Autatteko isää ja äitiä jotka ei enää tiedä mitä tehdä???
Kiitos kiitos kiitos jos joku jaksaa tän lukea!!!
Eli tilanne on se että meillä on heinäkuussa 04 syntynyt poika, kesäkuussa 05 syntynyt tyttö ja nyt hetkenä minä hyvänsä syntyy kolmas poika. Ekoilla muksuilla siis ikäeroa 11 kuukautta. Tässä viime aikoina ollaan mieheni kanssa oltu aivan sekaisin kun ei enää kumpikaan keksi mitään noitten kahden riiviön rauhoittamiseksi. Alkaa molemmista tuntua siltä että lapsissa on oltava jotain vikaa kun eivät tottele, kuule tai tee mitään niin kuin ollaan pyritty toimimaan. Miehellä on vuorotyö (tällä hetkellä 6 vkon sairasloma, 4 vkon kesäloma ja sitten vielä isyysloma) mutta en ihan kamalasti usko vuorotyönkään olevan syynä, ehkä kuitenkin osittain..
Molemmat lapset ovat luonteeltaan todella villejä! Poikamme on ollut aina sellainen joka viihtyy hetken yksikseen leikkimässä. Hän rakastaa omia pikkuautojaan yli kaiken ja muitakin leluja joiden tietää olevan ns. poikien leluja ja/tai omia. Olen yrittänyt karsia tuota omistushalua pois kertomalla että lelut on yhteisiä ja vaikkei olisikaan, on myös muiden saatava niillä leikkiä silloin kun poika itse ei leiki niillä...joskus toimii joskus ei. Eli aikas usein tyttö saa turpiin siinä vaiheessa kun menee veikan leluilla leikkimään ja siitähän syntyy yleensä mojova riita puolin jos toisin johon täytyy myös meidän aikuisten puuttua lopettamalla riita ja viemällä jäähylle " syyllinen" tms. Poika on oppinut puhumaan viimeisen puolen vuoden aikana lauseilla, samoin kuin tyttö joten asiaa on kamalan paljon! Tuohon on nyt tullut mukaan " miks-vaihe" eli kaikesta kysellään kokoajan misk varten ja misk jne. Pojalla olen myös huomannut että päässä on korvat mutta tuntuu usein siltä että niissä on jotain vikaa kun ei ota kuuleviin korviin mitään mitä sanon (tai mitä mies sanoo) Kokoajan pitäisi muka olla huutamassa ja karjumassa että saa jotain otetta poikaan ja se ottaa päähän meitä vanhempia molempia. Ollaan jo vuoden päivät sitten mietitty (olen käynyt lukemassa netissä aiheesta) että olisiko mahdollista että pojalla olis jopa ADD tai ADHD tai jotain vastaavaa poikkeavuutta, toisaalta sitten luulisi ettei poika myöskään jaksaisi keskittyä mihinkään hetkeä kauempaa...? Ei nuku enää päikkäreitäkään...
Tyttömme taas on erittäin temperamenttinen pikku " enkeli-kiusankappale" . Vauvana oli oikea ihana pikkuinen, helppo kaikin puolin...viihtyi sitterissä aina vaan ja itki vain silloin kun halusi ruokaa tai syliä. Nyt asia on toisin! Likka osaa käyttää kyyneliä hyödykseen ihan milloin ja missä vaan (ei mene meihin läpi enää) eli hakee huomiota itkemällä ja olemalla ns. surullinen yms. On povattu monelta eri suunnalta että tytöstämme tulilsi isona teatterin ammattilainen, kummitäti on jo pitkään kutsunut tyttöä nimellä " DramaQueen" kun osaa tosiaan sen taidon mitä nimikin jo kertoo... Käyttää kyyneliä hyväkseen ja taas päinvastoin nauraa kihertää päinvastaisessa tilanteessa. Hän kaipaa jatkuvasti huomiota ja tällä hetkellä taitaa uhman lisäksi olla hitonmoinen äitivaihe menossa. Aamulla kaikki on niin kauan hyvin kun pysyn näkyvillä, kun menen laittamaan pyykit ulos kuivumaan, alkaa likan itku oven takana: " Äiti, missä oleet, äiti missä oleet?" Ja hirveä itku päälle. Olen käynyt kaupassa ja viipynyt 30-45 minuuttia niin tyttö on kuulemma istunut oven takana itkemässä mun perään...näin tapahtunut muutaman kerran. Jos yritän siivota keittiössä rauhassa ja laitan portin kiinni (rimaportti eli lapset näkee läpi) niin sehän ei käy tytölle vaan tulee huutamaan portin taakse...Mun pitäis vaan kokoajan olla vieressä mutta kuitenkin puuttumatta mihinkään koska muuten likka on" vivanen" (vihanen) tai lulullen (surullinen) mulle ja alkaa yleensä mätkimään mua jollain... Nukkuu joskus harvoin päikkärit (kerta viikkoon tai kahteen) Ei malta! Jos yritän saada mukuloita nukkumaan, saan tehdä 2-3 tunnin työn...joten ei kiitos, on kotihommiakin yms...
Yhteisenä tarinana kerron vaikkapa eilisestä päivästä tai ihan mistä päivästä tahansa: Aamulla herätään siihen että muksut on herännyt viereisessä huoneessa ja repinyt TAAS tapettia hullunlailla seinistä alas ja silpunnut ne pieniksi paloiksi lattialle, lelut on levitetty yltympäriinsä pitkin poikin huonetta, tavaroista tapellaan ihan periaatteesta ja sehän tarkoittaa että muksut mätkivät puolin ja toisin leluilla toisiaan päähän ja mihin ikinä... jommallakummalla on ehkä vaippa, toisella ehkä ei, pissat lattialla vaikka pottakin on huoneessa... (huhtikuussa alettiin opettelee potalle tai pöntölle kun molemmilla vielä vaipat, molemmat osaa käydä potalla ja puskapissalla ja poika jopa pöntöllä. Yritän jatkuvasti muistutella potasta ja pöntöstä ja välillä menevät molemmat nätisti pissalle, toisinaan taas ei. Menevät välillä jopa ihan itse käymään pissalla. Kakka on molemmille vielä hankalaa. Alkuun annoin jatkuvasti pissapalkinnon, sittemmin harvensin ja nyt on sovittu että kakasta tulee palkinto ja pissasta muuten vain halit, pusut ja isot hyvittelyt. Saa nyt nähdä tuleeko tästäkään mitään, alkaa äitiltä ainakin toivo jo loppua, vaikka koitankin itselleni tolkuttaa että tuskin menevät vaipoissa kouluun...)
Sitten mennäänkin alakertaan ja hetken aikaa kaikki on suhteellisen hyvin, mitä nyt normaalit kitinät ja kiukut jostain tavarasta tai sitten siitä että on nälkä tai sitten että on väärää aamupalaa eikä haluta syödä. Nooh, saadaan vihdoin muksut aamiaispöytään niin johan taas alkaa: on niin kamalan kivaa leikkiä vauvaa! Jogurtit pöydillä ja penkeillä ja jopa lattioilla, kädet, naama ja koko pää täysin vuorattu jogurtilla (tai mitä ikinä syödäänkin, tämä sotkeminen onnistuu myös kuivalla leivän käntyllä) Tätä ongelmaa esiintyy enemmän ja pahempana tytöllä... Molemmat osaa kyllä syödä nätisti jos haluaa mutta ilmeisesti ei sitten halua. Ja auta armias jos jätän hetkeksi lapset yksin keittiöön... ... ...kaaos on aika valmis! Ruoat on pöydälle levitettynä pienoiseksi sekametelisopaksi, pirttipöydän penkit siirretty tiskipöydän viereen, muksut seisoo penkillä piparit tms. kädessä ja mussuttaa siinä tyytyväisenä, pelästyy kun huomaavat että ovat jäänyt kiinni pahanteosta ja alkavat selittää kuinka he päättivät ottaa itse kaapista sitä tai tätä...
Jotain positiivista sentään: Vielä jokin kuukausi taaksepäin asiat oli jopa niin huonosti että kaikki ovet piti olla säpissä jatkuvasti ja auta armias jos esim. vessan ovi oli unohtunut laittaa hakaan... Pönttö on löytynyt muutaman kerran täynnä vessapaperia, erinäisiä tavaroita, hammastahnaa + vessan kaapit, pöytä, lattia ja ikkuna koristeltuna kynsilakalla ja nahan pehmustevahalla (sitä vahaahan on niin helppoa siivota poiskin...) hammasharjoilla on pesty vessanpönttöä jne.
Keittiön pahin episodi on varmasti ollut niinkin yksinkertainen juttu kuin että fairypullo oli saatu käsiin ja siitä puolet oli pursotettu lattialle jonka jälkeen siihen päälle oli kaadettu kipollinen sokeria ja sekoitettu niitä sitten kivaksi tahnaksi keskenään... Tein aika homman että sain lattian puhtaaksi, tuli mieleen että olisin saattanut päästä jopa helpommalla jos olisin vaihtanut koko lattian muovimaton...
Ja sitten kylpyhuone-episodi: Olin raskauteni puolivälissä todella väsynyt ja nukahdin sohvalle, jolloin muksut oli keksinyt ensimmäistä ja viimeistä kertaa käydä kokeilemassa kylppärissä mitä kivaa sieltä löytyy... (aikaisemmin eivät edes ollut saanut ovea auki kun on sen verran tiukka tapaus) Olivat löytäneet shamppoopullon ja päättänyt vähän pestä hiuksia... Alkoi kuulua hillitön huuto johon heräsin ja kun säntäsin katsomaan, veikka talutti siskoa kädestä pitäen olohuoneeseen päin kun tämä ei itse nähnyt mitään ja silmiä kirveli... Koko pää oli aivan valkoinen ja koko tyttö oli aivan valkoinen siitä vaahdon määrästä minkä olivat saanut aikaan. Enpä uskoisi vieläkään miten vaikea on saada tavallinen shamppoo pestyä pois kun on täysi pullollinen ympäri kehoa. Pesin pahimmat pois ensin ja tietinkin yritin saada silmät puhtaiksi mutta ihan turhaan. Lopulta likka nukahti siihen kun silmiä kirveli niin paljon ettei pystynyt pitää niitä auki ja kun silmiä ei voi pitää auki niin sehän alkaa kai väsyttää pidemmän päälle... Tämä nukahtaminen tapahtui kolme kertaa päivän aikana vaikka yritin aina vaan pestä sitä shamppoota pois, turhaan!
Makkariepisodi: Sama kuin edellä mutta rasvapurkilla... En jaksa edes kirjoittaa näitä.
Ja meillä on kuitenkin pidetty huoli siitä että myrkyt (lääkkeet, pesuaineet, kemikaalit) on poissa lasten saatavilta.
Uhma on valtava molemmilla mukuloilla!
Meinasi jo pointti unohtua... Meillä on käytetty jäähyjä niin kuin ne nannyt siinä englantilaisessa sarjassa opetti, olen kysellyt neuvolasta neuvoja (ei tosin osaa kauheesti auttaa, lohduttelee vaan että sellasia ne lapset on ja että malttia malttia jne.) Rangaistusta, tukkapöllyä, nipsausta, korvatillikkaa, huutoa, postiivisen palautteen antamista aina kun tekevät jotain oikein... Mikään ei tunnu auttavan ja me ollaan molemmat miehen kanssa ihan loppu eikä kumpikaan meistä tykkää noista tukisteluista tms.
Omasta tilanteestani sen verran että hakeuduin viime kesänä hirveitten masennusoireiden takia hoitoon (siskoni huomasi oireet ja pakotti lääkärille), aloitin mielialalääkkeet keskivaikeaan masennukseen, myöhemmin selvisi että diagnoosi oli kuitenkin kilpirauhasen liikatoiminta jossa voi olla samanlaiset oireet kuin masennuksessa...aloitin kilpirauhaslääkityksen, lopetin masennuslääkityksen...tulin raskaaksi, hetki meni ihan ok, oireita alkoi taas ilmaantua, pyysin maaliskuussa äitipolilla että haluan aloittaa mielialalääkkeet uudestaan sillä itse ajattelin että tapauksessani on luultavasti ollut kilpirauhasen liikatoiminta JA masennus...sain lääkkeet ja olo alkoi parantua vähitellen. Reilu viikko sitten jouduin lopettamaan mielialalääkkeet siihen saakka kunnes olen synnyttänyt jotta vauva ehtii päästä eroon lääkeriippuvuudesta ennen syntymäänsä ja viimeiset pari päivää onkin alkanut tuntua siltä että itken pienimmästäkin väärästä sanasta, telkkariohjelmasta...ihan mistä vain!
Lisäksi olen lukenut miesten masennuksesta ja ollut jo puoli vuotta sitten sitä mieltä että miehellänikin on alkanut näkyä väsymyksen merkkejä ja olen epäillyt hänelläkin mahdollista masennusta. Olen puhunut miehelleni epäilyistäni mutta hän kun on perinteinen suomalainen mies eli vastaushan on ollut: Kyllä minä jaksan, pakkohan se on jaksaa yms. Ei tässä nyt auta väsyä... Sen verran hyvin luulen mieheni tuntevan että tiedän hänen olevan hyvillään siitä että välitän ja huomioin että hänelläkään ei ole helppoa mutta hänellä ei kuitenkaan anna pokka periksi lähteä lekuriin itkemään tällaisia asioita ennen kuin ollaa tosi syvällä suossa. Ja kuitenkin hän yrittää ymmärtää minua ja minun sairauttani todella hyvin.
Jäiköhän minulta jotain oleellista kertomatta...? Vielä jotain taustaa: Asumme omakotitalossa, meillä on kaksi isoa koiraa, kaksi kissaa joista toinen sai neljä pentua pari kuukautta sitten (tänään lähtee vikat pennut uuteen kotiin) ... Naapurit tässä on suoraan sanottuna ihan perseestä!!! Kaksi vuotta sitten kun muutettiin tähän, alkoi samantien napina grillauksesta pihalla, koirien normaalista haukunnasta aidan korkeudesta... asioita on ollut paljon mitkä ei meidän naapurustoa miellytä! Pakko kuitenkin myöntää että ei olla ehkä mitään unelmanaapureita kun on ollut pojilla illan istujaisia pihalla, mutta tällekin kesälle niitä on kertynyt vasta 3-4 kertaa... Koiramme oli päässyt irti paksusta teräsketjustaan ja käynyt raatelemassa yhden koiran aamusella, edellisenä iltana oli juuri poikamme kummit ja mieheni istumassa iltaa pihallamme, joten pöydillä oli tyhjiä kaljapulloja yms. Aamulla oveen koputettiin, poliisi ja pahoinpidellyn koiran omistajat + yksi ylimääräinen ns. todistaja (kyttäävä naapuri, joka yritti vetää tähän soppaan kaikkea mikä ei siihen millään lailla liittynyt) ...en jaksa kertoa koko stooria tarkemmin koska menisi loppu päivä sitä kirjoittaessa... mutta asia kuitenkin koski koiraamme joka oli päässyt vapaaksi ja pahoinpidellyt sen toisen koiran, eikä siinä mitään epäselvää, me sanoimme heti korvaavamme mitä ikinä koiralle tapahtuikin. Ilmeisesti kuitenkin joku on tehnyt naapurustosta valituksen neuvolaan (jo toistamiseen) että epäilee meillä lasten voivan huonosti liiallisen viinan käytön takia ja että tästä on tehtävä lastensuojeluun ilmoitus... Ihanaa kuulla tähän päälle tuollaista, todellinen tunnustus sille että jo muutenkin tunnen olevani ihan täysin huono äiti joka ei jaksa, eikä osaa hoitaa lapsiaan. Kiitos vaan sille naapurille! Ja minä kuitenkin olen viimeisilläni raskaana enkä vasrmasti ole ottanut tippaakaan alkoholia koko raskauteni aikana ja sitäkin ennen noin kerran kahteen kuukauteen. Lapset on aina ajallaan nukkumassa vaikka pojat tuossa pihalla ottaisikin ja saunoisivat... Ei ole siis mitään syytä miksi joku on tuollaisen valituksen tehnyt... Ollaan molemmat aika äimän mieheni kanssa tästä tilanteesta... Onneksi ollaan pistetty talo myyntiin jo hetkeä ennen tätä tietoa ja saatu jo muutama perhe kiinnostumaan talostamme, lisäksi omassa kiikarissa on jo talo maalta jossa naapureita ei olisi kuin muutama... Eli me myymme talomme, naapurustomme on ajanut meidät tähän pisteeseen kahden vuoden aikana.
Jos joku jaksoi tän tekstin lukea niin kiitos siitä! Ja jos joku vielä jaksaa jotenkin koittaa auttaa meitä, olen vieläö kiitollisempi. Kaikki apu tässä vaiheessa tarpeen.
Terveisin väsynyt viimeisillään raskaana oleva äiti, väsynyt isä, 2-vuotias tyttö, 3-vuotias poika, tuleva poikavaavi, 9-v belgian paimenkoira, 2-v kaukasianpaimenkoira ja pari kissaa
Kommentit (14)
Voisitteko saada jotain apua vaikka neuvolasta? Oletko jutellut terveydenhoitajan kanssa, jos olisi jotain käytännön vinkkejä tai konkreettista apua saatavilla. Muistan hyvin väsymyksen raskausaikana, ja rankkaa oli, vaikka olikin yksi suht rauhallinen, mutta uhmaikäinen lapsi. Pyydä rohkeasti apua neuvolasta, äläkä jää yksin murheiden kanssa. Voimia!
Tilanteenne kuulostaa sen verran rankalta, että suosittelisin hakemaan lapsille päivähoitopaikat. Toinen vaihtoehto on, että ainakin isompi lapsista menee kerhoon tms. 2-3 krt viikossa. Saisit varmaan hoitopaikat melko nopeasti, jos sinulla on todistus masennuksesta ja kerrot olevasi voimaton. Tarvitset voimia myös uuden pikkuisen hoitoon! Saatuasi päivähoitopaikat voit vielä päättää kuinka monta päivää viikossa ja kuinka pitkiä päiviä lapset hoidossa olisivat. Älä sinnittele liian pitkään: mitä kauemmin tilanne jatkuu sitä vaikeampaa on sen normalisoiminen. Huonoa omaatuntoa ei myöskään ole syytä tuntea; teillä on vielä asiat melko hyvin. Jos lapsellasi on ylivilkkauteen viittaavia piirteitä eikä niihin neuvolassa suhtauduta vakavasti, niin päivähoidon piirissä niihin kyllä kiinnitetään huomiota, jos aihetta on.
Olen itse " sairastunut" minun-on-pakko-pärjätä tautiin ja siihen ei auta muu kuin lepo ja luopuminen. " Jouduin" laittamaan omat lähes samanikäiset lapseni päivähoitoon ennen neljännen lapsen syntymää. Tunsin olevani epäonnistunut vaikka toisaalta olin helpottunut... Elämä saatiin rytmiin ja rauhoitettua hoitopaikan avulla. Ja lapsetkin rauhoittuivat paljon; varsinkin esikoisemme (hän sai diagnoosin ollessaan 4v.). Suomessa on hyviä tukitoimenpiteitä perheille, joissa kamppaillaan jaksamisen ja kasvatuksen ongelmien kanssa.
Voimia!
P.s Joskus noille episodeille varmaan pystyy jo nauramaan... =)
Kovasti tsemppiä ja jaksamista toivottelen alkuun. En tiedä onko minusta mitään hyötyä, mutta joitakin asioita tuli tässä mieleen.
Ensinnäkin näin nopeasti lukien tuntuu, että teiltä puuttuu johdonmukaisuus. Olette kokeilleet vaikka mitä rangaistuksia (jättäkää ihmeessä ne fyysiset keinot pois ihan kokonaan). Mitäpä jos muutaman viikon ihan johdonmukaisesti kokeilisitte tämmöistä:
1. Kun lapsi tekee jotain kiellettyä, keskeytätte toiminnan ihan konkreettisesti otatte vaikka käsistä kiinni, laskeudutte lapsen tasolle, katsotte silmiin ja sanotte matalalla äänellä " EI! Noin EI saa tehdä, koska...lopeta" ja päästätte lapsen. Jos lapsi jatkaa niin
2. Keskeytätte taas ja samalla tavalla matalalla äänellä silmiin katsoen sanotte " EI! Lopeta tuo tai menet jäähylle" . Ja jos lapsi edelleen jatkaa, niin
3. Viette sinne jäähylle ja vahditte, että pysyy siellä määräajan, mutta ette huomioi yhtään mitenkään. Kun määräaika (minuutti/ikävuosi on aika käytetty) on ummessa haette lapsen taas porukkaan mukaan.
Huomiotta jättäminen toimii myös mankumiseen ja tekoitkuun, jota kerroit tyttönne harrastavan. Kun lapsi aloittaa vonkumisen niin et noteeraa mitenkään. Itse olen ottanut tavaksi sanoa lapselle, että " kuule, äidillä on tämmöinen hassu kuulo, että äiti ei kuule YHTÄÄN mitään jos et pyydä nätisti" ja sitten käännyn pois puuhailemaan omiani ja toimin vasta kun lapsi pyytää nätisti. Minä en siis hyvittele enkä edes " näe" lasta jos hän mankuu ja itkee ihan turhasta. Tämä on huomattavasti vähentänyt esikoisemme yhden tytön draamateatteria ja hän tulee kertomaan ihan normaalilla äänellä jos jotain haluaa tai on vaikka pahoittanut mielensä jostain. Tietenkin on ihan eri asia jos on satuttanut itsensä tms.
Huomiota saa kun käyttäytyy nätisti. Väliin voi huomioida ihan " normaaliakin" käytöstä tyylillä kehua kovasti kun leikit sujuvat vähän aikaa ilman tappelua.
Meillä lelutappelut hoidetaan niin, että jos lelusta ei löydy sopua, se napataan kylmästi takavarikkoon ja se palautuu leikkiin sitten joskus.
Kannatan myös sitä, että lapsille selvästi kerrotaan, mitä heidän halutaan tekevän eikä epämääräisesti " käyttäydy nyt nätisti" vaan sanotaan, että " pöydässä istutaan, ole hyvä istu ja syö ruokasi" .
Sitten kannustan sinua ottamaan lapsia mukaan kotitöihin. Vaikka siivoamiset yms. kieltämättä sujuvat nopeammin ilman apulaisia niin ohjatussa toiminnassa esim. lapsille omat rätit käsiin ja siivoamaan, pysyvät ainakin poissa pahanteosta.
Tässä jotain mitä tuli mieleeni. Jaksamista!
adalat + tyttötrio 06/03, 02/05 ja 04/07
perheneuvolaan ja pyydät apua. Ihme, ettei neuvolasta ole jo sinne ohjattu!
Ystäväni on ainakin käyttänyt perheneuvolan palveluja vähän samanlaisessa tilanteessa, 3 villiä alle 4-vuotiasta lasta, väsymystä jne. Neuvolasta sinne oli ohjattu, sai perhetyöntekijän käyntejä ja kävi itse sellaisessa " villien lasten vanhemmille" -ryhmässä sekä vanhimman lapsensa kanssa muutaman kerran psykologin tai vastaavan vastaanotolla.
Tässä kopsattuna medän kotikaupungin sivuilta:
Perheneuvolaan voi ottaa yhteyttä, kun
* vanhemmat ovat huolissaan lapsen käyttäytymisestä, sosiaalisesta selviytymisestä tai kehityksestä
* perhe haluaa apua kriisitilanteeseen
* perheenjäsenten välillä on ristiriitoja
* perheessä harkitaan eroa tai tarvitaan apua erosta selviämiseen
Perheneuvolaan ei tarvita lähetettä, vaan asiakas voi itse ottaa yhteyttä hakiessaan apua.
Palvelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Perheneuvolassa työskentelee lastenpsykiatreja, psykologeja, sosiaalityöntekijöitä ja toimistosihteereitä.
Perheneuvolassa etsitään yhdessä perheen kanssa ratkaisuja huolenaiheisiin. Työmuotoja ovat arviointi, lapsen kasvuun, kehitykseen ja tunne-elämään liittyvät tutkimukset, erilaiset terapiat ja perheasioiden sovittelu.
isompien lasten osahoitoa suosittelen minä myös, ystävällänikin isommat lapset, 1 v. 8 kk ja 3 v. 6 kk aloittivat 2xviikossa 5 tuntia avoimen päiväkodin, ja ilman sitä ei olis varmaan säilynyt järjissään.
Aika vauhdikkaalta tuo teidän arki kuulostaa, ja tuskin tilanne helpottuu kolmannen lapsen syntymän jälkeen. Kannattaa pyytää kodinhoitajaa tai sitten hakea päivähoitopaikat isommille; eihän niitä isompia tarvitse siellä pk:ssa pitää kokopäiväisinä.
Itselläni on 3v6kk ja 1v5kk lapset, ja heitä ei voi kyllä jättää hetkeksikään vahtimatta. Eli jotenkin teidän täytyy varmistaa, etteivät lapset jää ilman valvontaa ja että te heräätte yhtaikaa lasten kanssa. Samaten ruokailuista:noin pieniä, varsinkaan kahta (yllyttävät toisiaan tyhmyyksiin), ei voi jättää valvomatta ruuan ääreen, kyllä siinä täytyy aikuisen olla ohjaamassa ihan kädestä pitäen. Ja vapaa leikki ei meilläkään onnistu, usein tulee kinaa- eli kyllä nuo teidänkin lapset tarvitsevat ohjaamista ja aikuista siihenkin tilanteeseen. Olisihan se kivaa, jos lapset leikkisivät keskenään nätisti...
Meidän 3v6kk uhmaa kovasti; nykyisin hän joutuu jäähypenkille, jos hän ei tottele pyyntöä/käskyä/kehotusta edes toisella kerralla. Sanallinen ohjaaminen menettää merkityksensä, jos lasta ei vaadita kuuntelemaan ja toimimaan ohjeiden mukaisesti. Ja hyvästä käyttäytymisestä kehutaan tosi paljon!!
Toivottavasti sait tästä mun ajatuksesta kiinni- pointti oli se, että kaksi pientä lasta yhdessä vaatii ohjausta ja aikuisen läsnäoloa tosi paljon.
eivät riitä lasten hoitamiseen niin totta kai on hyvä hakea heille muuta hoitoa. Osapäivähoito helpottaisi varmaan kummasti jaksamistasi.
Mutta mielestäni lapsien pitäisi kuitenkin olla tärkeämpi sinulle kuin lemmikit. Eli ensimmäisenä luovutte lemmikeistä, sillä kyllähän niiden hoitaminen vie aikaa ja voimavaroja.
Jos arki ei senkään jälkeen suju lasten kanssa miettisin muita vaihtoehtoja.
Lemmikkieläimet ovat toki mukavia, mutta lasten etu on mielestäni tärkeämpi. Jos vanhemmat ovat uupuneet pitää luopua ensin koirista ja kissoista, vasta sitten lapsista.
Hei!!!
Ihan ekana viestiäsi lukiessa tuli mieleen, että koska viimeksi te vanhemmat olette ottaneet yhteistä aikaa ja hoitaneet suhdettanne??? Vaikka se tässä tilanteessa kuulostaa kaikkea muuta kuin hyvältä ratkaisulta, uskallan silti ehdottaa, että pyydätte lapsenvahdin ja olette yhden yön pois kotoa!!! Nimimerkillä kokemusta on!!!
Sitä jaksaa paljon paremmin olla lasten kans, kun itse voi hyvin! Eikä siihen tarvita mitään kummosta. Varatkaa hotellihuone, ei sen kummonenkaan tarvii olla, otatte lasillisen tai pari viiniä ja rentoudutte yhdessä ollen! Sitten nukutte yönne hyvin ja seuraavana päivänä virkeänä kotiin! Kun vanhemmat voivat huonosti, lapsetkin voivat huonosti! Ja vastaavasti, kun vanhemmat voi hyvin, lapsillakin on hyvä olla!!!
Olen kanssa kolman lapsen äiti, tyttö 3v10kk, pojat 2 ja 1 vuotiaita ja vilskettä piisaa.... Nyt olen huomannut, että aamulla aamupalan jälkeen lapset on saatava pihalle, satoi tai paistoi, muuten tilanne ihan sama kuin siellä!! Kontrolli menee samantien!!! Eli lapset paljon pihalla, purkavat siellä energiaansa todella paljon!!! Välillä videot auttaa rauhoittumaan paikoilleen.... välillä ei!
Ja onhan se totta, että menoa ja vilskettä riittää kolmilapsisessa perheessä, mutta silti lasten on kunnioitettava vanhempiaan! Totella täytyy!! Meillä käytössä on tukkapöllyt sun muut, enkä yhtään häpeä sitä tunnustaa!!!! Ei meillä vilkkaiden lasten kanssa pelkät puheet tepsi!!! Olkoonpa muut mitä mieltä tahansa!!!
Jotenka voimia sinne ja pyytäkää ja ottakaa apua vastaan!!! Ei sen tarvii olla kun parikin tuntia... Että itte pääsee vaikka pienelle lenkille ilman lapsia tai vaikka nukkumaan päiväunet!!!
Samanlaista tappelua meillä on leluista. Sotketaan pöydässä, yleensä juuri pienen antaa esimerkkiä! Sitä jotenkin taantuu!! Mutta kyllä meillä lapset osaa keskenäänkin leikkiä, mitä joku epäili aikaisemmassa viestissä! Yritän vain kertoa että ette suinkaan ole ainoat! Kasvatus ei ole helppoa!!
Jaksamisia ja rauhallisia hetkiä!!!
Kyllähän tuohon tilanteeseen pitäisi aika rankasti puuttua, eli en usko minkään pienten kosmeettisten jippojen auttavan. Täällä jo ehdoteltu perheneuvola kuulostaa minustakin hyvältä ajatukselta. Samoin minusta teidän kannattaa ehdottomasti hakea vanhemmille lapsille päiväkotipaikat sekä oman jaksamisenne ja levon kannalta että siksi että tuo kasvatusasia varmasti helpottaisi kun kasvatusvastuuta olisi kanssanne jakamassa päiväkodin henkilökunta ja lapsille " pidettäisiin kuria" myös päiväkodissa ja näkisivät siellä esimerkkiä siitä miten muut lapset käyttäytyvät. Samoin päiväkodissa kasvatusalan ammattilaiset pystyvät sitten tarvittaessa suosittelemaan lapsillenne mahdollisia jatkotutkimuksia mikäli sellaiset ovat tarpeen.
Sitten minulle tulee kyllä väistämättä mieleen että voisitteko mitenkään ajatella luopuvanne lemmikkieläimistä? Toki koirat ja kissat ovat varmasti rakkaita perheenjäseniä mutta niistä on myös aina vaivaa ja työtä ja teidän tilanteessanne kuulostaa siltä että sekin vaiva on liikaa, varsinkin kun eläimiä on noin paljon eivätkä nekään ole ilmeisimmin sieltä helpoimmasta päästä. Sitäpaitsi jos koira irti päästessään raatelee toisen koiran niin minusta kuulostaa siltä että sellainen koira pitäisi lopettaa.
Käyttääkö miehesi alkoholia muulloin kuin noissa illanistujaisissa? Kuinka rajuja illanistujaiset ovat? Jos nimittäin naapurit kiinnittävät huomiota alkoholinkäyttöön ja kutsuvat poliisin niin eikö kannattaisi ihan varmuuden vuoksi lopettaa se alkoholinkäyttö kokonaan kunnes tilanne rauhoittuu - samalla selviäisi sekin onko alkoholi ongelma vai ei.
Ja sitten tuosta lasten kasvatuksesta. Siinä ei ole oikoteitä eikä helppoja ratkaisuja. Kaikki lapset ovat yksilöitä, joten helppoja neuvoja ei voi antaa. Kaiken lähtökohta on kuitenkin loogisuus ja johdonmukaisuus. Tiedäthän myöskin että lasten ruumiillinen kurittaminen (tukistaminen ja korvatillikat) on Suomen laissa kielletty?
Itselläni on kokemusta kolmesta lapsesta joista yksi on erityislapsi ja ns. vaikea tapaus. Ruumiillisesta kurittamisesta sanoisin että siinä ei ole järkeä ja siitä on pelkkää haittaa: lapsi oppii että toisen vahingoittaminen on sallittua ja toisekseen lapsi oppii pelkäämään vanhempaa. Kummastakaan ei ole kasvatuksen onnistumisen kannalta hyötyä vaan väkivalta vain lisää väkivaltaa ja todennäköisesti ruumiillinen kurittaminen vain pahentaa lastesi käytösongelmia. Myöskään lasten keskinäistä lyömistä ja käsiksi käymistä ei pidä sallia missään tilanteessa eikä vähäisessäkään määrin.
Ylipäänsä oman maltin menetys on pahinta mitä vanhempi voi tehdä, vaikka miestä varmasti jokainen siihen sortuu joskus (ja minä varsin usein). Itse ajattelen aina että olen epäonnistunut sillä kertaa jos menetän malttini ja esimerkiksi huudan lapsille. Yleensä lopputuloskin on huomattavasti parempi niillä kerroilla kun olen pystynyt pitämään malttini lasten provosoinnista huolimatta ja käyttäytynyt määrätietoisesti ja rauhallisesti.
Miksi-kysymyksistä sanoisin että ne ovat täysin normaalia lapsen käyttäytymistä. Yritä vastata kysymyksiin niin paljon ja hyvin kuin osaat ja jaksat ja sitten kun et enää jaksa niin sano lapselle nätisti että " äiti ei nyt jaksa enää selittää, puhutaan joskus myöhemmin" . Missään tapauksessa lapselle ei kannata huutaa tai rankaista siitä että hän kyselee, sehän on hyvä asia että kysyy!
Loogisuus ja johdonmukaisuus on siis kaiken A ja O. Kannattaa miettiä etukäteen mitkä asiat ovat sallittuja ja mitkä kiellettyjä ja pitää näistä rajoista tinkimättömästi kiinni. Lapsi hämmentyy jos sama käytös on joskus sallittua ja joskus kiellettyä. Liian tiukkoja rajoja tai sellaisia sääntöjä joita ei pysty valvomaan ei kannata laittaa. Toisekseen lapsi kaipaa kipeästi positiivista palautetta mutta jos hän ei sitä saa niin hän ottaa mieluummin negatiivista palautetta kuin on kokonaan ilman. Kannattaa siis ennen kaikkea yrittää keksiä asioita ja luoda tilanteita joissa pääsee kehumaan lapsia. Kehu ja palkitse lapsia aina kun he tekevät jotain oikein. Erilaiset pienet retket ja leikkiminen ja tekeminen yhdessä lasten kanssa luovat tilanteita joissa lapsia pääsee kehumaan ja näyttämään rakkautensa positiivisella tavalla.
Kun lapset tekevät väärin heitä on toki siitä rangaistava. Ruumiillinen kuritus ei kuitenkaan ole oikein ja huutokaan ei kovin kauaa auta vaan pikemminkin saattaa villitä tenavia varsinkin jos vanhempi menettää malttinsa. Huuto myös lisää meteliä ja sekasortoa ja saattaa tehdä lapsista entistä villimpiä. Pahimmillaan lapset tottuvat huutoon niin ettei se enää tehoa edes hätätilanteessa. Oletko koettanut madaltaa ääntäsi, puhua hiljaa ja määrätietoisesti? Monesti se auttaa paremmin kuin naama punaisena huutaminen. Jos lapsi tekee kiellettyjä asioita niin kiinni pitäminen pahimman raivon aikana ja jonkinlainen tuumaustuoli, jäähy tai aresti voivat olla paikallaan. Meillä on parhaimmaksi koettu tuumaustuoli jolla lapsi istuu vanhemman valvovan silmän alla ja ennen tuolilta pääsyä lapsen kanssa keskustellaan siitä, mikä meni pieleen, lapsi tarvittaessa pyytää anteeksi jne. Äärimmäisessä tilanteessa, esim. jos lapsi ei pysy tuolilla, saatetaan meillä käyttää myöskin sulkemista yksin huoneeseen vähäksi aikaa. Minusta kuitenkin oleellista on se, että lapsen kanssa keskustellaan tapahtuneesta niin että lapsi varmasti ymmästää mikä meni pieleen ja miten vastaavassa tilanteessa tulee seuraavalla kerralla toimia. Teillä lapset ovat sen verran pieniä että kovin pitkiä jäähyjä tai kovin syvällisiä keskusteluja ei vielä oikein voi käydä, mutta vähitellen on hyvä edetä.
Sitten tietysti yhtenä rangaistuskeinona voi käyttää kiistaa aiheuttavien esineiden, tavaroiden ja lelujen takavarikointia. Jos esimerkiksi joku lelu aiheuttaa jatkuvasti riitaa ja tappelua niin lelun voi laittaa pariksi päiväksi tai vaikka pariksi viikoksi takavarikkoon ja toimenpiteen toistaa kunnes lapset oppivat leikkimään sovussa. Ylipäänsä kaikkien lelujen ei tarvitse olla esillä yhtä aikaa vaan osan voi pitää poissa näkyvistä jos suuri leluvuori tuntuu aiheuttavan ongelmia. Yhtenä kasvatuskeinona lapset voi laittaa itse siivoamaan jälkensä. Se on toki vanhemmalle vaivalloista ja ikävää kun itse siivoaminen olisi paljon helpompaa, mutta lapset oppivat huomattavasti tehokkaammin kun joutuvat itse siivoamaan jälkensä, vaikkapa kaivamaan ne tavarat sieltä vessanpöntöstä. Ja kaikki ylimääräinen tavara kannattaa tietysti yrittää pitää poissa tuonikäisten lasten ulottuvilta.
Ihan ensimmäisenä kiitoksia paljon kaikille vastanneille ja varsinkin Sinililalle joka tuntui jollain tavalla ymmärtävän tilanteen paremmin kuin muut.
Eli joitain selvityksiä aikaisempaan tekstiini joista oli jotkut ehkä saaneet väärän kuvan...
Päiväkotiin en halua laittaa lapsiani koska haluan kasvattaa lapset mahdollimman paljon kotona itse, toki apu on aina tervetullutta. Toiseksi, kaupunkimme alueella on päivähoitotilanne se että yhdellekin lapselle on hillittömän vaikeaa saada hoitopaikkaa! Mulla oli tossa viime syksynä tilanne se että olisin saanut vakituisen työpaikan joka olisi ollut vieläpä päivätyötä. Laitoin hoitopaikkahakemuksen eikä sieltä kuulunut mitään, soittelin perään ja sanoivat ettei voi muuttua hoitopaikoiksi kun jonot on näin suuret. Kesäkuussa sain sitten kirjeen että kahdelle lapsellenne on myönnetty kokopäivähoitopaikka täysin eri puolelta kaupunkia, otatteko paikan vastaan? En ottanut sillä työpaikkakin oli hoidon puutteen takia mennyt sivu suun enkä halua käyttää kunnallisia palveluita hyväkseni mikäli voin hoitaa lapset kotona itse enkä hoitopaikkaa tarvitse.
Kerhoista: Eli kerhot kiinnostaisi mutta tässä lähellä ei ole mitään kerhotoimintaa ja lähin mikä löytyy on liian" kirkollinen" ...en ole koskaan kuulunut kirkkoon enkä halua lapsilleni tuputettavan minkäänlaista kirkollista hömppää, sitä tämä yhteiskunta on jo muutenkin kun kaikessa ollaan ensisijaisesti kirkkoon kuuluvia... Älkää ottako itseenne, tämä on vain mun oma mieleipide ja sitä on kenenkään turha yrittää muuttaa.
Eläimistä: Kaukasianpaimenkoira on suuri kokoinen laumanvartijakoira ja on pääosin ulkona meidän pihaamme vartioimassa. Meidän kaukkari on luonteeltaan erittäin kiltti kaikille ihmisille ja varsinkin lapsille! Se antaa lasten vaikka hyppiä päällään edes vaivautumatta tuhahtamaan, se rakastaa muita koiria ja tykkää touhuta ja leikkiä niiden kanssa. Tämä kyseinen " raatelutapaus" oli tottakai ikävä tapaus kaikkien kannalta mutta sekin johtaa juurensa siitä että silloin kun kaukkarimme oli pentu, oli tämä toinen koira käynyt kaukkarimme päälle ja nyt kun meidän koira on kasvanut isoksi möröksi se on joka kerta tuon toisen koiran nähdessään halunnut hyökätä sen päälle (eikä tietenkään ole annettu näin tapahtua) kunnes sen kerran vahingossa oli koira PÄÄSSYT IRTI PAKSUSTA TERÄSKETJUSTA, jonka toisen pään lukko/lenkkipää/koukku (mikä ikinä onkaan) oli pettänyt. Näitähän ei voi koskaan puolustella, sitä ei olisi saanut tapahtua...mutta kun tapahtui... Se piti vielä sanoa että suomen johtava eläintenkouluttaja kehui juurikin tässä kesällä koiraamme kuinka se on erityisen kiltti ja tottelevainen kaukkariksi. Belgianpaimenkoiramme on aina ollut sellainen lellikki että viihtyy sisällä meidän ihmisten parissa ja siitä on tässä vuosien varrella tullut myös vanhempieni lellikki. Se on kiltti, ihana, helppo, mahtava koira joka asustelee tätä nykyä paljon vanhempieni luyona ja heidän kanssaan mökillä. Kissat meillä ei vie aikaa ollenkaan, sillä ovat täysin ulkokissoja...pyörivät omissa nurkissa ja syö hiiriä. Yksikään eläimistä ei vie minun aikaani ja täytyy sanoa että jos niitä ei olisi niin en tiedä miten olisin kaiken tän hullunmyllyn edes kestänyt... Koirille mä yleensä pääsen tilittämään pahan oloni niinkuin olen tehnyt pikkutytöstä asti. Mies hoitaa koirien lenkitykset metsässä ja siihen ei kovin kauaa mene, se on se jokapäiväinen henkireikä hänelle. On puhuttu että minäkin voisin sen tehdä mutta olen mielummin kotona lasten kanssa. Siinä siis eläintilanteemme...
Muista lapsista ja aikuisista: Vietämme paljon aikaa vanhempieni luona, siskoni ja veljeni luona joilla saman ikäisiä lapsia, joten opastusta ja tukea saan mikäli sitä tarvitsen/haluan (varsinkin siskoltani). Lisäksi olemme paljon tekemisissä lasten kummien kanssa. Sosiaalista kasvatusta lapsemme siis saa kyllä ja osaa olla niin muiden vanhempien kuin muiden lastenkin kanssa.
Hoitajat: Kuten sanottu, sisarillani on omia pieniä lapsia joten heitä ei voi kovin paljoa kuormittaa lastenhoitotehtävillä ja myös heillä molemmilla on kaksi isoa koiraa, työt, talot hoidettavana... Molempien meidän vanhemmat on kiireellisiä joten hoitopaikka heiltä täytyy olla " tilauksessa" puoli vuotta etukäteen. Kummit on vielä itse lapsettomia eikä uskalla ottaa noin pienistä vastuuta. Tietysti voin aina pyytää MLL:n hoitajia... mutta olen sen verran herkkä/ujo että tunnen jotenkin oudoksi sen että MINUN kotiin tulisi joku vieras pyörimään...
Alkoholi: Nipo kyseli alkoholista... Eli ei ole miehelle ongelma, ei todellakaan! Mua ärsyttää joskus kun mies ottaa mutta se on lähinnä siks että siitä vaan tulee niin helv.... ärsyttävä, kuten aika monesta kännissä... Nytkin mies ollut yli kuukauden selvinpäin kun ei uskalla ottaa että pääsee viemään rakkaan vaimonsa synnyttämään ja pääsee itse synnytykseen mukaan!!! (ja laskettu aika on kuitenkin vasta 9.8 enkä ole kertaakaan pyytänyt miestä olla juomatta) Niistä istujaisista sen verran että eivät ne mielestäni mitenkään kovin rajuja ole. Riittää että on kolme miestä istumassa niin kyllähän siitä ääntä lähtee, sehän on selvä ja munasillaan kun vielä tuossa ovat pihalla saunan jälkeen niin kai se riittää taas siihen että jotakuta naapurissa ei pahemmin innosta. Kuten sanottu, naapurit on ottanut meidät alusta lähtien silmätikuiksi ja tässä ei tarvitse kuin parkkeerata auto naapurien mielestä väärin päin omaan pihaan niin saadaan vihaisia ja arvostelevia katseita. Luulisi vaan että omalla pihalla saisi olla edes joskus rauhassa...
Miksi-vaiheesta Nipolle: En todellakaan ota stressiä lasten miksi-vaiheesta! Kerroin siitä lähinnä siksi että tiedätte enemmän missä vaiheessa lastemme elämät ovat eli taustatietona ja enhän edes missään vaiheessa kyseenalaistanut miksi-vaihetta... En tietenkään huuda tai suutu lapselle jos hän kysyy jotain!!! ...saati sitten rankaise häntä siitä...en voisi kuvitella että joku edes voisi sellaista edes ajatella! Itseasiassa meillä keskustellaan lasten kanssa todella paljon, avoimesti ja kaikesta!!! Se on yksi tärkeimmistä kasvatusmetodeistani että asioista puhutaan! Ja vielä siitä suomen laista...kyllä tiedän että olen syyllistynyt suomen lain vastaisuuksiin korvatillikoilla mutta olen silti sitä mieltä että lapset eivät pienistä fyysisistä kurituksista rikki mene vaan pikemminkin saattavat jopa karaistua. En silti ole missään nimessä väkivallan puolella! Itse olen tukkapöllyä saannut ja varmasti hyvä että olen saanut...
Ainiin, meillä myös lapset osaavat leikkiä keskenään myöskin tappelematta tosin välillä siihen on puututtava ettei mene ihan överiksi...
Joku olli ilmeisesti ymmärtänyt väärin myös sen että lapset saisivat olla keskenään keittiössä ym. EIVÄT SAA! Meillä on keittiössä portti joka on aina kiinni kun siellä ei olla syömässä tms. Laitan lapsille sapuskan ja istun yleensä saman pöydän ääressä itsekin syömässä mutta JOSKUS tulee jotain että on pakko mennä vaikkapa vessaan tai avaamaan ulko-ovi tms. niin silloin kyllä tapahtuu samantien. Myöskin se riittää että koitan siivoilla SAMASSA HUONEESSA eli keittiössä. Laitan tiskejän tiskikoneeseen eli olen selkä lapsiin päin niin johan se sotkeminen alkaa. Kaikki kaappien sisällöt ja paikat missä voisi olla mitään kiellettyä on koitettu minimoida. Vessan ovessa oli pari kuukautta sitten vielä haka jottei lapset sinne päässyt mutta nyt kun yritetään opetella kuivaksi, on heidän sinne vessaan päästävä...
Mutta ei kai tässä tälle erää muuta selvennyksiä... Paljon on ollut teksteissänne kuitenkin hyviä neuvoja ja sen olen itsekin huomannut että lisää johdonmukaisuutta meidän perheessä tarvitaan!
... lähinnä tulevaisuutta ajatellen.. Huolehdithan kunnolla ehkäisystä synnytyksen jälkeen, eiköhän kolmessa villikossa ole sinulle ihan riittämiin tekemistä seuraavien vuosien ajaksi!! Tulet varmasti helposti raskaaksi, kun on kolme lasta noin pienin välein - mieti siis tarkkaan, haluatko vielä neljännenkin siihen pyörimään!
tytti:
... lähinnä tulevaisuutta ajatellen.. Huolehdithan kunnolla ehkäisystä synnytyksen jälkeen, eiköhän kolmessa villikossa ole sinulle ihan riittämiin tekemistä seuraavien vuosien ajaksi!! Tulet varmasti helposti raskaaksi, kun on kolme lasta noin pienin välein - mieti siis tarkkaan, haluatko vielä neljännenkin siihen pyörimään!
Täysin asiaton ja rumasti sanottu kommentti. Ap selvästi rakastaa lapsiaan, eikä kukaan voi sanoa hänelle että kolmessa on sinulle tarpeeksi, kun ne kerta ovat tuollaisia villikoita. Vaikka kaikilla lapsilla olisi todettu adhd, ap:lla on täysi oikeus hankkia lapsia lisää. Tytti kehoittaa miettimään _haluaako ap neljännenkin siihen vielä pyörimään_ aivan kuin ap:n lapsista ei olisi mitään iloa vaan ne pelkästään pyörisivät tiellä koko ajan. Huh miten kurjasti sanottu toiselle ihmiselle hänen lapsistaan! Kurjaa lukea tällaista!
Hei!
En voi muuta sanoa kun että toivon ihan hirmuisesti jaksamista siihen arkeenne!
Jotenkin ymmärrän tilanteesi täysin, ja jopa tuntui ihan kuin välillä kuvailisit meidän arkea.
Meillä on 2vja3kk ja 5kk lapset, ja esikoisella on todellinen uhma päällä. Arki vie kaikki mehut, ja on niin " kamalan ihania" päiviä nämä meidän päivät. Siis kaikki lapsen tekemät koiruudet ja uhmailut unohtuu kun taapero tulee ja sanoo, että " äiti, lakattan tinua ihan hilveetti, ja oot meille tälkee" matkii kun me sanomme näin nukkumaan mennessä joka ilta. Ihan itku tirahti tänäkin iltana, kun pieni ottaa kaulasta kiinni ja sanoo noin, vaikka tänä päivänä on takana jos jonkinlaista...
Huomaan että lähelläsi asuu sukulaisia, jotka voisivat olla arjessanne ehkäpä läsnä? ja auttaa vaikkapa puolituntia että itse pääisisit esim: huoltamon baariin kahville, tai lukea kaikessa rauhassa päivän lehden, tai lenkille tms.
Minun on pakko otta tällainen oma hetki joka päivä, samoin myös mieheni, kun meillä ei ole lähisukulaisia kun lähimmät 600km päässä. Sitten kun tulen kahvilta tai olen käynyt pienellä ajelulla ilman mitään tarkoitusta, kuunnellut pirun hyvää " jumputus" musiikkiia ja ajatellut että elämä on rikkaus, joku päivä tämä vielä helpottaa! Sitten palkitsen itseni ja mieheni vaikka pitäisi ottaa lainaa tai mitä tahansa että saisi itselleen luvan nauttia yhteisestä pikku viikonlopusta tai jostakin telttaretkestä, hiljaisuudesta, nuotiosta, linnunlaulusta, niin kuin silloin joskus...
Meillä oli viime kesänä pakko turvautua 4h-kerhon lastenhoitoapuun. Olin raskaana, ja olin todella huonovointinen ensimmäiset 3kk, ja arki oli oikeasti sitä että makasin sohvalla ja sanoin pienelle että " äiti tässä vähän huilaa" ja keksin sitten leikkeijä milloin mitäkin jotta lapsi viihtyi kun itsellä ei voimia ollut.Juoksutin siis lasta, se toi jotakin ja minä siitä sohvalta kommentoin ja kuuntelin ja luettiin paljon kirjoja yms. Oli siis pakko turvautua kodin ja suvun ulkopuoliseen apuun kun muuta ei saatu (mummot ja vaarit eivät ole kovin läsnä meidän arjessa, ehkäpä lastenlapsia on heidän mielestä liikaa, kun onhan siskoillanikin lapsia??? ja ei vaan kiinnosta...surullista)
Itseasiassa meidän kokemuksen mukaan ulkopuolinen apu oli tosi tosi ihanaa!!!!! Suurin kynnys oli ottaa yhteyttä instanssiin mistä perheemme sai apua.(paikkakunnallamme ei ole Mll:n lastenhoitoapua)
Meillä 4-h:n hoitaja oli itse nuori, ei lapsia, mutta niin elämän intoa ja tarmoa täynnä, ja halusinkin juuri niin että voin vaikka käydä kaupassa ja hoitaja leikkii lapsen kanssa ja " hössöttää" kaikenlaista. Itse join kahvit kaikessa rauhassa, luin lehden ja laitoin pyykit kuivumaan, se kertakaikkiaan oli henkireikä! ja muutamia kertoja tätä käytettiin.
Ja siis viimekesänä käytettiin tätä palveluja kun mies joitui tekemään matkatöitä tosi paljon. ja muuta apua ei ollut lähellä.
Hinta oli kyllä 10 e/tunti + matkakulut, ja välillä mietitytti että mikä järki tässä on ensin perehdyttää hoitaja ja leikkiä yhdessä hoitajan ja lapsen kanssa kun maksaa noin paljon, ja pikkuhiljaa lapsi alkoi hoitajaan luottamaan. Tätä ulkopuolista suosittelen siinä tapauksessa jos mitään muuta vaihtoehtoa ei ole. Onhan se totta, että sitä on haavoittuvainen, kun ottaa vieraan kotiinsa, ja jakaa sen vieraan kanssa, ja vieläpä jos itse pyörii samoissa nurkissa (niin kuin minä) niin kyllä hoitaja vähän ihmetteli, että mihin häntä tarvitaan. Mutta juuri siihen arkeen tarvitsin toista, että lapsella olisi joku, kun äiti on niin poikki, ja tarvtitsi esim. päiväunet. Lapsikin oli tosi iloinen kun täti tuli leikkimään.
Paljon olisi arkisia kokemuksia ja muuta, mutta toivon eritoten teille että jaksatte pyörittää arkea, ja hakekaa rohkeasti apua jos vain mahdollista. Edes tunti tai puolituntia edes joskus tekee ihan hirmuisen hyvää. Se ei ole itsekästä vaan se on todellakin minusta kaikille eduksi.
Kun vauva syntyy, niin tarvitset varmastikin vielä enemmän niitä hetkiä, että voisit edes joskus imettää rauhassa, tai vaikkapa jospa joku tekisi pakkasen täyteen ruokia, että arki helpottuu, tai kävisi tekemässä kunnon suurviivouksen ennen kuin vauva syntyy, tai tulisi sitten leipomaan ja laittamaan kun on nimenantojuhlat (vai pidättekö?)
Eipä muuta kuin jaksamista, ja onnea loppuodotukseen ja voimia!
-Nammu-
Näissä viesteissä on ollut paljon sellaista jota ainakin koitan ottaa kokeiluun, johdonmukaisuus nyt ainakin on sellainen asia jota tässä perheessä tarvitaan lisää..
Kiitos kaikille vastanneille ja saa laittaa lisääkin vinkkiä jos jollekulle tulee jotain mieleen.