Mies ja vauvan sukupuoli
Olenko vain hormonien myllätessä yliherkkä vai nostaako muilla karvat pystyyn miehen osoittaman sukupuolitoiveet vauvan suhteen?
Raskaus on jo pitkällä, emmekä tiedä vauvan sukupuolta. Mieheni on kaikin puolin huolehtivainen, fiksu ja hyvä mies. Jo ennenkuin vauva oli edes suunnitteilla, sukupuoliasiaa sivuttiin sen verran, että mies ilmaisi selvästä toivovansa tulevaisuudessa poikaa/poikia, joiden kanssa voisi touhuta kaikkia miesten " juttuja" . Loukkaannuin jo silloin verisesti ja sanoin, että miten hän voi ajatella noin, kun eihän ole edes varma saammeko yleensä lapsia (itse vielä pelkäsin lapsettomuutta) ja muutenkin; miksi tyttö ei olisi nykyään ihan yhtä hyvä!!
Itselläni on vielä jonkinlainen trauma tästä asiasta. Mulla on ollut kaikin puolin hankala suhde omaan isääni. Tajusin joskus ehkä ala-asteikäisenä ihmisten puheista, ettei perinteisessä maalaisympäristössä, jossa sillon elin, tyttövauvat olleet yhtä toivottuja kuin pojat ja asia oli minulle järkytys. Kysyin isältäni, oliko tämä ollut pettynyt kun minä synnyin ja isä (uskomattoman ajattelematonta häneltä!) myönsi asian " vaikka onhan pienet tytötkin ihan söpöjä, mutta kyllä hän oli pettynyt" ...
Oma mieheni on muuten aivan erilainen kuin isäni ja ehkä minua korpeaa myös se, että tässä asiassa hän tuntuu ajattelevan yhtään samalla tavoin. Toki tiedän, että mieheni rakastaisi kovasi myös tyttöä, touhuaisi hänen kanssaan jne. mutta tiedän myös, että miehelle tulee olemaan ainakin ohikiitävä pettymys synnytystilanteessa, jos lapsi on tyttö. Ja asia sattuu mua sydämeen.
Toisaalta voisi ajatalla, että mitä sitten; kaikkea ei voi saada kuitenkaan tässä maailmassa ja en saisi ottaa sitä henkilökohtaiseti jne. Jotenkin asia on minulle kuitenkin tosi arka. Nykyään jos asia tulee puheeksi, olen yrittänyt olla hiiltymättä ja ajatella vain, että mies ei voi toiveelleen mitään. Eikä asiasta ole hirveästi puhuttukaan, itse olen suorastaan vältellyt aihetta ja on puhuttu yleisesti vain Vauvasta koko ajan. On myös juteltu siitä, ettei lapsen saaminen ja se, että se olisi terve ole ole ollenkaan itsestäänselvyyksiä ja ne ovat miehellekin se tärkein asia. Hän kuitenkin kokee, että pojan kanssa voisi touhuta kaikkea sellaista, mihin hänen omat kiinnostuksen kohteensa eniten viittaavat. Ja toki minä sen ymmärrän. Olen yrittänyt puhua hänelle myös siitä, että lapsi on aina oma persoonansa, oli se sitten tyttö tai poika.
Lisäksi minusta tuntuu, että jos ensimmäinen lapsemme on tyttö, lisääntyvät poikatoiveet mahdollisen toisen lapsen kohdalla entisestään ja samalla myös tämänkaltaiset fiilikseni..
Miehen toiveita tuskin voin muuttaa, mutta kuinka saisin omat tunteeni kuriin asian suhteen?
Kommentit (11)
...taas toivoo tyttöä :) Mutta sitä haluaisin korostaa, etten todellakaan pety, jos lapsi on poika. Minua nyt vain huvittaisi enemmän kasvattaa tyttö kuin poika, kun itsekin olen tyttö. :D Lapsi on jäämässä ainoaksi, eikä minua muuten varmaan sukupuoli kiinnostaisikaan. Jos olisi tulossa useampi lapsi, niin voisi ajatella, että myöhemmin on sitten vielä mahdollisuus saada lapsi sitä toistakin sukupuolta.
Ei sinunkaan miehesi varmasti pettynyt ole, jos synnytyslaitoksella saakin pidellä tytärtä sylissään. Varmasti liikuttuu pienestä tytöstä ihan samalla tavalla kuin pojastakin ja kiintyy siihen ihan yhtä tiukasti. Tiedän ainakin, ettei minun tunteisiin lasta kohtaan loppujen lopuksi vaikuta pätkääkään lapsen sukupuoli. Meidät on vain niin aivopesty siihen, ettei saa ainakaan ääneen sanoa muuta kuin " toivon vain, että lapsi on terve" , että kuulostaa heti kauhean julmalta ja seksistiseltä toivoa tiettyä sukupuolta edustavaa lasta.
eli mies sanoi toivovansa poikaa. Olisi halunnut sukupuolenkin tietää etukäteen, minä puolestani en halunnut eikä sitä sitten kyselty ultrissa. Kaikki sanoivat että meille selvästi on tulossa poika mahan perusteella jne. Itsellä ei ollut oloa kumpaankaan suuntaan, mutta loppuraskaudesta tuo poika-aivopesu sai poikatuntemuksen minullekin. Tyttö meille kuitenkin syntyi ja taisin itse olla siitä lopulta eniten hämmästynyt - en sen enempää positiivisesti kuin negatiivisestikaan, mutta jotenkin kuvittelin vauvan lopussa pojaksi. Isälleen tyttö on ihan yhtä rakas kuin poikakin olisi ollut, mutta olen muiltakin kuullu miehen toivoneen poikaa juuri jotta osaisi paremmin olla lapsen kanssa samalla aaltopituudella. Vaan vauvapa ei tarvitse erilaista kohtelua sukupuolensa mukaan, sellaiset leikit ja muu puuhailu tulee vasta myöhemmin, jolloin isä on varmasti virittäytynyt jo tyttölapsenkin kanssa puuhailuun. Minäkin ehkä aluksi loukkaannuin noista miehen sukupuolitoiveista mutta lapsen synnyttyä olen huomannut että lapsi todella on varmasti yhtä rakas joka tapauksessa. Edelleen mies on sillä linjalla, että toinen lapsi halutaan. Ise toivoisin vielä suurempaa perhettä, johon mies on sanonut että jos kaksi tyttöä tulee niin tuskinpa se kolmaskaan poika olisi!. Pitäkööt hölmöt mielipiteensä, oikeesti en usko että lasten sukupuoli vaikuttaa meidän lopulliseen perhekokoon.
Mieheni veljen perhe kun odotti ensimmäistä lastaan, mieheni veli puhui koko ajan siitä miten heille kyllä tulee se poika, lapsi olikin tyttö ja mieheni veli ilmaisi aivan avoimesti miten poikaahan he olisivat halunneet. sitten heille odotettiin toista lasta ja taas toiveet pojasta olivat koko suvun tiedossa no pettymys oli niin suuri kun tyttöhän sieltä tuli joten isomummunkin piti lohdutella että eikö se ole tärkeintä että vauva on terve. No meni jonkin aikaa kun heille odotettiin kolmatta lasta ja nyt oltiin tosi varmoja siitä että poika se on ja poikahan se oli mutta vajaa vuosi kului niin tällä toivotulla pojalla todettiin lapsuusiän diabetes ja siihen se miehen mielenkiinto kaatui.
Minusta on kokoajan tuntunut aivan kauhean pahalta seurata tollasta touhua vielä kun itse ja oma mieheni pidetään että itse vauva on Jumalan lahja eikä sukupuolella ole todellakaan mitään merkitystä hyvän vanhemmuuden kannalta.
Annlinn
Esikoista kun odotin niin mies toivoi ensisijaisesti tietysti tervettä lasta mutta kyllä vähän poikatoivekin oli olemassa. No ultrassa selvisi, että tyttö on meille tulossa ja ohikiitävän hetken näin miehen olevan hieman pettynyt.Kun kysyin onko hän pettynyt niin vastauksena oli, että ei häny nyt niin pettynyt ole vaikka pojan kanssa varmaan osaisi puuhastella enemmän kuin tytön.
Nyt tyttö on kaksivuotias ja isänsä silmäterä. Tyttö on kertakaikkiaan kietonut isänsä pikkusormen ympärille ja mieskin huomannut, että tytön kanssa voi puuhastella ihan samoja asioita kuin pojankin. Toinen lapsemme on poika (2,5kk) eikä hänen syntymänsä vienyt isän mielenkiintoa esikoisesta mitenkään. Nyt mies on enemän kuin tyytyväinen, että ensimmäinen lapsi on tyttö eikä toinen tyttökään olisi haitannut mitenkään tai tuottanut pettymystä.
Minä olen aina haaveillut tyttövauvasta, siis pienestä asti, vaikka tiedän ettei sukupuolella ole oikeasti mitään merkitystä, ja tottakai vauvan terveys on ensisijalla. Nyt meillä on kaksi tyttöä, ja kolmas vauva syntyy kahden viikon kuluttua, jonka sukupuoli on edelleen arvoitus.
Meillä mieheni aina vitsailee että jos neljäskään lapsi ei ole poika niin sitten ei enää edes yritetä. Minä en kuitenkaan ole koskaan osannut ottaa näitä puheita mitenkään vakavasti tai loukkaavasti, sillä kahden tytön synnytettyä tiedän kuinka nuo neidit ovat osanneet kietoa miehen pikkurillinsä ympärille ja ovat miehelle kaikki kaikessa. Onhan se totta että olisihan se mukavaa jos olisi poikiakin joukossa, mutta yhtään pettyneitä emme tietenkään ole vaikka meidän tyttöhaaremimme kasvaisikin.
Taitaa olla ihan luonnon laki että me naiset toivoisimme niitä tyttöjä ja miehet taas poikia, poikkeuksiakin toki on, mutta kyllä itselläni on monta kaveria joilla on pelkkiä poikia ja kyllä äidit ovat usein sanoneet että olisihan se pieni tyttökin ollut enemmän kuin toivottu, mutta ei se tietenkään tarkoita etteikö ne pojat olisi rakkaita ja kaikki kaikessa.
Eli minun mielestäni on aika normaalia että mies toivoo poikaa, tarkoittamatta kuitenkaan ettei tyttö olisi lopulta ihan yhtä haluttu.,
Menipäs vaikeaksi tämä selostus, mutta ap:lle halusin vaan sanoa että ehkäpä nämä hormoonit näin raskausajasta on tehnyt kärpäsestä härkäsen, toivottavasti!!!
Tsemppiä raskauteen!!!
sillä meillä on kaksi tyttöä, ekasta itse ja mieheni ja kaikki olivat sitä mieltä että poika tulee. etukäteen ei kyselty ultrassa kumpi tulee, ostelin aika poikamaista vaatetta ja niissähän se tyttö sitten vauva ajan oli =)
laitoksellakin vielä kun tyttö nostettiin rinnalleni, puhuin vain meidän anterosta.
nyt kun kolmatta odotan ja viikon päästä laskettu aika koittaa, mieheni on koko ajan puhunut Bertta neidistä, sillä hän odottaa tyttöä, kolmatta, ja niin odotan minäkin, ja ultra näytti tyttöön päin.
mieheni on rakastunut näihin neitosiin, ja ihmettelee että kuinka ne osaakin hymyillään ja naisellisilla keinoilla saada isiltä kaiken periksi. huom. isi laittoi viikko sitten korvan reiät pienemmälle 3v koska se itse niin halusi ja 7v.lla on jo. itse halusi!!! ja en ole luvannut kuin vasta kun kouluun lähdetään. eli näin ne tytöt saa isin puhuttua ympäri ihan mihin vaan, kun ei raski kieltääkään. ja äitin sana monestui unohtuu..=)
vaikka ekasta poikaa niin odotettiin, ei tässsä kolmannessakaan mies alussakaan sanonu et poikaa toivoo, vaan ilmaisi prinsessoja tulevan lisää, ehkä se ajatus muuttui ensimmäisen jälkeen. Lapsemme ovat olleet terveinä, ja se riittää meille, ja mieheni puolella on lapsia sairaita, ehkä sekin tekee ajatus maailmaan ison eron, kun vierestä saa katsoa ja todeta kuinka hyvin meillä asiat ovat.
ainut mikä nyt meillä kummallakin ärsyttää, on ulkopuolisten ihmisten mielipiteet sukupuolesta. minä, asiakaspalvelussa, parturi-kampaajana sain monesti kuulla et nyt se pitää tulla se kolmas poikana, kyllähän te pojanvielä halusitte, pitäähän sitä kaikilla poika olla jne..
todella rasittavaa, kyllä monesti teki mieli laukoa asioita suoraan ja laittaa sakset selkään niille et tajuavat et ei me mitään poikaa odoteta vaan lasta, meidän lasta!
kun ultra näytti tyttöä, ilmaisin vakkari asiakkaille jotka pojasta puhuivat, että ei kyllä tyttö tulee ultran mukaan, niin siitä lähti se voivottelu et neljäs pitää tehdä, oishan se poika jo kuulunut jne..
ja jos nyt poika tulee, niin se olisi suuri yllätys, mut ei järkytys, koska tiedän sen että tuli sieltä mitä tuli, se on meidän lapsemme.
Mä olin aina kans toivonut tyttöä. Jotenkin vaan aina kuvittelin, että ensimmäinen lapseni on tyttö...tottakai. No ultrassa sitten selvisi, että poika on ja se oli aluksi jotenkin pettymys. Synnytykseen mennessä asian oli kuitenkin jo sisäistänyt ja sitä alkanut jopa jo toivoa. Jos olisin synnyttänytkin tytön, niin olisin taatusti ollut ihmeissäni ja ehkä jopa pettynyt, sillä niin paljon osasin jo siinä vaiheessa sitä pientä poikaa meille odotaa. Ja olin jo korviani myöten rakastunut pieneen poikaamme.
Voisi siis olla hyvä käydä katsomassa sukupuoli etukäteen? Sillä minulle se antoi ainakin arvokasta aikaa rakastua lapseeni nimenomaan poikana. Enkä AP:N mieskin kaipaisi sitä samaa " rakastumis" aikaa...parempi se on kuitenkin pettyä ultrassa kuin itse synnytyksessä.
Niin se mieli sitten muuttuu... nyt kun tämän yhden maailman ihanimman pojan äitinä mietin, että jos en ikinä elämässäni olisi saanut kuin vain yhden lapsen, niin haluaisinko sen olevan tyttö vai poika. Mielipide on nyt vahvasti pojan puolella....olen sen nyt vasta tajunnut kuinka ihana ja herttainen pieni poika voi olla :) aivan ihana. Ja mieskin on onnellinen!!!
Minä aina kuvittelin esikoiseni olevan poika (tiedä sitten miksi), ja hämmästys olikin sitten suuri synnärillä kun tyttö syntyi. Hetken katsoin että " tää on nyt kuulkaas väärää merkkiä" ... ;) Olin kyllä ollut vähän huolissani siitä että pettyisin kovasti jos en odottamaani poikaa saisikaan, mutta kattia kanssa! Ei tuntunut ollenkaan pahalta - yllättävältä vain!
Mies taas oli toivonut tyttöä, ja naureskelimmekin raskauden aikana että tuli kumpi vaan niin olemme yhtä tyytyväisiä... ;)
Nyt toisen (ja luultavasti viimeisen) raskauden kohdalla tilanne on taasen ihan sama; minä " toivon" poikaa ja mies tyttöä. Nyt vaan tiedän varmaksi ettei tule yhtään harmittamaan, tuli kumpi vaan. Oma ja ihana vauva on kuitenkin! Naurattaa vaan kun aikoinamme nuorina puhuimme ettei " mikään" voisi olla kamalampaa kuin saada kaksi tyttöä - tyttölapset kun ovat niin manipuloivia ja ilkeitä toisilleen... Niin se mieli muuttuu!
Itselleni oli oikeastaan sama kumpi tulisi. Nyt tiedän, että poikavauva tulee ja innoissani olen.
Itselläni on ollut suhteellisen vaikea äitisuhde, joten sikäli olen iloinen, että poika tulee. (Pelkäsin siis samoja ongelmia kuin mitä minulla ja äidilläni on ollut). Lisäksi mies on mielettömän innoissaan tulevasta pojasta ja tiedänkin, että jos poikaa vaan tulee kiinnostamaan niin mies kuskaa ties mihin urheilullisiin harrastuksiin ja peleihin. Ja mulle siis jää vapaa aikaa:=)))
Tutulta kuulostaa. Mun miehellä oli ja on edelleen sellanen ajatus, että poika jatkaa sukua, ja toivoi siis mielellään ekaksi lapseksi poiksaa ettei sitten tarvii enää sen jälkeenjäniittää saako suvun jatkajaa. Siis siinä mielessä jatkaa sukua, että sukunimi jatkuu yleensä mieheltä pojalla jne. Minusta tuo on kerrassaan raivostuttavaa. Jotenkin ärsyttää tuo ajatus, että tyttö naitetaan toiseen sukuun ja poika jatkaa omaa sukuaan.
No poikahan meille tuli. Ja kyllä oli miehen koko suku mielissään, kun oli vielä niin kovasti isänsä ja ukkinsa näköä. Nyt mies sitten toivoo tän toisen olevan tyttö, että ois sitten molempaa sukupuolta, eikä tarviis enää yrittää kolmatta.. Mä huvittuneena aina heitän, että varmaan on taas tulossa poika, ja mies oikein pelästyy, että voiskohan se tosiaan olla taas poika. Mä oon jotenkin aatellu, että kolme lasta ois sopiva määrä, mies aattelee taas kahen olevan sopiva määrä. On se aika ihmeellistä juu.
Mieheni on kyllä aina sanonut että lapsen sukupuolella ei ole väliä ja tiedän että hän oikeasti niin myös ajattelee. Hänen puolen suvussaan on pari vammaista lasta ja tiedän että hän, niinkuin minäkin, ennenkaikkea haluaa lapsen olevan terve. Mutta toisaalta minä ymmärrän sen että varsinkin siinä vaiheessa kun lapsi on ensimmäinen niin moni isä ajattelee että poikalapsi olisi siinä suhteessa helpompi että hänen maailmaan miehen on helpompi samaistua ja ottaa mukaan harrastuksiin.
Mutta oman kokemukseni mukaan usein käy niin että niistä tyttölapsista tulee usein niitä isin lellikkejä. Eräänkin tuttavaperheen mies sanoi kun toinen lapsi syntyi,ensimmäinen oli poika ja toinen tyttö, että nyt oli ihan sama vaikka tulikin tyttö, kun ensimmäinen oli poika. Mutta nyt perheessä on 2 poikaa ja 1 tyttö ja se tyttö on nimenomaan se isän lellikki ja kietonut isänsä pikkusormen ympärille.
Sukulaismiehiltä olen saanut kuulla tuosta poikatoiveesta. Ilmeisesti olisi toivottavaa että esikoinen olisi poika. Kummisetäni totesi tuossa kun nähtiin, että toivotaan pojan syntyvän. Enoni puolestaan puhuu tulevasta vauvasta aina pikkupoikana. Ennen kuin olinkaan raskaana, hän aina kyseli että milloinkas rupeatte pojan tekoon. Rasittavaa. Tuntuu tosiaan että tyttövauva ei olisi minkään arvoinen. Miehen äitikin on siitä vanhan aikainen (tai miehensä aivopesemä) että poikavauva se pitää jokaisen naisen aikaiseksi saada. Niinkuin me muka siihen pystyttäisiin vaikuttamaan.
Tosin oon kyllä tuttavapiirissä törmännyt naisiin joiden mielestä pitäisi tehdä vain tyttöjä. Poikia ei kuulema osaa hoitaa ja ne on niin vaikeitakin. ja pitäisi heidän tytöille leikkikavereita saada Siis häh? eikö tytöt ja pojat voi leikkiä keskenään... Itse olen työskennellyt päiväkodeissa ja olen tullut siihen tulokseen että minä ainakin ymmärrän poikalapsia paljon paremmin kuin tyttöjä kun he ovat hieman isompia ja eikai se fyysinen hoito kovin paljon eroa tyttö- ja poikavauvojen välillä. Lapsi on kuitenkin lapsi, oli se sitten tyttö tai poika. Mutta kai meitä on joka lähtöön..
Meille nyt kuitenkin on ultran mukaan poika tulossa, joten lapsen syntymän jälkeen ei tarvitse noista kommenteista välittää. Itsellänikin on kyllä ollut poikaolo alusta asti ja jotenkin olen lapsen poikana ajatellutkin, vaikka tyttö olisi ollut yhtä tervetullut. Lapsen sukupuolta ei olla paljastettu muille, siinäpähän miettivät ja toivovat ihan rauhassa.