tänään yleltä tulee leffa joka käsittelee kyllikki saaren murhaa, kannattaako katsoa?
elokuva on (tietenkin) uusinta joten onko joku nähnyt sen? onko pelottava? olen yksin kotona enkä halua mitään järkytyksiä.
Kommentit (3)
tänään onkin vasta keskiviikko. leffa tuleekin huomenna to klo 23:10 ja sen nimi on " vaiennut kylä" .
pahoittelut!
Torstai 19.7.
TV1 klo 23.10
VAIENNUT KYLÄ
Kyllikki Saaren murha on yksi suuria kansakuntaa kuohuttaneita veritekoja, jota ei vielä ole selvitetty. Kyllikki Saaren murha on myös taustalla Kari Väänäsen ensimmäisessä pitkässä elokuvassa Vaiennut kylä. Elokuva ei kuitenkaan kerro Kyllikki Saaren murhasta vaan tarkastelee laajemmin jaettua syyllisyyttä. Ja vaikenemista.
Nuori poliisitutkija lähetetään syrjäiseen kylään selvittämään salaperäisissä olosuhteissa kuolleen tytön murhaa. Murha on ollut selvittämättä jo kauan, ja jutun aiempi tutkija on eronnut terveydellisistä syistä.
Heti perille saavuttuaan tutkija huomaa jonkin olevan vinossa. Kyläläiset kohtelevat häntä vihamielisesti. Kaikkialla on edessä vaikenemisen muuri. Aivan kuin koko kylä suojelisi jotain salaisuutta, jota ei saa ulkopuolisille kertoa.
Tutkija on kuitenkin päättänyt selvittää jutun - keinoilla millä hyvänsä. Hän turvautuu väkivaltaan ja saa vastaansa väkivaltaa. Tilanne tutkijan ja kyläläisten välillä kiristyy ja tutkijan oma turvallisuus ja mielenterveys alkaa käydä uhanalaiseksi. Mutta pieniä johtolankoja alkaa kuitenkin löytyä. Ratkaiseva läpimurto antaa kuitenkin odottaa itseään.
Elokuvan pääosissa nähdään Taisto Reimaluoto poliisina, Sari Havas hänen vaimonaan ja Taneli Mäkelä, Vesa Vierikko, Juhani Niemelä ja Antti Majanlahti kyläläisinä.
Elokuva on viimeksi esitetty TV1:ssä syyskuussa 2000.
JH & AJ
monotonista kerrontaa ja hiljaisia kuvia ja epäilyksiä.......