Lue keskustelun säännöt.
Voi surku, taisin menettää ystävän.
15.07.2007 |
Minulla on ollut vuosia hyvin läheinen ystävätär, jonka kanssa on puhuttu kaikki. Asumme samassa kaupungissa, työaikamme ovat aika erilaiset, mutta silti on aina aikaa löytynyt yhteisille kahvihetkille. Ja vähintään kerran viikossa on soiteltukin.
No nyt odotan toista lasta ja olen kertonut sen hänelle jo aika aikaisessa vaiheessa. Heillä ei ole lapsia, eikä hän ole koskaan aiheesta halunnut puhua. Ilmeisesti se on kipeä asia, koska nyt hän ei halua olla enää missään yhteydessä.
Hän on nyt lomalla ja ilmoittikin viime viikolla, ettei hänellä taida olla aikaa koko loman aikana nähdä minua. On niin kova kiire. Matkoilla hän ei ole.
Olen laittanut viestiä ihan kuten ennenkin (en ole maininnut raskaudesta mitään) ja varovasti ehdottanut tapaamista. Ei kommenttia, sanoo vain että nyt on vähän kiire, palataan myöhemmin.
Surku. Minä menetin parhaan ystäväni jo silloin kun odotin esikoista. Tällä ystävällä oli takana abortti ja keskenmeno, joten kyllä ymmärrän kipeät tunteet. Mutta olisi senkin yli kai pitkä ystävyyssuhde kantanut.
Tässä näyttää nyt samalta. Ja olen vain maininnut raskauden, en ole hehkuttanut asiaa enkä edes puhunut millään tasolla. Koska tiedän että asia saattaa olla kipeä. Olisi ihanaa, jos hän edes sanoisi että liian tiukka juttu, nyt en kestä nähdä sinua ja pyöristyvää vatsaasi. Ymmärtäisin. Mutta kun ei. Ottaa vain etäisyyttä ja katoaa.
Voi surku. Hyviä ystäviä kun ei puussa kasva.
Kommentit (14)
Aina joku raskaana oleva on paskat housussa, kun miettii, miten kertoa lapsettomalle " ystavalleen" uudesta raskaudestaan. Sitten jotku idiootit viela vetavat herneet neniinsa ja lopettavat yhteydenpidon milloin millakin tekosyilla.
Mullakin saaliksi kavi kaveria, joka alkoi odottamaan toista, eika uskaltanut heti edes kertoa lapsettomalle ystavalleen, koska " ovat jo niin kauan yrittaneet omaa" .. Ja mitenkohan kavikaan kun kaverini asiasta kertoi talle rv 6!!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun sain esikoisen. Ei puoleen vuoteen ehtinyt meille käymään (matkaa noin varttitunti) ja sen jälkeen vain haihtui jonnekin.
Lapseton työkaveri piikittelee ja simputtaa tauotta...
Mutta kun odotin esikoista, kaikkein läheisin ystäväni pisti välit poikki, kuten kerroinkin. Olimme olleet parhaat ystävät 15 vuotta. Kun kerroin että odotan lasta, hän katkaisi välit. Ja edelleenkin kaipaan tätä ihmistä, se katkesi täysin se ystävyys.
Ja luulin, että se ystävyys olisi kestänyt kaiken. Se kesti itketyt yöt ja itsemurhayritykset, se kesti avioerot ja suuret surut. Mutta ei lasta.
Tämän toisenkin ystävän olen tuntenut kauan, noin 20 vuotta. Ja voinen sanoa, että tunnen hänet hyvin. Keskusteluissamme ei keskitytä minuun, kuten joku arveli, vaan tasapuolisesti kumpaankin. Ehkä kuitenkin enemmän häneen ja hänen merkittävään harratukseensa. Lapsiasiasta olemme kyllä puhuneet, mutta hän on vain sanonut, että ei ole heillä nyt ajankohtaista.
Toki voi olla jokin muukin syy tähän etäisyyden hakemiseen, mutta ihmettelen. Miksi yhteydenpito katkeaisi kuin seinään heti sen kerran jälkeen kun uutisen kerroin? Ja jos on lomalla, niin luulisi jostakin löytyvän tunti pari aikaa minullekin.
Nämä ovat minulle aika kipeitä juttuja, koska nämä ystävät ovat olleet minulle todella läheisiä. Toivon sydämestäni, että syy tähän toisen ystävän etäisyyteen on jossakin muualla ja se voidaan selvittää. Mutta en nyt halua häntä pommittaa koko ajan kuulumisten kyselyllä. Viestini ovat siis olleet hänen kahta harrastustaan koskevia eikä sanaakaan minusta.
No, minä en kai asialle paljon mitään voi. Toivon vain.
ap
jaksaa ymmärtää?? Aina saatana pitää niiden suhteen olla varpaillaan ja kas kummaa, kun heille tärppi käy niin pitäs olla niinku ei mitää välien viilenemistä olis tapahtunukkaa...MIKSI?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, kai mulla jotkin sympatiat on olemassa. Mutta kun voi sen oman surunsa näyttää ystävälleen jollakin toisella tavalla. Ei tarvitse olla ilkeä tai katkaista välejä.
Mutta... eipä nuo edes anna mahdollisuutta ymmärtää. Pitää kai jättää omaan arvoonsa, en halua surra tuollaista.
ap
että itsellä on varaa olla suuripiirteinen, kun on niin onnekas että on saanut kokea äitiyden.
Mitä tulee lapsettomien ystävien kaikkoamiseen, niin kyllä me äiditkin sit lasten varttuessa voimme olla taas mukavaa seuraa.
Itse ainakin tiedostan että elän nyt vauvapilvessä (ja aion elää ihan rauhassa) sit kun palaan takas työelämään niin ehkä pilvi vähän haihtuu ja jaksan kuunnella muidenkin työjuttuja tms. kiinostuneena.
Nyt ei jaksa kiinostaa sen miettiminen, että apua en kai taas puhunut liikaa vauvasta ja jos puhuinkin niin nytpä sit kuuntelen jotain mulle täysin irrelevanttia juttua tosi kiinostuneena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin mikset kysyisi häneltä sitä suoraan (tai vaikka kirjeellä)? Voisi olla hedelmällisempää, kuin pohtia asiaa (ja haukkua lapsettomia) täällä av:lla...
onnistuu kuitenkin lapsen/lapsia saamaan. Sitten vouhkataan ja hössötetään ja nämä katkeruuden vuoksi hylätyt ystävät ovat taas niiiin kivoja kaveria ja niiden pitäis jaksaa kuunnella ja olla tukena jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Empä minä yhteenkään raskaaki tulleeseen ystävään/tuttavaan yhteyksiä katkaissut lapsettomuuden aikana. Mekin otamme asian eritavoin, toiset kipuilevat sisimmässään kuten minä ja siskot, toiset ilmaisevat kipuaan ulospäin. Lapsettomuutta on perhepiirissä+ tuttavapiirissä.
Mutta eipä sitä asiaa voi ymmärtää se joka lapsen saa helpolla.
Tue lapsettomuudesta kärsivää
28. 6. 2007 9: 35
Lapsettomuuden surusta kärsivän parin kohtaaminen voi olla vaikeaa. Kipeä asia vaatii lähimmiltä hienotunteisuutta ja kykyä kuunnella.
Lapsettomuuden surutyön vaiheet:
1) Shokki
2) Kieltäminen
3) Viha ja kateus
4) Syyllisyydentunne
5) Masennus
6) Luopuminen ja suru
7) Elämän eheytyminen
LÄHDE: www. simpukka-yhdistys. fi
Tahaton lapsettomuus koskettaa joka viidettä pariskuntaa jossakin elämän vaiheessa. Ulkopuoliset eivät aina ymmärrä, kuinka suuresta surusta ja kriisistä on kysymys.
- Ihminen joutuu pohtimaan olemassaolon peruskysymyksiä. Koko yhteiskunta perustuu siihen, että perustetaan perhe, pohtii toiminnanjohtaja Anne Lindfors Lapsettomien yhdistys Simpukasta.
Lapsettomuudesta kärsivä joutuu miettimään koko elämänsä mielekkyyttä ja suuntaa. Kriisi vaikuttaa myös läheisiin; esimerkiksi lapsettoman vanhemmat kärsivät lapsensa surusta.
- He saattavat myös surra, tuleeko heistä koskaan isovanhempia, ja jatkuuko suku lainkaan.
Tylyimmillään läheiset suhtautuvat lapsettomuusongelmaan niin, että asia on vain hyväksyttävä.
- Tämä vaatii kuitenkin paljon aikaa ja tukea, Lindfors muistuttaa.
Ulkopuoliset eivät välttämättä tiedä surusta. On myös vaikea sanoa, milloin surutyö alkaa.
- Etenkin lapsettomuushoidoissa käydessä pitäisi jaksaa toivoa kuukausi toisensa jälkeen.
Lapsettomuuskriisiin liittyvä prosessi voi kestää vuosikausia.
- Läheisten on hyvin vaikea auttaa, jos sureva ei itse halua ottaa asiaa puheeksi. Osa lapsettomista suojelee itseään, koska pelkää, että heidän asioistaan puhutaan eteenpäin.
Lindfors on työssään tavannut lukemattomia lapsettomuudesta kärsiviä. Monet ovat kuulleet samoja neuvoja ja lohdutuksia kymmeniä kertoja. Oikeita neuvoja ei oikein ole, mutta kuunteleminen riittää.
- Moni toivoo, että kysellään ihan tavallisia asioita ja sitä, miten jaksat. Olisi hyvä, että perheelliset puhuisivat muistakin asioista kuin lapsistaan.
Toisten lapsionnen näkeminen voi olla lapsettomuuskriisin alkuvaiheessa olevalle liikaa.
- Kannattaa muistaa, että ihminen ei ole normaalitilassa vaan joutuu suojelemaan itseään.
Jos lapsettomalle on liian vaikeaa iloita ystävänsä raskaudesta ja vauva-ajasta, voi ystävyydestä pitää taukoa.
- Yleensä kriisi etenee, ja vaihe, jolloin on vaikea iloita toisten onnesta, menee ohi.
Netin keskustelutelupalstoilla saa välillä lukea vaikeista lapsettomista, jotka tuntuvat olevan katkeria kaikille ja vuodesta toiseen.
Jos lapsettomuuskriisi on jäänyt paikoilleen, olisi Lindforsin mukaan tärkeää, että ihminen pääsisi puhumaan asiasta. Läheinen voi selvittää ja antaa tietoa vertaistukiryhmistä ja ammattiavustakin.
- Monet arvostavat sitä, että läheiset ottavat selvää, mistä lapsettomuudessa on kyse. Se on empatian osoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
SItten jos itse pasahtaskin raskaaksi kyllä varmaan heti oltas yhteydessä ..oksettavaa sakkia.
tämän päivän typerimmän kommentin. Toivottavasti olet vain huono ilmaisemaan itseäsi etkä oikeasti ihan noin typerä. Onneksi tutavapiiriini ei kuulu sinunlaisiasi, lapsilla tai ilman.
mitä lie on muutama munkin " ystävä" ajatellut, kun vihdoinkin olen saanut tarpeekseni heidän juttujensa ikuisesta vatvomisesta (eivät soittaneet koskaan kysyäkseen esim mitäs sulle kuuluu tai lähdetkö jonnekin muuten vaan vaan kaikki aina liittyi heidän juttujen vatvomiseen, joko puhelimessa tai sitten tavattiin niin, että tarkoituksena olikin taas puida heidän asioita. Huoks.) en laittanut " välejä poikki" vaan ilmaisin että ei ole aikaa, enkä itse ottanut mitään yhteyttä. Viesti meni jollain tasolla perille, kun tajusivat etten vatvo heidän asioitaan enää, niin ei kiinnostanut tavallinen kanssakäyminen. Onneksi, sillä oikeitakin ystäviä on.