Oletteko lukeneet Virpi Hämeen-Anttilan kirjoja? Oletteko pitäneet?
Minullakin on sairauslomalla ollut pitkästä aikaa kunnolla lukea ja olen löytänyt tämän itselleni uuden kirjailijan kirjat. Ensimmäisenä luin Kolmannentoista lapsen ja pidin kovasti ja sen jälkeen olen lukenut Alastonkuvia ja Perijät, jotka myös olivat oikein viihdyttäviä. Pitää käydä kirjastossa tai kirjakaupassa katsomassa, josko vielä löytyisi muitakin tältä kirjailijalta.
Sitä olen kuitenkin jäänyt miettimään, että onko tällä kirjailijalla yhtään positiivista äitihahmoa kirjoissaan? Ensimmäistä lukiessa tuntui mukavalta, että joskus esiin otetaan sellainenkin puoli äitiydestä, jossa äiti on täysi kusipää, mutta useamman kirjan luettuaan alkaa tuntua melko masentavalta. Esimerkiksi Perijöissä ihan jokainen kuvattu äiti oli aivan karsea. Kuitenkaan äitikipuilut eivät muissa kuin Komannessatoista lapsessa ole ihan etualalla. Jatkuuko sama trendi muissa hänen kirjoissaan? Näin viimeisillään raskaana hormonit käyvät niin ylikierroksilla, että jopa kirjoissa kuvatut huonot äidit tuntuvat niin raskailta lukea ja koko homma toivottomalta.
Kommentit (7)
Siitä on tehty leffakin. Kannattaa lukea sekin!
ja sehän oli ihan ookoo kesäjutska. Nyt sen saa pokkarina, oiva makupala.
Jotenkin mua häiritsi heti alusta liikaa kirjailijan " ylitaiteellinen" , jotenkin alleviivaavan intellektuelli tyyli kirjoittaa. Siis ihan kuin hän jotenkin haluaisi heti kättelyssä tehdä lukijaan vaikutuksen taiteentuntemuksellaan tai jotakin... En tykännyt. Muihin hänen teoksiinsa en ole tutustunut.
kirjailijan omat erittäin vaikeat äitikuviot, joista on lehtien palstoilla kertoillut.
Kuinka moni oikeasti esimerkiksi tuntee paljonkin kolmekymppisiä ihmisiä, jotka puhuvat kirjakieltä? Alastonkuvissa myös ihmetytti, miten niillä metodeilla saadaan gradu aikaiseksi. Siitä huolimatta olen kirjoista nauttinut, mutta ehkä en lue enää muita hänen kirjojaan ainakaan ennenkuin olen omissa äitiyssekasotkuissani varmemmilla vesilla ;)
Vierailija:
Jotenkin mua häiritsi heti alusta liikaa kirjailijan " ylitaiteellinen" , jotenkin alleviivaavan intellektuelli tyyli kirjoittaa. Siis ihan kuin hän jotenkin haluaisi heti kättelyssä tehdä lukijaan vaikutuksen taiteentuntemuksellaan tai jotakin... En tykännyt. Muihin hänen teoksiinsa en ole tutustunut.
Syy miksi heitä pidetään esillä, on se että media on niin vasemmistolainen ja sisäpiirimäinen ja pyörittää näitä samoja 70-luvun stalinisteja joka yhteydessä.
Kierrän kaukaa.
ne on liian postmoderneja mulle, mä en voi sietää sitä esim alastonkuvien juttua jossa kirjailijan alterego, pahimmillaan, kuten siinä kirjassa " tutkija" sekoittaa mielessään itsensä ja tutkimuskohteensa ja siitä sitten syntyy jotain mukaälyllistä soopaa. Sama juttu Anna Kortelaisen Virginiessä ja monissa muissa postmoderneissa romaaineissa 1990-luvun alusta lähtien. Juttu on vanha, huono, eikä siinä ole kauheasti variaatioita. Ja sitäpaitsi mä inhoan erityisesti noita tutkija-juttuja, koska olen sellainen itse.
Tuo äitikuva on kans näille postmoderneille romaaneille tyypillinen, koska niissä uskotaan freudilaiseen/post-freudilaiseen psykologiaan jossa äidit on aina syypäitä kaikkeen ja jos jollakulla ei ole traumaa äidistään niin se johtuu vain siitä että hän on liian traumatisoitunut huomatakseen omia traumojaan. En minäkään siihen usko, ja tämän sanon sekä äitinä että tyttärenä.