Uskonnon jättäneet; miten selviätte yhteisöllisyyden menetyksen tunteesta?
En kestänyt pientä yhteisöä ja sen tiukkoja sääntöjä, enkä tahdo elää siten, mutta nyt toisaalta on sitten ihan yksin ja omillaan. Kun olihan siinä hommassa hyviäkin puolia. Tuntuu, että rivikansalaisilta ei kuitenkaan saa sitä tunnetta, että kuuluisi johonkin. Ymmärtääkö kukaan mitä meinaan?
Kommentit (8)
Onhan niitä muitakin seurakuntia. Tärkeintä on kai, että löytää itselleen sopivan hengellisen kodin.
Tosin olen vähän huono sanomaan, kun itse en kuulu oikein mihinkän seurakuntaan vielä. (kirkkoon kuulun, mutta eroan, kun löydän seurakunnan, johon haluan kuulua)
samanlaista fiilistä. Esim. joku ihmisoikeus- tai eläinsuojelujärjestö, niissä on yhteistä missiota ja tekemistä, samanhenkisiä ihmisiä jne.
seurakunnan vasemmistolaisjärjestöön joita nämä " ihmisoikeus" -järjestöt pohjimmiltaan kaikki ovat.
Uskonto ei ole yhtä kuin usko, jos seurakunta ei tunnu kodilta, voi etsiä aina toisen seurakunnan.
kaikki todelliset ystäväni ovat aina olleet ei-uskovaisia, seurakunnasta ei sellaisia löytynyt joten en jäänyt tyhjän päälle
eikä niillä ole mitään tekemistä tasapuolisen ihmisoikeuksien puolustamisen kanssa. Vasemmisto/muslimidiktatuurien systemaattisia ihmisoikeusloukkauksia nämä katsovat läpi sormien ja keskittävät kaiken aikansa Israelin ja USAn sättimiseen.
Ihmisoikeusjärjestöt ovat samaa valhetta kuin Neuvostoliitto, tyrannia, joka sekin oli yhtä " rauhanaatetta" . Jopa neuvosto-ohjuksetkin olivat kuulemma " rauhanohjuksia" . Tyranniat ovat aina kuorruttaneet hirmuhallintonsa korulauseilla, rauhanfraaseilla ja ruusuistutuksilla.
Vaikea uskoa, että kukaan uskossa oleva menisi mukaan tuollaiseen valheeseen. Ainoa toimivat rauhanjärjestöt ovat aina kristillisyyteen ei poliittiseen ideologiaan sidotut.
Kyllähän rivikansalaisetkin perustavat erilaisia yhteisöjä joissa viettävät aikaansa. Erilaiset harrastepiirit keräävät samalla tavalla ajattelevia ihmisiä yhden asian ympärille.
minä kaipaa yhteisöllisyyttä, joka uskonnon parista löytyy. Lapsuuden vietin seurakunnan kerhoissa ja muissa tapahtumissa vilistäen. Sain krsitillisen kasvatuksen. Rippikoulussa huomasin, että en olekaan uskossa. Erosin kirkosta täysi-ikäisyyden saavutettuani.
Vielä näin 10 vuoden jälkeenkin (mitkä olen ollut eronneena kirkosta) kaipaan seurakunnan retkiä ja tapahtumia, yhteisöllisyyttä mitä lapsena koin. Mutta löysin lääkkeen kaipuuseeni!
Löysin sellaisen harrastuksen, jossa koen samanlaista lämmintä " me yhdessä tähän suuntaan" -henkeä :)
Mieti, mikä sinua kiinnostaa. Lähde etsimään yhteisöllisyyttä harrastuksista tai vapaaehtoistyöstä. Toivottavasti löydät etsimäsi!
Vierailija: