Autolla ajopelko !

Automaatti on standardi, manuaali-auto pitaa tilata. Minun autoissani on myos cruise control, ei tarvitse edes kaasua painaa pitkilla matkoilla.

Johtuisko siitä?

15 vuotta sellaisella ajelin. Nyt on automaati, ja se on ihana.



Ap ei pääse pelostaan kuin ajamalla. Eikä minnekään motarille kannata heti lähteä, vaan aja siellä missä yleensäkin joudut paljon ajelemaan. Ensin pikkulenkkejä ja sitten vähän isompia.

Olin itsekin samassa tilanteessa jokin aika sitten, olin ajanut harvakseltaan kortin jälkeen, meillä oli epämääräisiä autonromuja joiden kanssa sattui noloja pysähdyksiä, enkä muutenkaan ole mikään autoihminen.



Aloin kuitenkin harjoitella ensin lyhyitä matkoja, mökillä vähän rauhallisemmassa ympäristössä jne. nyt ajelen jo viikottain. Ainoastaan taskuparkkeerausta vielä arastelen. Meilläkin on nykyään automaatti ja se on todella simppeli.

Vierailija:

Rakastan autoilua (jos mies ajaa tai on hiljaista liikennettä), meillä on hieno auto ja tehokaskin.

Kortti jolla saan ostaa polttoainetta niin paljon kun tarvitsee eli siis voisin ajella niin paljon kun huvittaa .

Auto on omani , mutta minua hirvittää ajella varsinkin jos on ruuhkaa.

Ja hyvin mielusti lähden bussilla lasten kanssa kun että lähdetään omalla autolla.

En ole mikään hyvä ajaja ja saan auton sammumaan paniikissa ( vaarallista Joissakin tilanteissa )

Miten päästä tän kammon yli neuvokaa pliis!

Pitäisikö käydä ottamassa jotain kertausajoja autokoulussa ?

Asutaan helsingissä.

Itse olen ajanut kolarin, sen jälkeen pelkäsin kolaritilanteen kaltaisia tilanteita hirveästi. Enää en pysty myöskään olemaan autossa rennosti, matkasta nauttien. En ainakaan pitkiä pätkiä. Koko ajan pitää jännittää edessä ajavan ajoa, takana tulevan ajoa, vastaantulijoiden idioottiohituksia jne. Varsinkin risteykset on kamalia paikkoja. Mainittakoon, että kolarimme tapahtui risteysalueella, minulla oli vihreä valo, ammattikuski ajoi punaisia päin suoraan automme kylkeen. Kukaan ei loukkaantunut, mutta hetken luulin kuopuksemme kuolleen tai loukkaantuneen erittäin vakavasti (en kuullut hänen itkuaan, kun esikoinen huusi niin lujaa).

Silti ajan päivittäin. Kolarin jälkeen nousin auton rattiin heti seuraavana päivänä, auton kyydissä olin jo samana päivänä kolmesti (ambulanssi, taksi ja oma toinen auto). Neljä ensimmäistä kuukautta olin lähes paniikissa ratin takana. Ylivarovainen ja itku kurkussa monesti. Sittemmin opettelin ottamaan rennommin. Minun on voitava luottaa, että muut tottelevat liikennesääntöjä. Edes jotenkuten. Nyt onnettomuudesta on puolisentoista vuotta. Pari viikkoa sitten olin jäädä samaisessa risteyksessä auton alle, olin itsekin autolla liikkeellä. Tälläkin kertaa toisen auton kuski tuli päin punaisia. Mutta koska itse en enää luota vihreisiin sitä vertaa kuin ennen, katson moninaisia kertoja ennen kuin ajan pienemmältä tieltä isommalle, ja tällä kertaa näin, ettei punaisia kohti tuleva auto näytä pysähtyvän. Selvisimme pelkällä läheltäpiti-tilanteella.

Tämä ei nyt mitenkään oikeastaan liity ap:n kysymykseen. Tulipa vain purkauduttua.

Ap, rohkeasti auton rattiin. Ota niitä ajotunteja. Aja vaikka eka kerralla lähikauppaan. Tai sitten myönnä tilanne, älä välitä asiasta ja kulje linja-autolla :-) Ekologisempaahan se on.