Outoa! Olenko ainoa, joka suhtautuu ystävyyteen näin:

Eikä siinä mitään, allekirjoitan kaikki kohdat. Mutta et aivan ilmeisesti ole kohdannut sellaista ihmistä, jollaisesta tapauksesta mä kirjoitin. Jotkut toiset on, ja ymmärtävät hyvin.

Mrs_Starlight:

- kavereita tulee ja menee, joidenkin kohdalla suhde syvenee ystävyydeksi

- ystävyyskin voi kestää luonnollisesti vain jonkin aikaa ja hiipua ajan kanssa

- toisinaan ystävyys voi kestää koko elämänkin, mutta sitä ei voi pakottaa kestämään

- kukaan ei omista ystäviään eikä voi vaatia heiltä mitään, eikä ystäviin pidä suhtautua liian tunteenomaisesti

- jokaisella on oikeus päättää omasta ajankäytöstään sekä siitä, minkä verran on valmis tapaamaan ystäviään ja minkä verran ei

- ystäviä eri tarvitse tavata hirveän usein. Olennaista on se, että on joku, jonka kanssa saa jakaa sydämen sopukatkin - oli se sitten kerran viikossa tai kerran vuodessa

- vaikka ystävä ei pidä koko aikaa yhteyttä, ei minkään yst' vyyteen liittyvän tarvitse olla pielessä

- ihmisten keskellä, ystävyys- ja kaveruussuhteissa voi aivan mainiosti sukkuloida luontevasti ajattelematta koko aikaa, tykkääkö toi ja toi musta enää ja jos niin, niin miksi.

Kun asuin kämppiksen kanssa, joka oli myös paras ystäväni, pidin itselläni selvästi oman reviirin. Alussa kämppis ihmetteli, miksi en jaa jokapäiväistä elämääni hänen kanssaan. Totuttuaan tyyliini hän sanoi arvostavansa sitä tilaa, joka meillä on olla ja elää. Hänen edellinen kämppiksensä oli vaatinut, että joka paikkaan mennään yhdessä ja kaikki asiat jaetaan yhdessä.