poika poika
Poikamme aloitti syksyllä koulun (7,5 v). Koulu menee hyvin ja kavereita on ihan sopivasti. Kolun jälkeen on mummon luona ja naapureissa asuvat myös serkut joiden kanssa hän viettää iltapäivisin aikaa. Sählyä pelaa kerran viikossa.Palaan töistä klo 16.00. Eli mielestäni perusasiat-perheasiat ovat ihan kunnossa. Työ ja koulupäivän jälkeen sitten se alkaa - uhma, huuto, haukkuminen, pikkuveljen kiusaaminen, riehuminen - ja viimein kun kaikki on purettu - kysyn 9.00 aikaan illalla saako tämä typerä äiti tulla viereen nukkumaan vähäksi aikaa, vastaus on että saa.... Seuraavana päivänä sama jatkuu.
Jätän mieluummin kotityöt tekemättä että voin olla lasteni kanssa lyhyenä arki-iltanakin. Vaan tuntuu siltä ettei pojalle riitä mikään - sitten kun lapset nukkuvat - niin itkeskelen että piti taas olla kamala ilta. Mieheni kanssa pidämme yhtä ja rajat on selvät- vaikkakin poika uskoo vasta 5 kerralla pienetkin asiat ja aina ääntä pitää korottaa. Myöskin olemme katkoneet napanuoran pojalta- saa siis liikkua serkkujen kanssa ajella pyörällä mm. Asumme maalla. Poika on fiksu ihana ja hellyyttä kaipaava ja sitä hän myös saa. Mutta koulun alusta alkaen nämä illat ja viikonloput ( teemme yhdessä paljon tai vaan olemme) ovat ollleet kauheita - tuntuu että minäkään en voi enää hyvin. :|
Kommentit (4)
Meillä on, tosin tytöillä, ollut ihan mahdoton jakso koulun alkamisen jälkeen. Ensimmäisen kanssa ihmettelimme myös, onko kotona tai kasvatuksessa jokin pielessä. Mutta vanhemmat ja viisaammat sanoivat, että kyseinen käytös kuuluu ns. irtiottoon. Eli lapsella menee aikaa tottua siihen, että hänellä on siellä koulussa ihan oma elämä. Elikä ns. normaaleja "kasvukipuja". Seuraavien lasten kohdalla osasimme jo odottaa tuota vaihetta. Meillä se ipanasta riippuen kesti 1 - 3 kk, minkä jälkeen tilanne kaikkien kohdalla normalisoitui.
Eli ei muuta kuin jaksamista!
Meillä oli vielä viime viikon alkuun asti samanlaista riehumista. Läksyt eivät sujuneet ja neiti hakkasi pöytää ja huusi naama punaisena.
Eikä mikään verbaalinen viesti mennyt perille. Läksyjen teko saattoi kestää huutotaukoineen kolme tuntia vaikkeivat ne periaatteessa ole hänelle edes vaikeita. Sitten - ykskaks - se loppui. En tiedä mitä tapahtui ja laitan kädet kyynärpäitä myöten ristiin että tämä jatkuisi mutta nyt neiti tekee läksyt itsenäisesti ja hiljaa. Tekemiseen menee 15-30 min ja sitten hän kutsuu minut katsomaan.
Saattaa olla että lisäämällämme "luppoajalla" on jotain tekemistä asian kanssa. Tytöllä on paljon harrastuksia ja vaikka hän niistä nauttiikin, on se aika silti pois kotoa. Lapsi tai ainakin meidän neitimme tarvii sellaista aikaa jolloin voi vain OLLA - ja keksiä tekemistä itse, yksin. Kaikki tekeminen on koulua, iltapäivähoitoa ja harrastuksia myöten ohjelmoitua.