Usein ihaillaan lapsia jotka rohkeita rämäpäitä ja

työelämä myös arvostaa ulospäinsuuntautuneisuutta ja aktiivisuutta.

Jenkeistä varmaan tullut tämäkin virtaus.

Ei luonteeltaan rämäpäästä ja rohkeasta tyypistä oikein saa ujoa ja rauhallista mitenkään...



t. vilkkaan ja rohkean äiti

kyse on temperamenttierosta. Vaikka tällaisia lapsia ei arvostettaisi pätkääkään, niin he silti menisivät juttelemaan ventovieraille.

Varmasti pärjäävät elämässä ujoja ja arkoja paremmin, mutta onko mielessäsi käynyt, että hyvät käytöstavat eivät liity temperamenttiin?



Ilmeisesti oma lapsesi on arka ja kateellisena lohdutat itseäsi sillä, että rohkeammat lapset olisivat jotenkin muutoin epämiellyttäviä.

Mutta en ole koskaan huomannut hänen käyttävän kyynerpäätaktiikkaa.

Minusta on hienoa, että lapset uskaltavat ja rohkenevat jutustella kaikenikäisille, näköisille ja kokoisille ihmisille. He ovat ennakkoluulottomia ja vilpittömiä. Kyllä se karu todellisuus paljastuu heillekin joskus, onhan se paljastunut meillekin. Lapsi on vielä niin viaton ja onnellisen tietämätön kaikista maailman vääryyksistä ja pahuudesta. Onneksi me vanhemmat sitten " pudottelemme" heitä maan pinnalle ja opetamme ennakkoluuloisen ja kaikkea epäilevän asenteen.



Elämä opettaa. Ja tosiaan, eiköhän tuossa luonne-eroista ole kysymys. Vaikka lapseni onkin välittömiä, rohkeita ja juttelee jokaiselle kaupan kassalle, en suostu pitämään " tätäkin" huonona puolena heissä.

He kun luovat verkostoja ja ystävystyvät, niin ura urkenee ilman rumia temppuja.



Luihut syrjäänvetäytyjät ne sitten kieroilevat korvatakseen puutteitaan.

Muuten hän on hyvin kiltti ja pikemminkin antaa kavereiden pompotella itseään joten en nyt näe hirveästi yhteyttä näiden asioiden kanssa. Minusta on kuitenkin kiva että hän on sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut mutta ihan yhtä paljon arvostaisin myös ujoa ja ei-sosiaalista. Yksilöitähän me olemme.

Kassa" täti" jutusteli pojalleni siinä samalla, kun minä pakkasin tavaroita. Kun olimme lähdössä, poikani sanoi kassalle. " sä oot kyllä todella ihana tyttö, (ikää kuitenkin kassalla n. 45-50v.) kun juttelit mun kans. Me tullaan kyllä aina sun kassalle" .



Totesin kassalle, että on todella ilo saada ystävällistä palvelua. Kassa kiitteli, kun sai ensimmäistä kertaa niin vilpitöntä ja välitöntä palautetta.

että perheessä täytyy olla jotain vikaa ja kiintymyssuhteet ovat täysin sekaisin. Toisille puhuminen on uhka yhteiskunnalle. Emnmehän aikuisinakaan halua puhua toisillemme, niin ei sitä pidä lapsiltakaan sallia.

elämässä ja työelämäss ihmissuhdetaitojensa avulla.

meidän poika on todella aktiivinen, utelias, sosiaalinen ja ennakkoluuloton, ottaa aina ensimmäisenä uudet tulokkaat tarhassa avosylin mukaan touhuihin ja menee helpolla juustelemaan ventovieraille. Päiväkodissa ovat nimenomaan kehuneet että poika on todella empaattinen ja oikeudenmukainen tapaus.



en oikein ymmärrä ap:n pointtia jos sellaista olikaan...

Tosin myönnän kyllä, että lapsirakkaana ihmisenä, (jutustelen mielellään lasten kanssa) en jaksa kovin pitkään yrittää saada kontaktia tällaiseen ujoon ja hiljaiseen, joka ei edes nimeään uskalla sanoa. Usein eivät edes uskalla vastata kysymyksiin edes yhdellä sanalla.



Ujoudelle ja arkuudelle ei voi mitään, mutta minä ainakin opetin lapsilleni, (hekin joskus olivat arkoja) että kysymyksiin vastataan kuitenkin ja tervehditään jos heitä tervehditään. Niin ujoa, kuin " rämäpäätäkin" tulee ohjata hyviin käytöstapoihin.

Yleensä juuri ne ulospäinsuuntautuneet ja sosiaaliset lapset ovat myös niitä reiluja ja muut huomioon ottavia. Esikoiseni on erittäin ulospäinsuuntautunut ja iloinen lapsi ja päiväkodista on aina kerrottu, että on myös oikeudenmukainen, osaa odottaa vuoroaan jne. ja on siten erittäin suosittu kaveri.



Eri asia on sitten ne lapset, jotka riekkuvat aina suuna päänä, mutta heitähän ei sosiaalisiksi sanotakaan.

että ihan erittäin ja voi hyvänen aika kun me ollaan kateellisia ja sanoko ne niin?Lol

punaisessa langassa ujoista ihmisistä. Keltikangas sanoi, ettei ikinä palkkaisi sosiaalista ihmistä johtotehtäviin. He kun ovat tuuliviirejä.



Eli kaikilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Miksi täällä siis taas kinastellaan?

Olen niin onnellinen, ettei minun tarvitse kärsiä lapsen ujoudesta.

en ole kateellinen,mutta työssäni nään näitä rämäpäitä,ja huomiota ja työtä teettävät enemmän kun rauhalliset-mutta ethän sä sitä näe ja ymmärrä, koska kaikkihan ovat kateellisia sun lapselles ja siitäkös mamman itsetunto taas nousee : )

kun eihän se osaisi edes kertoa, mitä haluaa tai mitkä ovat hänen vahvuutensa... Uskaltaisiko edes haastatteluun tulla?



Jos nyt tuolle lnjalle lähdetään...

vaan hänestä pidetään. Tästä taas vaikuttavat jotkut mammat olevan minulle kateellisia, mikä on aika käsittämätöntä, sillä eihän se ole minun ansiotani, että lapseni on ihana - ei ole ainakaan minulta niitä geenejä saanut ;)