Raamatussa kielletään sianlihan syönti!
Nyt alkoi kummastuttaa. Mooseksen tekstissä kielletään sianlihan syönti. Aika ristiriitaista et sit kuitenkin juuri jouluna (jeesuksen syntymäpäivänä) syömme possua.
Kommentit (36)
Vierailija:
Mutta jos oikeasti asiasta keskustellaan niin kirjoituksety olivat vanhasta testamentista, ei uudesta. Siksi ovat niin kummallisia kun pohjatuvat vanhaan liittoon. Eli ei varmasti pohjaudu tottuuteen tuo kirjoitus vaan tehty huumori mielellä.
Miksi sitä meille evankelisluterilaisille jaetaan, jos siihen ei tarvitse uskoa?
Siellä kerrotaan maailman synty jne. Eli ei se turhaa tietoa ole vaikka vanhan liiton säännöt poistettiin jeesuksen myötä.
Suosittelisin että tutustut paremmin raamattuun niin keskutelu voisi olla hedelmällisempää. Nyt jää tosi pintapuoliseksi.
homoseksuaalisuuden hänelle ja lisäksi pistää hänet vielä toteuttamaan sitä. Huh huh. Onpa todella sadistista meininkiä.
Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
25. nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
29. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
30. ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
31. vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
Kirjan vanhaosa ei ole puppua, mutta jeesuksen tultua kaikkiin vanhoihin juttuihin ei enää tarvinnut uskoa. Jeesus toi mukanaan uudet kuviot. Ihan samalla tavalla kun enne sanottiin että hampaat pestävä iltapalan jälkeen ja nykyään pestään ennen iltapalaa, tiedot muuttuvat. Maailma muuttuu koko ajan.
Vierailija:
Kirjan vanhaosa ei ole puppua, mutta jeesuksen tultua kaikkiin vanhoihin juttuihin ei enää tarvinnut uskoa. Jeesus toi mukanaan uudet kuviot. Ihan samalla tavalla kun enne sanottiin että hampaat pestävä iltapalan jälkeen ja nykyään pestään ennen iltapalaa, tiedot muuttuvat. Maailma muuttuu koko ajan.
Mutta ihminen itse ei saa eikä voi muuttaa raamatun teksti. Vanhatestamentti muutettu jeesuksen toimesta, ei ihmisten. Siinä ero.
9. Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10. eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
Vierailija:
Mutta ihminen itse ei saa eikä voi muuttaa raamatun teksti. Vanhatestamentti muutettu jeesuksen toimesta, ei ihmisten. Siinä ero.
8. Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
9. ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
10. haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan
että niin monen kristityt kammoksuvat islamia ja islamin määräyksiä. Suurinpiirtein samat säädökset löytuvät myös vanhasta testamentista.
Jos Jumala on kaikkitietävä ja erehtymätön, niin minkä takia hän on asettanut niinkin rankkoja määräyksiä ja rangaistuksia ja sitten kumonnut ne?
Jostain syystä sillä ei ole ollut viimeiseen 2000 vuoteen mitään asiaa, mutta ei ole pidättänyt oikeuttakaan jokaisen muuttaa tekstiä mieleisekseen. Homous lakkaa olemasta syntiä, kun nuo kyseenalaiset kohdat muokataan tai jätetään kokonaan pois. Näinhän raamattu ja uskovaisuus toimii.
Olisko jotenkin et tietty määrä ihmisiä joutu hengen valtaan ja sit tekivät tekstit?
Olisikohan kehittynyt sivistys. Meillä on nykyisin paikka hengen valtaan joutuneille. Se on Lapinlahden sairaala. Toiset hengen valtaan joutuneet taas perustaa lahkoja kuten tämä maitobaari. Mutta eihän niitä kukaan tosissaan ota. Nykyään ihmiset tajuaa motiiveja ja sairauksia. Emme esimerkiksi enää luule, että epilepsiakohtaus on ihmisen joutumista saatanan riivaamaksi vaan kyseessä on aivotoiminnan häiriö. Valitettavasti teitä uskovaisia vedetään silmään 10-0 ja nielette kaiken sonnan koska olette hyväuskoisia riistettäviä hölmöjä. Annatte omaisuutenne, seuraatte johtajia jotka haluaa omaisuutenne ylipäätään uskotte kehen tahansa joka haluaa rahanne. Ei ole uskovaista yhdyskuntaa jota ei pyöritä raha, raha ja raha.
Vierailija:
Olisko jotenkin et tietty määrä ihmisiä joutu hengen valtaan ja sit tekivät tekstit?
Kysyin miten se raamatun kirjottaminen menikään? Ei kattos ite oikeen muista. Ihan mielenkiintoinen keskustelu
Missä on 1000 sivua jumalan sanaa? Jossain arkistoituna. Olisi varmasti bestseller jos joskus julkaistaisiin.
Itsekin vähän sitä mieltä, että se UV joutais pois Raamatusta ja liitettäväksi jonnekkin sukuhistoriakirjaan.