Mahan toimiminen ja synnytyksen lähestyminen?
Onko, tai voiko olla, niin että yllättävä mahan toimimaan lähteminen (ja jopa ripuli) liittyisi siihen että synnytys lähestyy? Itseäni on vaivannut koko loppuraskauden ikävä ummetus, ja nyt ihan yhtäkkiä viime yönä maha alkoi toimimaan. Vessassa onkin sitten tänä aamuna saanut istua vähän väliä.
Raskausviikkoja on koossa jo ihan kiitettävästi ja synnytystä kovasti odotellaan. Josko tämä olisikin merkki siitä että enää ei kauaa tarvi odottaa? No, voihan tietty olla, että asiat eivät liity toisiinsa mitenkään, mutta aina voi ainakin toivoa parasta :) Olisi kiva kuulla toisten mahdollisia kokemuksia asiasta!
t. Liljis, rv38+6
Kommentit (3)
Hei Liljankukka,
Olen itse kuullut samasta. Esikoisen ajalta en tällaista muista. Itsellani nyt rv 38+6 ja tänä aamuna maha toiminut paremmin kuin koko raskausaikana (ummetus vaivannut etenkin loppuraskauden)
Olisi kiva kuulla, enteiliko synnytystä sinulla?
Edelleen olen yhtenä kappaleena, valitettavasti. Maha on kyllä edelleenkin toiminut paremmin kuin viikkoihin ja eilen illalla supistuksia alkoi tulla siihen tahtiin että aloin niitä jo kellottamaan. Supistukset eivät kuitenkaan olleet erityisen kivuliaita (muistuttivat harjoitussuppareita, hieman alaselkää kolotti) ja loppuivatkin sitten joskus yöllä kun lopulta kyllästyin niitä kyttäämään ja menin nukkumaan.
Mutta ei siis mahan toimimaan lähteminen ainakaan heti enteillyt synnytyksen käynnistymistä omalla kohdallani. Ehkäpä sitten parin päivän viiveellä :)
t. Liljis, rv39+1
Mulle lääkäri sanoi että ennen synnytyksen käynnistymistä luonto voi hoitaa tuon suolen tyhjentymisen juuri noin. Toisaalta itse olen nyt ravannut viikon verran jo vessassa tosi ahkerasti eikä vielä synnytyksestä tietoakaan. Tsemppiä loppuodotukseen! Eihän se kaikilla samalla kaavalla mene, eli toivoa on :)
happy rv 39+6