Lue keskustelun säännöt.
Voi tätä kotielämää :)
13.10.2008 |
On se sitten ihanaa saada olla kotona näiden 4- ja 5-vuotiaiden kanssa. Elämässä on ainakin vaihtelua. Tunti sitten huudettiin toisillemme kuin palosireenit, nyt tytöt askartelevat tuossa syksyisiä puita vessapaperirullista ja paperista ja minä ihailen ja aina välillä avustan :) :)
Vuodenvaihteessa tämäkin sitten loppuu kun on pakko mennä töihin. Joku muu saa nauttia päiväkaudet lasteni kanssa oleilusta :(
Kommentit (6)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin kotona 1,5- ja 3,5-vuotiatten lasten kanssa. Välillä hermot menee kumpaakin ja sitten taas hetken päästä ollaan sylikkäin ja pussaillaan eikä elämä voisi enää olla paremmin.
Töihin pitää kuitenkin jossain vaiheessa palata. Harmittaa, että silloin joku ihan vieras hoitaa lapsiani, sellainen joka ei heitä rakasta:/
sitä paitsi kyllä on ikäset varmaan kaipais jo kavereitakin?? rajansa sillä kotonaolollakin!
t. itsekin kotiäiti tällä hetkellä
arvasin, että joku haja-asutusalueen asukki ottaa tämän näkökannan esiin, mutta tilanne on meillä se, että ihan omasta kerrostalopihasta löytyy tusinan verran kavereita. Aamupäivän meillä kyläilikin naapurin tyttö.
ap
Töihin pitää kuitenkin jossain vaiheessa palata. Harmittaa, että silloin joku ihan vieras hoitaa lapsiani, sellainen joka ei heitä rakasta:/
Kyllä me hoitajatkin ajan kanssa kiinnytään pitkään samassa hoitopaikassa oleviin lapsiin, toisiin nopeammin ja toisiin vähän hitaammin. Varsinkin jos kyseessä on pph tai pieni pk / pieni ryhmä pk:ssa, kiintyminen jokaiseen lapseen tapahtuu suht nopeasti! Omahoitajajärjestelmässä varsinkin niihin "omiin" lapsiin syntyy erilainen tunneside, kuin muihin ryhmän lapsiin.
Ja kyllä, kahvitunneilla me monesti haikaillaan vanhojen (pk:sta lähteneiden) lasten perään, että "mitähän sille kuuluu" jne. Eihän me tietenkään rakasteta pk -lapsia, mutta tykätään kyllä kovasti!
Ja niinpä nuo omien lasteni hoitajatkin viime keväänä sanoivat lapsille (kun lapset vaihtoivat hoitopaikkaa), että heillä tulee lapsia ikävä. Minäkin ajattelen välillä ekan työpaikkani yhtä lasta, vaikka tästä on jo 5 vuotta aikaa, enkä häntä ole sen koommin nähnyt! :D
Toi kakkonen on joku katkera...