7-vuotias kastelee päivällä, kun ei malta mennä vessaan, onko tahallista?
Yhdessä yökasteluketjussa joku kirjoitti, että kun 7v kastelee joskus päivällä housunsa, kun ei malta mennä vessaan kesken leikkien. Ja että onhan se rasittavaa, mutta eihän lapsi sitä tahallaan tee.
Minä olen eri mieltä. Kun miettii, mitä kaikkea 7-vuotias osaa ja ymmärtää, niin olen varma, että kykenee ymmärtää myös sen, että housuun tulee jos ei mene vessaan kamalasta hädästä huolimatta. Siis jos lapsesta ihan näkee, että pissahätä on eikä hän mene vessaan, vaikka huomauttaisi asiasta.
Jos tuon ikäinen yleensä päivällä tunnistaa pissahädän, mutta joskus ei vaan malta mennä vessaan, niin kyllä se silloin on lapsen oma valinta olla menemättä. Ja siinä mielessä tahallista.
Kommentit (6)
Ei ole tahallista. Kun tulee pissahätä, ei malta mennä, pidättää vielä vähän aikaa, lopulta ei enää voi mitään kun pissa tulee housuun. Eli pissahädän tunne mennyt ohi.
Tai silleen tahallista, että pitäis malttaa mennä vessaan heti kun tuntuu, mutta lapselle ihan luonnollista, että on esim. kivat leikit kesken.
" Parantua" voi niin, että lasta viedään säännöllisesti vessaan esim. 3h välein. Lisäksi jos ollaan lääkärin hoidossa, käydään mittauksissa, tutkitaan tyhjeneekö rakko kunnolla.
päästelee housuun kun on mennyt hädän tunne ohi.
Seurapiirirakko on sellainen että ei tarvitse mennä vessaan usein, silti pysyy kuivana.
että pitäisi malttaa mennä vessaan ja viimeistään silloin ymmärtää mennä vessaan, kun asiasta muistutetaan. Ja olen samaa mieltä. En tiedä ketään kouluikäistä, joka silloin tällöin pissaisi housuunsa päivällä.
Meillä keskimmäisellä, pian 8v, saattaa välillä useinkin lirahtaa vähän pöksyihin. Panttaa, eikä malta mennä vessaan. Niin tekevät kyllä myös kaksi sisarusta (sekä nuorempi että vanhempi), mutta heillä ei ole kertaakaan päivällä lirahtaneet pissat housuihin sen jälkeen kun vaippa jäänyt pois.
Keskimmäisellä on ollut yksi virtsatientulehdus, mutta tarkemmin häntä ei ole tutkittu. Uskoisin, että hänellä on lievästi ns. yliaktiivinen rakko. Hän ei aina tunnista pissahätää ja pissa saattaa tulla aika yllättäen. Hän ei yksikertaisesti enää pysty pidättämään tilanteessa, jossa muilla ei vielä ole mitään ongelmia.
ainakin meidän kohta 7-vuotiaallemme tosi noloa ja harmittavaa.
Silloin tällöin kivoissa leikeissä lapsi näyttää painavan pissahädän alitajuisesti taka-alalle ja vessaan menoa viivytetään ihan viimetippaan, eikä sinne enää sitten ehditä ajoissa.