Onko Turussa ja Salossa liikkeellä mykoplasmaa? Ihan kauhea

Mykoplasmat ovat pienimpiä (halkaisijaltaan noin 0,2 µm) ja yksinkertaisimpia itsenäisesti lisääntyviä prokaryootteja, jotka on tunnistettu yli sata vuotta sitten. Ne kuuluvat bakteerikuntaan muodostaen Mollicutes-luokan, johon kuuluu useita Mycoplasmataceae-heimon sukuja kuten Mycoplasma, Acholeplasma, Spiroplasma, Anaeroplasma ja Ureaplasma. Mykoplasmoja tunnetaan yli 190 lajia, jotka infektoivat ihmisiä, eläimiä, hyönteisiä ja kasveja. Ihmisiä infektoivat mm. lajit M. pneumoniae, joka elää hengitysteissä sekä M. genitalium, jota tavataan urogenitaalikanavassa.







Mykoplasmat erottuvat muista bakteereista rakenteensa perusteella. Niiltä puuttuu bakteereille ominainen soluseinä, ja solua ympäröi yksinkertainen solukalvo. Morfologialtaan mykoplasmat vaihtelevat pyöreistä päärynän muotoisiin ja haaraisen rihmamaisista helikaalisiin soluihin.







Mykoplasmojen genomi on erittäin pieni, 0,58 - 2,20 Mb verrattuna Escherichia coli:n genomiin, jonka koko on 4,64 Mb. Fylogeneettisesti mykoplasmojen katsotaankin kehittyneen Gram-positiivisista bakteereista genomin pienentymisen kautta. Genomi sisältää noin 500 geeniä.







Pienen genomikoon vuoksi mykoplasmat elävät usein loisina, joilla on tarkka isäntä- ja kudosspesifisyys. Päästyään sopivaan isäntäorganismiin mykoplasmat elävät ja lisääntyvät huomattavan pitkiäkin aikoja. Ne suojautuvat isäntäorganismin immuunivasteelta mm. jäljittelemällä isännän omia antigeeneja.

Mykoplasmat luetaan bakteereihin, joista ne ovat kehittyneet. Ne ovat pienimpiä tunnettuja eliöitä, jotka pystyvät itse replikoimaan DNA:nsa. Mykoplasmat elävät solujen sisällä samaan tapaan kuin virukset. Ne löydettiin jo noin sata vuotta sitten, mutta viimeisten 30 vuoden aikana ne ovat muuttuneet entistä vaarallisemmiksi. Niillä on epäilty olevan osuutta mm. reuman, AIDSin, lupuksen ja Alzheimerin syntyyn.



Toisin kuin bakteereilla, mykoplasmoilla ei ole omaa solukalvoa. Ne tunkeutuvat soluihin ja käyttävät niissä olevat ravinteet omaksi hyödykseen. Lopulta, kun solu on kuollut, ne voivat ottaa palasen sen solukalvosta ja "kääriytyä" siihen. Koska immuunijärjestelmä tunnistaa vieraat solut nimenomaan niiden solukalvosta, se ei voi tunnistaa mykoplasmaa lainkaan eikä niin ollen tuhota sitä. Kun mykoplasma verhoutuu kehon omien solujen kalvoihin, immuunijärjestelmä saattaa ohjautua toimimaan kehon omia soluja vastaan; siitä autoimmuunioireet.



Mykoplasma pystyy tunkeutumaan kaikkiin kudoksiin, ja veren mukana se pääsee joka puolelle kehoa. Se saattaa olla sekä keskus- että ääreishermostossa, siitä neurologiset oireet. Veressä se tunkeutuu valkosoluihin, tuhoaa niistä osan ja omii loput omaan käyttöönsä. Tämä altistaa kehon erilaisille mikrobeille, ja niinpä CFS:ää sairastavien verestä löytyykin esim. herpesviruksia. Siitä voi aiheutua myös se, että flunssa tai jokin muu mikrobiperäinen sairaus "jää päälle". Immuunijärjestelmä toimii huonosti tai "väärin", mutta se on koko ajan aktiivinen: siitä turvonneet imusolmukkeet. Myös kuumeilut voivat johtua tästä.



Mykoplasma pääsee joka paikkaan kehossa, johon valkosolu pääsee, se läpäisee myös veriaivoesteen ja istukan. Se voi aiheuttaa tulehduksen missä tahansa elimessä, siksi moninaiset oireet.