Nurmeksessa on myyty uutta Potteria (ov)
Uutta Potter-kirjaa myydään jo Suomessa!
19.7.2007 21:21, päivitetty 19.07. 21:49
Lauantaina ilmestyvän Harry Potter -kirjasarjan viimeistä osaa myydään jo Suomessa, kertoo Ylen uutiset.
Englanninkielinen Harry Potter and the Deathly Hallows löytyy ainakin itäsuomalaisen S-Marketin kirjaosastolta Ylen mukaan. Kaupan henkilökunta on vahvistanut tiedon. S-Market-ketjuun kuuluvasta osuuskaupasta kerrotaan, että uusia kirjoja tuli kauppaan tällä viikolla. Oletettavasti myös kustantajan viime tinkaan asti pimittämä Harry Potter on tullut kyseisessä lastissa.
Kaupan kirjamyynnistä vastaavaa henkilöä ei ole vielä tavoitettu. Myöskään toimitusjohtaja ei ollut välittömästi tavoitettavissa.
Harry Potter -sarjan viimeistä osaa on vartioitu mittavin turvatoimin. Kirjan maailmanlaajuinen julkaisuaika on lauantain vastaisena yönä kello kahdelta Suomen aikaa. Muutamilla suomalaispaikkakunnilla kirja myös tulee myyntiin jo aamuyöstä. Lisäksi kymmenet kirjakaupat eri puolilla maata avaavat ovensa lauantaina jo aamuseitsemältä.
Kirjan julkaisuaika on rikottu myös ainakin Yhdysvalloissa, missä sen kustantaja on haastanut kaksi jälleenmyyjää oikeuteen näiden toimitettua kirjaa etuajassa sitä ennakkoon tilanneille.
IS-Yle-STT