kuinkamoni tunnustaa huutavansa ja kiroilevansa lapsilleen?

Minusta molemmat tavat tekevät huonon äidin.

mutta en koskaan kiroa lasta tyyliin saatanan pentu vaan lähinnä: voi helvetti nyt se meni rikki se kukkamaljakko, eikö ole sata kertaa sanottui ettei palloa potkita sisällä????" myös turpa kiinni kuuluu niihin joihin en ole sortunut.



kiroileminen kenestäkään huonpoa äitiä tee, mutta itse karsastan sitä että halvennetaan tai latistetaan lasta helevetin kakara, nyt turpa kiinni-tyyliin

S80:

Minusta molemmat tavat tekevät huonon äidin.

No täytyy lopettaa tuokin. Ei se nyt kovin aikuismaista ole.

sortunut korottamaan ääntään jos lapset tappelevat tai kiukuttelevat jostain esim. että kastia on väärässä kohdassa perunan päällä. Ruuasta ronklaaminen saa minut kiehahtamaan. En tiedä miksi.

Ikinä ei ole meillä kumpikaan kironnut, mutta kuinka ollakkaan niin parin kouluvuoden jälkeen nuorimmainen lapsi on nyt oppinut liudan oikein meheviä kirosanoja ja käyttää kanssa niitä.

Saatan karjaista yhden sanan, en huuda, mut kenties sorrun kun lapset isompia :(0

Kiroilen ainoastaan erittäin kovan kivun takia, viimeksi synnytyksissä.



Huudan kun väsyn esimerkiksi jauhamaan tunnissa kaksivuotiaalleni yli 15 kertaa että pikkuveljen päälle ei saa istua eikä auta sanominen yhtään.

huudan kun tosissani hermostun. kiroilenkin mutta kirosanat on muuttunu esim. perjantaiksi ja biljardiksi....

Mutta en kiroile. Ja suurin syy on se, että jos itse kiroilet opetat samalla omaa lastasi kiroilemaan. Kotoa opittua suurin osa lasten touhuista!

esimerkiksi nyt. silloin tulee tiuskittua, kiroiltua ja huudettua. Hemot eivät oikein kestä. sit on taas aikoja kun hermot kestävät niin että ei tule juurikaan huudettua eikä lainkaan kiroiltua. Minä kuitenkin luonteeltani sen verran eläväinen että saatan komentaa kovaäänisesti ja ehkä jonkun mielestä huutamallakin, vaikka oikeasti ihan hyvän tuulisesti annan ohjeita.

MInusta huono äiti on se, joka ei mene itseensä, pyydä anteeksi ja yritä tehdä parannusta.

huutanut olen aiemminkin