Miten suhtautua lapseen, joka rikkoo tavaroita saadessaan kiukkupuuskan?

Kyllä lapsen kiukullekin pitää rajat laittaa. Saa lapsi olla kiukkuinen, mutta se pitää osoittaa jotenkin muuten kuin paiskomalla ovia ja hajottamalla tavaroita. Kasvatustyylisi lähentelee vapaata kasvatusta, et ole onnistunut laittamaan lapselle rajoja. Lapsella on turvaton olo kiukkunsa kanssa, koska et osaa auttaa häntä tunteen kanssa, vaan hän joutuu sen valtaan yksin.



Tietysti lasta rangaistaan tavaroiden särkemisestä ja myös oven paiskomisesta, sillä se ei ole oikea reaktio kiukkuun. Kasvatuksen tehtävä on tehdä lapsesta yhteiskuntakelpoinen ja ovien paiskominen ei ole sosiaalisesti hyväksyttyä aikuisten maailmassa.

Eikö olisi helpompaa vain kieltää lasta rikkomasta tavaroita, vaikka kuinka suututtaa? Minulla on 3,5-vuotias, joka usein suuttuessaan alkaa paiskomaan tavaroita ja myös ilmoittaa: "Minä haluan hajottaa kaikki tavarat!" Olen aina kieltänyt tämän. Sanon, että et missään tapauksessa saa hajottaa mitään tavaroita tai lyödä ketään vaikka kuinka harmittaisi. Sanon, että voit vaikka hyppiä lattialla tasajalkaa tai pamauttaa lattiaa nyrkillä, jos pakko on, mutta mitään/ketään muuta ei saa lyödä tai hajottaa. Eihän se sitä tarkoita, että rankaisisi lasta kiukuttelusta, asetat vain kiukulle tietyt "rajat".

Itse oon yli 30 ja vieläkin lentää tavarat kun oikein suutun.

silloin kun on raivonpuuska päällä. Lapsi ei silloin kuule eikä näe, turha sanoa yhtään mitään. Ainoa keino on pitää lasta väkisin kiinni, kunnes rauhoittuu. Pitääkö siis ensimmäisen tavara lennettyä ottaa lapsi väkisin kiinni ja pitää siinä kunnes rauhoittuu (saattaa mennä puolikin tuntia, kokeiltu on), entä mitä rangaistukseksi tavaran hajoittamisesta?

Mieluiten tunnetilat ennakoidaan. Jos lapsi on niin raivona, että on kuuro ja sokea rauhoitteluyrityksille ja heittelee tavaroita, hän saattaa olla jopa itselleen vaarallinen! Todellakin siinä pisteessä ainoa keino on pitää lasta sylissä ja odottaa rauhoittumista. Pysymällä itse rauhallisena autat lasta oppimaan rauhoittumista.



Noin temperamenttisen lapsen kasvattamisessa saa olla pitkäjänteinen ja kylmäpäinen.

Meilläkin on helposti tulistuva lapsi, 3-vuotias. Nyt olen keskittynyt lähinnä siihen, ettei satuttaisi pikkuveljeään. Siihen puutun napakasti. Koetan ennakoida ja estää ja jos satuttaa, niin silloin jäähylle. Jäähy ei aina onnistu, silloin pidän väkisin sylissä sen ajan ja lopuksi jutellaana asiasta ja sen vakavuudesta.



Meilläkin on myös tavaroiden heittelyä. Usein sen on "kesympää", eli kun legoleikit ei esim. suju, niin paiskaa legot lattiaan. Joskus on lyönyt autolla pikkuveljeään. Tai ruokaillessa viskannut lautasen tmv. Mutta useimmiten raivostuessaan "vain" kiljuu, yrittää lyödä, mökeltää jotain epämääräistä. Olen noissa raivokohtauksissa koettanut poikaa estää satuttamasta muita, itseään tai rikomalla tavaroita. Jos yrittää lyödä, kiellän ja estän. Pidän sylissä jos tuntuu hyvältä tai olen muuten lähellä. leensä rauhoittuu onnkeksi nopeasti ja pyrkii ennen rauhoittumista syliin.



En oikein osaa sanoa, mitä 4-vuotiaalta vaatisin. Tai mistä rankaisisin. Ehkä riippuu siitä, miltä tämä siinä tilanteessa ja sen jälkeen vaikuttaa. Onko rauhoituttuaan tilanteesta aidosti pahoillaan vai onko silloinkin sitä mieltä, että teki oikein rikkoessaan tuolin. Voi olla, että tuolin rikkominen on järkyttänyt lasta itseäänkin ja oma käytös muutenkin, eikä sen kummemmin asiaan tarvitse palata. Mutta mikä estäisi kokeilemasta vaikkapa jäähyrangaistusta? Siis sen jälkeen, kun tilanne on rauhoittunut. Ollaan halattu ja puhuttu. Silloin lapsi ehkä tajuaisi, että aikuinen tarkoittaa, mitä sanoo.



Mutta kyllähän lapsi on raivonpuuskassaan sillätavalla "syyntakeeton" siinä mielessä, että ei osaa hallita itseään. Mä oon kokenut, että tehokkain keino meidän pojalle on se, että yritän ennakoida puuskan. Puen sanoiksi hänen mahdollisia tunteita. Estän häntä lyömästä / heittämästä, otan syliin, tai olen ainakin lähellä, olen rauhallinen mutta napakka. Lopuksi lohdutan häntä, kerron mitä tapahtui, hän kertoo, mikä häntä hermostutti. Minusta kohtaukset on lyhentyneet. Jos en lohduttaisi poikaa vaan olisin koko tilanteen vihainen ja etäinen ja rankaisisin poikaa, uskoisin, että kiukku purkautuisi kovemmin ja poika jäisi joko pelokkaaksi tai uhmakkaaksi tilanteesta.



Mutta luota omaan tunteeseesi, mikä teillä toimii ja mikä on oikeudenmukaista. Ehkä rankaisuna voisi toimia se, että korjaatte yhdessä rikkimennyttä. Lapsi joutuisi näkemään vaivaa sen eteen. Ja mahdollisuuksien mukaan koettaisitte estää rikkomiset, näin rikkomistapa jäisi ehkä pois. Tsemppiä!