Te joita lyöty tai kuritettu lapsena

Se ehkä on juuri se pahin juttu, kun tajuaa, ettei niille selkäsaunoille ollut mitään syytä. Siis, en ollut varastanut tai rikkonut tai tullut myöhässä kotiin. Vaan: Mä en ollut tarpeeksi hyvä. Mun äiti hakkas mua, koska mä en ollut riittävän hyvä. Juuri pelko siitä, että mä en riitä, vainoaa mua yhä joka asiassa... Siis aika kamalaa, onko 8,5 jostain kokeesta oikeesti niin huono arvosana, et siitä sietää saada piiskaa?



Mä niin muistan sen, kuinka mä en uskaltanu mennä kotiin, jos olin saanu ei-kiitettävän. Ja kuinka pieni ero voi olla 8,5 ja 9- välillä. Ja kaverit ihmetteli, miks mä aloin itkemään jostain kasista. Ja isompanakaan se ei riittänyt mulle, opin sit jo itsekin vaatimaan itseltäni niitä parhaita arvosanoja.



Ai kun on terapeuttista kirjottaa näitä ajatuksia.



18

Kerroitteko kenellekään, kavereille, koulussa, sukulaisille tms.? Meillä koko suku tiesi ja paheksui, mutta kukaan ei tehnyt mitään. Kavereille en ikinä kertonut, sekin oli taakka kantaa. Minullakin on ollut taistelu päästä eroon huonosta omastatunnosta, kun ei ole tarpeeksi hyvä mihinkään, ja kenellekään.

Mutta minä olen kohdellut esikoista jo samoin, nyt olen saanut pidettyä itseni kurissa. Toivottavasti jatkuu näin..

Multakin kyllä odotettiin hyviä arvosanoja ja kiitetettäviä, mutta ei tarvinnut mitään rangaistusta pelätä.



Kuten kirjoitin, koin saaneeni ragaistuksen jostain pahasta teosta, joten kai koin selkäsaunat oikeudenmukaisiksi. Tietysti, onhan niitä muitakin ragaistuksia olemassa, vanhempani eivät varmaan muita keksineet. Tuossa 14-vuotiaana tapahtuneessa insidentissä minusta oli kuitenkin pahinta vanhempien luottamuksen menettäminen. Kesti vuosia saada se takaisin. Olivat aina luottaneet minuun siihen asti ja parin vuoden päästä onneksi luottamus palasi.



Saamasi kohtelu on kyllä todellä ikävää, ja toivon, että siihen olisi joku puuttunut, eikä sinun olisi tarvinnut tuollaista kohtelua kokea.



t. 20

pystyisi uskomaan kyllä tuota millään... Tietääköhän hänen kollegansa, että lapsen/lapsien piti saada vain kiitettäviä? Ei varmasti ainakaan rankaisukeinoista tiedä... Sait siis ihan kunnon selkäsaunan automaattisesti, jos veit kotiin kokeesta 8,5 tai huonomman? Aika uskomatonta kyllä, jos on totta niin oikeasti, en pystyisi olemaan tuosta kyllä hiljaa, aika hirviö.

Mulla siis kesti vuosia, ennen kun tajusin, että lapselle ei saa tehdä noin. Tiedän, että mun äiti on tosi tiukka opettaja, mutta tuskin sen muitten lapsia lyö. On sillä työuraa vielä 20 vuotta jäljellä.



Mä olen nyt 22-vuotias, mutta mä en oo oikein pystyny käsittelemään tota asiaa. Mä en arvosta tai kunnioita mun äitiä yhtään. Silti mä vieläkin teen niin kuin se käskee, ehkä sit pelkään sitä.



Oikeesti, vasta joku 2 viikkoa sitten tajusin, että mun äitillä ei oo oikeesti kaikki lepakot tornissa.



Tekis mieli kysyä äitiltä noista jutuista, mut sen tuntien se kieltäis tehneensä mitään. Mä olen aina kirjottanu päiväkirjaa, joten mä tiedän, että en oo keksiny näitä itse.



Mä niin suren sitä, kun mulla ei ole sellaista äitiä, kun mun kavereilla. :( Ehkä pitäis oikeesti lähtee juttelemaan näistä asioista jollekin ammattiauttajalle.



18

aisisin siihen välit kokonaan. Miten isäsi, elävätkö yhdessä edelleen ja oliko hän läsnä, kun tätä 8,5 kuritusta tapahtui. Ja siis joka aineessa sama juttu vai katsoiko hän esim. kokeen läpi, tyyliin tämä nyt oli niin vaikea, että 8,5:kin välttää tästä? onko sulla sisaruksia? ovatko saaneet saman kohtelun?

sen isä vaati ihan pimeitä. no onhan se tyttö nyt päässy pätemään. mutta onko onnellinen, en tiedä.

En ole varma, tietääkö mun isä et tollasta on tapahtunukaan, tuskin oon uskaltanu siitä kertoa silloin, enkä ole puhunut myöhemminkään.



Piiskaa on mun kaks sisarustakin saanut, mutta ei olla siitä keskenäänkään puhuttu. Saatan muistaa väärin, mutta muistaakseni äiti lopetti veljen pyllylle piiskaamisen nuorempana kun mun. Jostain syystä mun veli ja sisko on osannu aina pistää äitille vastaan, mä en koskaan. Mutta kyllä esim. kotiintuloaikoijen suhteen tiedän, että mua on kohdeltu eri tavoin kuin sisaruksia. Ja tiedän, että mä olin vahnikolapsi, jos sillä nyt on asiaan mitään vaikutusta.



Voi kun ois provo.



Mun äiti on mun lapsen ainoa mummo. Mua pelottaa, mitä juttuja se mun lapselle kertoo, enkä kovin rentona ole nyt menossa sinne lomailemaan... Mua ahdistaa. Mä en pysty varmaan koskaan sanomaan äitille suoria sanoja, vaan aina myötäilen ja mielistelen, teen niin kuin se haluaa.



18

Pari kertaa muistan et verta tuli, mutta yleensä oli vaan peppu hellänä seuraavana päivänä. En mä mistään nyrkistä naamaan koskaan saanu, se oli aina tota piiskaamista tai hiuksista repimistä.



Ja mä tiedän, että en ole suurennellut asioita. Äiti niin varmasti väittäis, jos siltä kysyy. Mutta mulla on ne mun päiväkirjat. Ja kyllä jonkun 12-vuotiaan muisti jo rekisteröi asioita aika tarkkaan. Niin, siitä on nyt 10 vuotta.



18

ä, jos hän eläisi isäsi kanssa ja sinulla olisi isääsi hyvät välit, nyt en. olet aika huonon kuuloinen äiti

Mä menen sinne, koska se haluaa et menen mun lapsen kanssa sinne. Vaikka saankin taas kuunnella ihme kommentteja. Sitä en todella tiedä, kuinka paljon haluan sen olevan mun lapsen kanssa. Mutta ei mulla ole lapselle paljon muitakaan hoitajia. Ehkä mä menen sinne, että saan muutamana aamuna nukkua niin pitkään kun haluan. Tosiaan heräsin tähän asiaan äskettäin ja mun päässä pyörii tää kriisi aika lailla.



Niin, joku kysyi oliko väliä mistä aineista tuli se 8,5. Ei. Mä oon aina vihannu matikkaa ja ollu huono siinä. Matikankokeista varmaan useiten selkääni sainkin. Siitä oon muuten oppinu inhoamaan kaikkea, missä olen huono.



18

Väkivalta alkoi tulla esille kun olin 15 - vanha.

Isä veti tukasta pitkin käytävän lattiata, niin että hiustupot jäivät hänen käteen.

Lyötiin vyöllä jos en osannut olla mieliksi ja eräällä kerralla isä heitti minut vaatenaulakkoon, sillä seuraksella että jalkapöydän luu murtui. Sitten sairaalassa selitti lääkärille että jätin sen auton oven väliin.

Henkinen väkivalta oli joka päiväistä. Muistan kun meillä oli harvinaisia vieraita käymässä, niin äitini humala päissään esitti minun verisiä alushousuja heille ja sanoi, että tyttö ei osaa peseytyä ja on täysi paska.



Mitäkö on jäänyt minulle nyt? Pidän yhteyttä heihin, mutta luottaa en voi. Katkera ja erittäin vihainen olen heille loppuelämän. Anteeksi en anna...

Kiitos taas, mä oon nimenomaan ulkopuolisten kommenteista tajunnut, että mun äiti ei oo ihan terve. Voi kun mä oon ihan rikki.



18

Isältä tuli selkään aina nahkavyöllä, äiti löi jollain muulla en muista millä. Sen muistan että kintut ja peppu olivat verinaarmuilla pitkään piiskaamisen jälkeen.

Olen itse ollut esikoiselleni myös väkivaltainen, läpsinyt, lyönyt, töninyt ym. Nuorempiin lapsiin en ole koskenut, enkä esikoiseenkaan enää sen jälkeen kun tajusin tilani.

Itsetuntoni on huono, ja olen vieläkin aika heikkohermoinen vaikka ikää on jo 37v.

Hienoa työtä tekivät meidän iskä ja äiskä.

Sain aina rangaistuksen aiheesta, sillä olin tehnyt pahojani, mutta näin jälkeenpäin ajatellen joku muu rangaistus olisi voinut saada tehokkaammin minut ymmärtämään, että olin tehnyt väärin. Fyysinen rangaistus tuntui epäreilulta ja jätti minut siihen tuntoon, että olin itse väärin kohdeltu osapuoli. En kuitenkaan koe saaneeni traumoja. En miettinyt enkä muistanut koko asiaa moniin vuosiin, ennen kuin itse lapsia saatuani jouduin miettimään kasvatusasioita. Itse en missään nimessä haluaisi satuttaa lapsiani, mutta en kanna kaunaa omille vanhemmilleni, sillä he ovat hyvää tarkoittavia ihmisiä ja todennäköisesti vain toteuttivat sen enempää ajattelematta oman aikansa lastenkasvatusoppeja.

Äitini on myös opettaja. En ole kokenut fyysistä väkivaltaa muistaakseni koskaan, mutta henkistä sitäkin enemmän.

Minä myös en ollut koskaan tarpeeksi hyvä ja itsetuntoni oli varmasti juuri äitini vuoksi todella huono.

Mitä minusta tuli? Vahva. Vasta aikuisena uskalsin sanoa äidilleni vastaan ja siitä se avautuminen onkin alkanut. Kivikkoinen tie on ollut, mutta äitini on jopa pyytänyt joitakin juttuja anteeksi. Menneitä ei suostu muistamaan, mutta tuoreista töppäyksistä olen nostanut sellaiselle ristille, että on ollut senkin pakko nöyrtyä.

Ja muuten, musta tuli opettaja myös!

Pienet asiat, kuten se, että äiti taputti mun yo-juhlissa kaikille muille paitsi mulle, yksittäiset kommentit... Ylipäätään se ilmapiiri. Tietty se, että mua lyötiin, ja lyötiin nimenomaan siksi, kun en ole riittävän hyvä ja taitava on se pahin juttu. Ei kai siinä mitään, jos oisin oikeesti ansainnu sen kurituksen. Mutta mä olin aina ollut ja olen yhvä se äitin kiltti tyttö. Aina ajoissa kotona ja tunnollinen koulussa. En mä uskaltanu teininä paljon ees kapinoida.



Sen muistan, että silloin ja myöhemminkin, äiti itski välillä sitä, että lyö meitä. Että se tekee niin, koska sitä on lapsena lyöty vielä enemmän. Että se ketju on automaattinen, että myös minä tulen lyömään omia lapsiani, ehkä vain vähemmän kuin se mua, koska sekin löi meitä vähemmän kun sitä on lyöty. Hyvät lähtökohdat alkaa itse äidiksi. Jes.



18

Väkivallasta ei ollut kyse vaan ruumiillisesta rankaisemisesta ja tekoihin oli aina syy. Silti se oli nöyryyttävää ja jotenkin alentavaa. Tulin siitä vihaiseksi, mutta en näyttänyt vihaani. Itse en ikinä rankaisisi lasta ruumiillisesti.

Vierailija:

Millaisia jälkiä väkivalta teihin jätti? Minkä ikäisiä olitte? Kuinka usein väkivalta tiostui vai oliko kyse kerrasta?

Ystäväni on lapsena saanut muutaman kerran selkäänsä oltuaan todella totteleman. Ei kuulemma ole hänestä niin kamalaa kuin huutaminen tai kylmä ilmapiiri, oli kuulemma ärsyttänyt siihen pisteeseen asti että tiesi vanhemman suuttuvan ja kurittavan.

Itsellä aivan toisenlainen tausta ja minusta kuritus tai lyöminen kuullostaa kamalalle.