aamusta teen, tai vasta sitten sunnuntain. =)
Odottelen mielenkiinnolla kuulumisia...
ja uskomatonta mutta totta, se oli
[u][b]PLUSSA!!!
[/u][/b]
Ihan heti en tulosta oikeen uskonut, mutta kun olin sitä useampaan otteeseen tikusta tarkistanut, niin kai sitä sitten piti ruveta uskomaan. =)
Nyt on vähän sellainen sekava fiilis, toisaalta on vielä olo että ei oikeen jaksa uskoo tulokseen. Mutta toisaalta sitä jo miettii kaikkee edessä olevaa. Tietysti takaraivossa kummittelee ajatus siitä että jos tälläkin kertaa käy kuten viimeksi ja menee kesken, mutta toisaalta yritän olla ajattelematta sitä ja mennä vaan päivä kerrallaan.
Testin muuten tein päivänä joka oli edellisen raskauden LA-päivä (-06), tajusin sen asian vasta kun istuin pytynkannella tuijottamassa selkeää plussatulosta. Eka tuli hysteerinen itku ja sitten nauru.
Miehen kanssa ollaan molemmat hieman hämmentyneitä ja tänään kun hän sitten kysyi että koskas mä sitten olen lääkäriin menossa, niin mä vaan sanoin että en tiedä. =O
No kaikki selvinnee ens pe kun on hoitajan puh.aika pitänee varmaan laittaa kaikki kysymykset ylös että en sitten unohda puolia.
Väsynyt mutta onnellinen Suvis. =D
peukut on pystyssä täälläkin että kaikki menisi nyt hyvin. Meniskö se sitten tuonne huhtikuulle la ?
Ma taalla kans vollotan oikein kaikkien hormonien kera, Ihania uutisia Suvis! Ma toivotan niin sylin taydelta onnea tulevalle 9 kk ja tarraliimaa ihan varmuuden vuoksi vaikka kylla mie uskon etta siella se on ja vahvistuu vain.
Onnea koko perheelle!
Ps. omaa napaa ihan hitusesti, tanaan kp 23, menkat myohassa...
siis jatkoa edelliseen viestiini.
-testi on, mut en uskalla viela testata, en usko etta taa on mitaan... kun ovulaatio oikereita eika edes lampoja tassa kuussa ollut. Testaan sit perjantaina jos menkkoja ei ala kuulumaan. Ei mitaan oireita toistaiseksi.
Täällähän on ihania uutisia.
SUVIS lujasti tarraliimaa ja onnea seuraavalle 9 kuukaudelle. Todella mahtavaa. Ei muutakuin tervetuloa tuonne plussanneiden puolelle sitten kun tuntuu luontevimmalta sinne siirtyä.
WINTTERI ei mullakaan lämmöt tainnu nousta tässä plussakierrossa, ja tieten lääkärille hädissäni viestittelin joka vastasi ettei se aina nousekkaan joten sullakin näyttää kyllä ihan hyvältä. Ja ps. mullahan oli ihan selkeet menkkajomotukset alaselässä ja silti se plussa tuli. Jospa se nyt Lenen ja Suviksen innoittamana tulee kolmaskin plussa putkeen :)
LENE jos en oo vielä onnitellut plussan johdosta niin teen sen nyt. Sylin täydeltä onnea!!!
t. tirppa ja ticotico 26+3 ja huomenna 4D ultraan
Aivan mahtavaa!!! Kahdella veteraanilla tuoreet plussat, onnea sekä Lenelle että uusimman plussan bongaajalle Suvikselle! Todella tiukasti pidän molempia peukkuja ja ukkovarpaita, että teillä kummallakin keskenmenot olis taaksejäänyttä elämää. Halaukset!
Tirpalle lykkyä 4d-ultraan, teillä taisi olla se sukupuolen näkymistoive? No toivottavasti ymmärtää ticotico humauttaa karatepotkun sopivalla hetkellä niin saatte senkin tiedon ;-)
Wintterilläkin jännää, tsemppiä myös sinne...
Heilutukset kaikille (o/ t. H + Pee
Mahtava uutinen. Oon tosi onnellinen teidän molempien puolesta. Huisaa! Toivotaan ihan koko sydämestä että nyt menee kaikki hyvin. Ja meneehän se, nyt oli teidän vuoro!
Wintteri, aattelitko uskaltaa jossain välissä testata? bd bd bd
Helteisiä terveisiä muillekin, täällä sitä ollaan mutta ekaa päivää töissä lomien jälkeen joten aika paljon joutuu tekemään ihan hommia, pakko se kuitenkin oli käydä vilkaisemassa onko kavereilla ollut jännä kesä.
Mielettömästi onnea! Mahtava juttu. Onnea!!! Peukut ja varpaat on pystyssä, että tällä kertaa kaikki menee hyvin.
Mulla on huomenna alkuraskauden ultra. Hirvittää vähän...
Aivan ihania uutisia, jospa nyt lähti käyntiin kunnon plussajuna.
Ja sitähän sanotaan, että ei kahta ilman kolmatta...
Ja ne pullakahvit saa taas nauttia plussa uutisesta.
Wintterille peukutuksia kovasti, itsellä ei myöskään ollut mitään raskausoireita aikoinaan, aivan tavallisia menkkaoireita vaan.
T:Minerva
Suurkiitos kaikille peukutuksista, teista on enemman apua kuin tiedattekaan, itsella kun ei ole kovin ruusuisia ajatuksia viela. En uskalla, kun pettymys olis kuitenkin edessa. Mutta onneksi te ihanat ystavat nostatte aina hannat pystyyn ja tuette oikein kunnolla mouruamalla.
Lenelle paljon onnea ultraan, jannittaa ihan sun puolesta nahda pikku pumppaava sydan.. Onnea viela kerran!!
Ma yritan pyristella tan viikon ja perjantaina testaan jos mitaan ei ole kuulunut ennen sita. Mut kylla hieman ihmetyttaa kun menkat yleensa saannolliset ja lahes minuutin tarkat ja nyt 3 paivaa myohassa..tosin ma en ole nyt laakityksessa..joten jos menkat ei tule ja testi negatiivinen ja ensi kuussakaan ei tule menkkoja..ollaan taas lahtopisteessa ja taydellisesti epatoivon alla. No niin taas mennaan...
Ei voi olla totta, sinä sait sen sittenkin! Ihanaa!
Kyllä nyt taas jaksaa itekin paremmin, vaikka naikkarin kanssa näyttää taistoa hoitoon pääsystä tulevan (ainakin remonttipinon terveisistä päätellen).
Tuhannesti tarrasukkia ja onnellista odotusta!
t. SanniAnniina kp 13/21-31 , joskus clubissa itsekin piipahtanut tytteli :) joka tuntuisi kuuluvan tätä nykyä melkeen kaikkiin pinoihin...
Edelleen on itsellä sellainen epäuskoinen olo, tietenkin mitä tahansa voi vielä käydä kun tässä mennään vielä niin alussa. Mutta josko viimeinkin olisi tosiaan meidän vuoro, kun onhan tätä hommaa " työstetty" jo lähes viitisen vuotta.
Tuolla plussanneissa olen käväissyt kurkkimassa, mutta vielä en uskalla sinne kirjoittaa. Joten pysyttelen täällä vielä. =)
Tsemppiä Lene sinne ultraan!
Muillekin aurinkoista elokuuta ja toivotaan että muitakin tähän junan kyytiin loikkaa pikinmiten.
Suvis rv 4+1 tai 4+4 (riippuu siitä lasketaanko edellisistä menkoista vai munasolun irtoamisesta)
Laske Suvis vaan oviksesta ne raskausviikot, sitten menee varmasti oikein! Mulla kätilö muutti vielä rakenneultrassa laskettua aikaa melko reilusti, minkä takia jouduin turhaan käymään yliaikaiskontrollissa (siellä piti jonottaa koko päivä ja viimeisillään raskaana se ketutti ankarasti. Lisäksi äitiysloma oli laskettu väärin.) Kannattaa pitää kiinni oviksen mukaan lasketusta lasketusta ajasta, sillä se on se oikea. No sun tapauksessa ei ole kuin 3 päivää eroa, joten sillä ei ole oikeastaan merkitystä. Mulla on niin pitkä kierto, että mulla eroa tulee pari viikkoa laskutavasta riippuen.
Sitten kuulumiset: ultrassa sykki pieni sydän ja alkion koko vastasi viikkoja (6+3). Hyvältä näyttää! Keltarauhashormonia jatketaan vielä pari viikkoa, jonka jälkeen istukan pitäisi jo tuottaa niin paljon sitä, ettei lääkettä enää tarvita. Toivottavasti kaikki menee jatkossakin hyvin. Pahoinvointi on ainakin aika massiivista, vaikka en ole vielä oksentanut kertaakaan. Laskettu aika on 30.3.
Lene74:
Sitten kuulumiset: ultrassa sykki pieni sydän ja alkion koko vastasi viikkoja (6+3). Hyvältä näyttää!
Tätä uutista on pitäny käydä useammankin kerran kurkkimassa täällä tänään.
Ihana kuulla etta ultrassa kaikki hyvin, sykkikaa nyt hyvin maaliskuulle asti, kesalla paasette sitte biitsille jo vaavin kanssa. Mukavaa ja helppoa odotusta!
Nyt varmaan on jo vähän sellainen olo, että voi huokaista helpotuksesta. Wintteri, etkö nyt kumminkin voisi testata kun meitä kaikkia täällä jännittää jo kovasti :-)
Club30 on kaikille n.30v. jotka vaan haluu mukan tulla, mitään sen kummempia " vaatimuksia" meillä ei ole.
Aluksi perustimme ryhmän tuolla kuumeilijoiden puolella (ikuisuuksia sitten) kun tuntui että suurin osa oli parikymppisiä, sitten kun meillä useammalla ei vauvaa toiveista huolimatta alkanut kuulua loikkasimme tänne lapsettomuus palstalle. Ja nyt moni clubilainen on jo ihanan pienen lapsen äiti. =)
Tukea olemme saaneet kovasti toisiltamme, mikä on ollut ainakin itselleni todella korvaamatonta. Välillä kun tämä lapsettomuuden suo on ollut upottaa kokonaan.
Tervetuloa siis vaan mukaan jos kiinnostaa kolmikymppinen seura, clomisteillekin on mielestäni ollut oma porukka joskus ainakin, mutta näin kesällä palsta on ollut tosi hiljainen. Tosin niin on ollut omakin clubimme mutta ehkä vähitellen lomien loppuessa ihmiset viettää taas enemmän aikaa konen ääressä ja palstakin vilkastuu.