Pakko purkautua! Me oltiin Puuhamaassa viime tiistaina ja vielakin ketuttaa. Se puisto otettiin niin tayteen ihmisia, et siella ei voinut tehda mitaan ilman puolen tunnin jonotusta
. Muksut ehti pariin laitteeseen, ruoka- ja jätskijonoon ja päivä oli siinä.
Ei kyl ihan heti tee mieli mennä uudestaan.
Kommentit (30)
Käyttäkää ihmiset mielikuvitusta joskus...
todennäköisesti ollaan joo oltu jossain rinnakkaispuuhamaassa kun näitä juttuja lukee. meillä siis vaan kävi hyvä tuuri. etukäteen kun vähän pelkäsin tota reissua just näin pienten lasten kanssa, mutta kun kaikki sujuikin odotettua paremmin niin kuljin kai sitten jossain pilvissä. mutta mulle jäi ihan hyvä mieli reissusta ja lähdetään kyllä toistekin.
tai sitten sillä on oikeasti asenne kohillaan. Ei kaikkia hermostuta samalla tavalla jonottaminen tai tungos. Ja onhan lapsetkin erilaisia, vilkkaampien lasten kanssa ruuhkat on tuskallisempia kuin rauhallisten.
Tultiin vasta 14:n jälkeen, jolloin parkkialue oli onneksi jo sen verran tyhjentynyt, että saatiin auto sinne. Tosin Puuhamaan risteyksessä ollut Puuhamaan työntekijä nimitti meitä auton ikkunasta kiilaajiksi (kun kysyttiin, onko kentällä paikkoja, kun nähtiin autoja parkkeeratun tien varteen). Nimittely sillä perusteella, kun käännyttiin Puuhamaan alueelle Vähikkälän suunnasta suoraan. Hitto, meidän olis sit kai pitänyt ajaa toiseen suuntaan moottoritielle ja jonottaa sieltä se tunti!
Laitteisiin sai jonottaa sen puoli tuntia, liukumäissä lähinnä aikuiset miehet kunnostautui päälle laskemisessa, pomppulinnoissa oli porukkaa kolme kertaa enemmän kuin kyltin mukaan sai olla. Onneksi oli omat eväät, ei tarvinnut jonottaa syömään.
Alueen takaosassa olleeseen veskiin pääsi jonottamatta joka kerta ja se oli erittäin siistissä kunnossa.
Vesipuistoon mentiin vasta tunti ennen sulkemista. Porukkaa oli silloinkin, mutta mahtui sentään mukaan. No, vesi oli taatusti likaista mutta onneksi sen verran kylmääkin, etteivät lapset tarjenneet kauaa...
Työntekijät näytti niin nyrpeetä, niin nyrpeetä naamaa. Vain alueen pikkujunaa ohjannut poika oli iloinen ja vilkutteli lapsille.
Mutta lapset olivat tyytyväisiä Puuhamaa-päivään, ja sehän on pääasia!
jos jonnekin on pitkä jono kannattaa vaikka puolet perheestä jonottaa ja puolet tehdä muuta sillä aikaa. Meille ei sattunu muuta ikävää kun että ei tiedetty että buffet suljetaan jo viideltä kun just ois menty.
Puuhamaassa käynyt.
Meitä oli pari autollista, ja ei kyllä muutamaan vuoteen mennä.
Ei mua se jonotus niin haittaa, mutta hlökunta oli todella pohjanoteeraus. Tosin itse huomasin myös sen junan kuljettajan, joka todella oli valopilkku - iloinen ja hymyilevä ja vilkutteli lapsille.
Vesipuistossa olis tosiaan voinut pitää edes jonkinlaista laskua porukasta, sitä oli aivan liikaa.
Miten turvamääräykset ?
Kysymys yleisesti uimaloita käyttäville - onko vesi aina noin kylmää, mitä se oli Puuhiksen altaissa ?
Järvivesikin oli pari astetta lämpimämpää ihan varmasti.
Oltiin Puuhamaassa ihan heinäkuun alussa. Päivä oli kaunis ja lämmin mutta mustat pilvet enteilivät pahaa.
Tultiin Puuhamaahan joskus puolen päivän maissa, parkkipaikka saatiiin uima-alueen aidan vierestä, eli läheltä. Mihinkään ei ollut kymmentä ihmistä enempää jonossa, useimmiten jonoa ei ollut lainkaan, sen kun käveli suoraan laiteeseen.
Puoli tuntia ennen sulkemisaikaa taivas sitten repesi ja satoi kuin saavista kaatamalla.
Eli jos olisi ennustaja niin kannattaisi mennä sellaisena päivänä jolloin näyttäisi siltä että varmasti sataa mutta ei kuitenkaan sitten sada :-)
Kivat liukkarit ym, mutta iloa ei uimisesta ollut, kun lapsilla oli likimain heti huulet sinisinä.
Mä en keksi muuta syytä, kuin sen, että työntekijöiden työpäivä pysyy alle ylityörajojen.
lasten juttuihin oli järkyt jonot.
Sun juttus kyllä kuulostaa jotenkin liian hyvältä ollakseen totta, koska kyseinen tiistai oli Puuhamaan historian ruuhkaisin päivä.
Mekin lähdettiin seitsemän aikoihin, eikä se parkkipaikka musta kyllä tyhjältä näyttänyt.