Lue keskustelun säännöt.
Muita vanhempia jotka eivät jaksa leikkiä?
16.07.2007 |
Rakastan lastani yli kaiken ja haluan tietenkin hänelle parasta mitä vain voi saada - mutta silti tuntuu niin raskaalta leikkiä lapsen kanssa. Sylittelen kyllä ja leikin välillä, laulelemme, teemme yhdessä ruokaa, mutta pidemmän päälle huomaan, etten ole mikään leikkivä ihminen, en vain jaksa sitä, enkä osaa olla aidosti mukana. Kärsiikö lapseni tästä? Huono omatunto... :(
Kommentit (6)
En tiedä, miksi se onkin minusta niin tylsää? Usein kyllä " leikimme" jotain sellaista, että tavallaan jutellessamme otamme toiset roolit (vaikka että lapseni murisee hurjasti ja minä olen pelästyvinäni " hui, onko täällä sittenkin karhu" , tämä on lapseni mielestä tosi hauskaa), kai sekin tavallaan leikkiä on?
Mutta en millään jaksa leikkiä nukeilla, lääkäriä tms. Eikä lapseni nyt niin kovin pahakseen ole pistänyt.
Olen nähnyt viime aikoina paljon aloituksia tästä samasta aiheesta, onko se nyt jotenkin " ajankohtainen" , vai huomaanko ne vain nyt kun oma lapseni on alkanut leikkiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
EIkä mun mielestä tarvikaan, etenkään nyt kun lapsia on useampi. Leikki on lasten työtä. EN pode huonoa omaatuntoa.
Tehdään kyllä lapsen (nyt 3v) kanssa kaikkea muuta yhdessä, mutta minulta vaan ei luonnistu leikkiminen.
Minäkin joskus tunsin huonoa asiasta, mutta sitten kun kaverini piti pitkän saarnan minulle asiasta, sekin loppui. Hänen samanikäinen lapsi ei osaa/halua tehdä mitään yksin. Kaveri on aina leikkinyt lapsensa kanssa.
siis varsinaisesti leikkinyt lattialla esim autoilla tai barbeilla. legoista olen joskus rakentanut pojan apuna jotain, ikäänkuin laittanut leikit alkuun.
sen aikaa kun lapset leikkivät niin yleensä teen jotain muuta yleishyödyllistä. (muutakin kun olen av:lla) =D
olen päiväkodin täti ja kovasti meillä harrastetaan yhteisleikkejä jne. Ulkoillessa tärkeintä on seurata koko porukan leikkejä, jotka on yleensä sijoittuneet ympäri laajaa pihaa. Tämän takia eivät aikuiset välttämättä kyykötä lapio kädessä hiekkalaatikolla tai intensiivisesti palloile peleissä. Kunhan vaan huomautan, kun meitä kädet puuskassa seisovia niin kovin joskus parjataan :)
Minä en ole koskaan jaksanut leikkiä lasteni kanssa, enkä ole oikeastaan leikkinytkään / leikittänytkään heitä. Päätös on tietoinen ja syitä siihen on lukuisia.
Aikani tunnettuani huonoa omaatuntoa leikkimättömyydestäni ja pohdittuani asiaa tulin siihen tulokseen, että on parempi olla leikkimättä kuin leikkiä " hampaat irvessä" . Lisäksi minä koen olevani ennenkaikkea äiti ja vanhempi, en viihdyttämisvelvollinen leikkikaveri. Totesin myös, että on lukuisia muitakin tapoja olla läsnä kuin leikkiminen: luen lapsilleni, pidän sylissä, otan mukaan kotiaskareisiin, juttelen ja hassuttelen -mutta en leiki.
Huonoa omaatuntoa en enää suostu tuntemaan. Minun tapani olla äiti ei ole leikkiminen, olen läsnä aivan muilla tavoin. Sitäpaitsi ohjattua leikkitoimintaa lapseni saavat riittävästi päiväkodissa.