Te joilla kolmas tai useampi raskaus!
Miten raskausaikanne on mennyt? Oletko pohtinut raskauttasi samalla tavalla kuin ensimmäitä ja toista raskauttasi, vai onko se jäänyt ajatuksissasi taka-alalle?
Minulla kolmas tulossa, ja välillä hirvittää kun la muutama viikko, enkä oikeastaan tunnu olevan henkisesti mitenkään valmistautunut :(
Asia vain on " tuolla jossain" enkä suuremmin sitä mieti. Johtuuko sitten siitä että on jo kolmas, vai mistähän...?
Kommentit (5)
Minulla neljä raskautta, kaksi lasta. Minä jännitin viimeistä kaikkein eniten, koska tiesin, että jos se onnistuu, rypistys on vihdoin ohi.
Olen kahden lapsen kotiäiti, enkä ehdi ajattelemaan raskautta kuin silloin tällöin. Esikoisen odotuksessa olin suurin piirtein laittanut jo vaatteet valmiiksi tähän mennessä (rv25), nyt en ole miettinytkään vaatejuttuja. Kakkosta odottaessani myös mietin paljon miten arki kahden lapsen kanssa lähtee sujumaan ja kuinka ehkäisen esikoisen mustasukkaisuutta, nyt ajattelen kaiken kyllä menevän omalla painollaan. Saa nähdä millainen paniikki iskee kun laskettu aika lähestyy.
ajattelin jo että onkohan jokin vialla (olen huono äiti) kun en ole suonut juuri ajatustakaan kolmannelle...
ja nyt oikeastaan viimeisen viikon olen pohtinut nimiä, katsonut vaatteita ja muita valmiiksi y. Laskettu aika ens viikolla. Tässä on niin paljon muutakin puuhaa, ja parissa viimeisessä raskaudessa on käynyt samoin, mutta eipä siihen enää niin kovin tarvitse valmistautuakkaan, en minä ainakaan ole ollut yhtään sen huonompi äiti nuoremmille vaikken ole raskaus aikana paljon vauvaa ajatellut ja uuden syntymään keskittynyt.