Miksi mummosi on täällä hoidettavana, eikä kotona luonanne?

mutta kävin asiasta keskusteluja omien isovanhempien kanssa silloin kun hoitokotiin meneminen alkoi olla ajankohtaista. he muistivat hyvin kyllä ajat, jolloin vanhukset hoidettiin kotioloissa ja mielipide oli yksiselitteinen: ei ikinä sitä vaihtoehtoa. Mummoja piiloteltiin kamareissa, kun oli parmepaa väkeä vieraana, vanha ihminen menetti kaiken auktoriteetin omiin asioihin, kun muuttui perheen vaivalloiseksi taakaksi. Eli hoitokoti, silloin kun hoitajat todella hoitavat vanhuksia, ovat kuitenkin useimmiten se vaihtehto, mitä vanhus itsekin haluaa, jos ja kun kotona ei voi enää olla. Hän ei halua vaivaksi ja taakaksi jonkun kiireisen lapsiperheen arkeen.



Kumma jos vanhusten hoitoalalla oleva ei tiedä tätä, vaan elättelee jotain omituisia romanttisia kuvitelmia "vanhoista hyvistä ajoista".!

Nykymaailmassa ihmiset ovan stressaantuneita ja elävät oravanpyörässä. Ei mummolle ole aikaa vaan paljon parempi että mummo on palvelutalossa jossa hänellä on seuraa. Toimintaa tosi toivoisin palvelutaloihin enemmän.

mutta enpä usko, että vaarini haluaisi palvelutalosta (jossa vaikuttaa viihtyvän) tänne kerrostaloasuntoon asumaan. Täältä hän ei pääsisi edes yksin ulos pyörätuolillaan. Ja olemme molemmat päivät töissä, joten hän olisi kaiket päivät yksin, toisin kuin palvelutalossa.



Reilut satakiloisena hänen turvallisuutensakaan ei olisi kovin hyvä, kun minä 50-kiloisena yrittäisin häntä auttaa pieneen vessaan, johon on korkea kynnys tai minnekään. Ja nyt kun vielä olen raskaana, enkä voi nostaa mitään raskasta, voisi olla aika ankeaa, kun pääsee vessaan ainoastaan, kun mieheni on kotona.

Tiedät varmasti, että jo keskivaikeaa Alazheimeria sairastava vaatii ympärivuorokautista valvontaa. Meillä käydään töissä ja koulussa, ei voida valvoa jatkuvasti. Eikä paukut riitä myöskään yövalvomiseen ja mummon rauhoitteluun kun pitää aamulla mennä töihin.

Silloin kun vielä eli, sairasti Alzheimerin tautia eikä pärjännyt yksinään.

mummoni 80- ja 90-vuotiaat asuvat edelleen kotonaan, joihin matkaa meiltä 500 ja 800 km. Suurin osa suvuistani asuu mummojen lähellä, joten kyläilijöitä on paljon enemmän kuin jos kumpikaan mummoistani asuisi luonani.

Eikä heistä kumpikaan olisi vapaaehtoisesti hoitokotiin mennytkään - saivat siis elää omassa kotonaan loppuun asti ja sukulaiset kävivät lähes päivittäin katsomassa.

Vakavasti: minulla ei ole mummua laitoksessa. Toinen mummuistani oli viimeiset kaksi vuotta, mutta hän oli varmasti laitoksen parhaimmassa asemassa oleva. Lapset kävi kerran viikossa ja puoliso kaksi kertaa päivässä! Hän ei ollut mitenkään hylätty vaan isoisäni oli täysin sidottu laitoshoitoon myös sen kahden vuoden ajan, kun ei pystynyt enää pitämään kotona. (pappa ei voinut lähteä edes viikon kuntoutukseen, kun muuten mummua ei olisi kukaan ollut syöttämässä...) Muut isovanhemmat ovatkin menneet sitten suoraan jaloiltaan.

mieluiten ei kotoaankaan. Onneksi sentään muutti omakotitalosta kerrostaloon. Mukava olisi kyllä jos asuttaisiin samassa kaupungissa, niin voisin käydä useammin tapaamassa, siivoamassa jne. Dementia alkaa vaivata mummoa kyllä jo, joten raskasta se olisi. Alkaa jo syytellä muita sukulaisia tavaroidensa viemisestä jne. ja se on heille tosi raskasta kuunneltavaa, vaikka tietävätkin ettei pidä paikkaansa. Eikä myönnä tehneensä virhettä sittenkään kun löytää tavarat omilta jäljiltään.