Miten rentoutua vauvan kanssa?

Tiedän tunteen!



Minä pyysin kaverikseni oman äidin tai isän, tai sit jonkun ystäväni. Ihan vaan seuranpito riitti minulle ja tunsin pärjääväni. Minulla yksinoloon (siis ilman toista aikuista) liittyi synnytyksen jälkeen herkkästi " mieli maassa-olo" . Varmaankin myllertävät hormonit aiheuttivat sen. Juttelin asiasta kyllä neuvolassa, kun pelkäsin että minuun iskee kunnon baby-blues.



Olo kuitenkin helpotti ja päivä päivältä sain enemmän varmuutta selvitä vauvan kanssa kahden =)

Ensiksi isot onnittelut vauvan johdosta! Itselläni oli samanlaista esikoisen alkuaikoina. Panikoin heti kun mies lähti vähäksikin aikaa johonkin. Nopeasti tilanne kuitenkin rauhoittui ja arki lähti rullaamaan. Tärkeintä on, että luotat itseesi. Kyllä sinä pärjäät! Jokainen vanhempi on oman lapsesnsa paras asiantuntija. Pian opit " lukemaan" vauvaa paremmin. Tunnistat ilmeitä ja eleitä ja opit tunnistamaan erilaisia itkuja yms. Toiseksi jos vauva itkee ja hermoilet sen ajan kun olet vauvan kanssa yksin, niin onneksi sekään ei ole vaarallista.

Vähän ajan kuluttua huomaat, että et enää hermoilekaan ja elämä sujuu mallikkaasti.

Onnittelut ihanasta perhetapahtumasta! Tuo tunteesi on ihan normaali, ollaan paljon juteltu siitä ystävien kanssa jotka ovat juuri lapsia saaneet. Mä voisin kokemuksesta sanoa että semmonen yltiöpaniikki ja epänormaali olo kestää n. kuukauden verran ja sitten alkaa helpottaa ja elämä tuntuu normalilta. Mulle tuli tuommonen olo myös jos mentiin vaikka neuvolaan autolla niin jännitin että miten matka menee jne. Tai että jos vauva itkee ja ihmiset ihmettelee että eikö saa hiljaiseksi jne. Eli jännitin uusia tilanteita. Mutta kun vaan elettiin sitä normaalia elämää niin alkoi helpottamaan. Huomasi että kyllähän sitä pärjätään ja kaikki meneekin hienosti ja erityisesti että maailma ei siihen kaadu jos vauva vaikka vähän itkee. Se on täysin normaalia;)



BabyBluesistakin puhutaan tosi paljon ja moni uusi äiti sitten alkaa heti epäillä itseään jos vähän on outoja olotiloja. Se on aikamoinen muutos elämässä tuo lapsensaanti ja on ihan luvallistakin olla aluksi ihan sekaisin. Jos on kovasti maassa niin toki silloin kannattaa hakea apua, mutta monenlaiset vuoristoratafiilikset on ihan normaaleja.



Mä ehkä neuvoisin sua olemaan mahdollisimman normisti kun olet kaksin vauvan kanssa. Lähtekää kävelylle, kattele leffa ja syö jotain hyvää, soita kavereille, treffaile muita mammoja ja mikä tärkeintä, kun mies on kotona niin ota myös sitä omaa aikaa. Lähde siis ulos ovesta hetkeksi, vaikkapa lenkille niin tunnet olosi jälleen ihan ok:ksi ja tajuat että elämä on edelleen ihan samanlaista kuin ennenkin, plussana yksi ihana pikkuinen ihminen!!

täällä tosi " kokenut" eli vauveli nyt 5,5 kk vanha...Ja ensimmäinen siis minulle. Miehellä oli edellisestä liitosta jo kaksi vanhempaa lasta eli kokemusta ihan oikeesti. Siksi minä taaskin hermostuin melkeimpä enemmän hänen seurassaan, eli että osaankohan minä nyt tehdä mitään oikein... Kaksin vauvan kanssa taaskin yritin " virittäytyä" samalle aaltopituudelle luonnon kanssa ja uskoin ja turvasin siihen että vaistot kertoo mitä juuri minun pitää tehdä juuri tämän minun vauvani kanssa. Ilmeisen oikein olen osannut lastani hoitaa, koska kaikki kehuvat tyytyväisen ja rauhallisen oloiseksi lapseksi. Siis elä sinäkään stressaa turhista vaan luota itseesi !!! Varmasti kaikki sujuu hyvin. Eri asia jos olet todella väsynyt tai kaipaat oikeasti jotain tietoa, niin muista pyytää, apua varmaan saat.



Hyvejä jatkoja teidän perheelle



tarutu

Minulla myös ensimmäinen, nyt jo kohta puolivuotias tyttö.



Tutustuin vauvaan kaksistaan makoilemalla meidän sängyssä vauva vierellä ensimmäisinä päivinä. Itse asiassa jo sairaalassa nukuimme samassa sängyssä. Nukkuvaa vauvaa on aivan ihana tuijotella kaikessa rauhassa, on niin ihanan rauhallisen näköinen. Sitten kun heräilee voi heti jutella jne. Itsekin kun on synnytyksenä jäljiltä vielä vähän väsynyt niin mikä sen ihanampaa kuin lepäillä ja tehdä vaan tarvittavat pakolliset, varsinkin kun ei ole vanhempia lapsia.



On myös tärkeää, että saat vieraita. Ehkä kuulostaa uskomattomalta, mutta ainakin minä oivalsin jälkeenpäin, että oli tosi hyvä kun meillä lappasi porukkaa vauvaa katsomassa. Vaikka joskus kieltämättä ei olisi jaksanut, mutta vieraiden lähdettyä oli aina hyvä olo.



Uuden tulokkaan kanssa ei aina tiedä mitä tehdä, mutta älä mene paniikkiin. Opit kyllä nopeasti erottamaan itkun eri sävyjä, aluksi he melkein itkevät nälkää jne..



Nauti nyytistäsi ja kahdestaan olosta kaikessa rauhassa =)

Onnea paljon vauvastasi...!!!



Minulla kanssa oli alku vähän vaikeaa... Pelkäsin niin paljon, että vauva kuolee, että puhuin siitä neuvolassa ja sitten siitä mut ohjattiin psykologille. Siellä sitten kävin, ehkä joku kolme vai neljä kertaa...

Ja siellä juteltiin syntyjä syviä, ja kun aikaa kului, huomasin, että ongelma oli nimenomaan se, että kun jotuu ottamaan vastuuta toisesta, niin se tuntuu aluksi suurelta taakalta. Ja luulen että se on nimenomaan ensimmäisen lapsen kanssa.

Vaikka sitä etukäteen kuinka ajattelis, että miten kaikki menee, ja millaista se on sitten sen vauvan kanssa, niin ei sitä voi edes kuvitella kuinka suuri se vastuu toisesta on!

SINÄ olet oman lapsesi paras hoitaja ja varmasti pärjäät hänen kanssaan!!!



Ainiin, huomasin muuten sitten kun mun vauva kasvoi isommaksi, ja alkoi ottaa kontaktia, niin sekin helpotti. Kun aluks vauvat vaan nukkuu ja syö ja on niin hauraita, niin se ehkä vähän pelotti mua.

Nyt mun lapsi on jo 5kk ja nauraa ja hymyilee ja tekee vaikka mitä, niin sitä kontaktia on helpompi ottaa, ja on jo tottunut ilmeistä ja eleistä näkemään millä mielellä vauva oikeen on!



Onnea ja voimia vauvasi alkutaipaleelle!!!



myrtti- ja Ronja s.2.2

Minulla oli aikoinaan ihan samalaisia tuntemuksia esikoisen kanssa, kun mies lähti isyysloman jälkeen töihin. Jo synnytyslaitokselta kotiuduttua, en halunnut jäädä ollenkaan yksin vauvan kanssa. Jos mies oli poissa vaikka vain pari tuntia, menin ihan paniikkiin, pelkäsin etten osaa hoitaa lasta enkä tulkita vauvan tarpeita oikein. Kärsin myös varmasti jonkinasteisesta Baby bluesista. Jälkikäteen ymmärsin, että kyse oli vain omasta kasvustani äidiksi. Eihän kukaan ole täysin valmis saadessaan lapsen, äidiksi ei synnytä, äidiksi kasvetaan.



Vaikka tällä hetkellä olosi saattaa olla epävarma, niin ajan kanssa opit rentoutumaan lapsesi kanssa. Kannattaa ulkoilla paljon vauvan kanssa, nyt kesällä on ihanaa tehdä vaunulenkkejä nukkuvan vauvan kanssa, ainakin itselläni tämä oli auttava tekijä. Tutustu rauhassa vauvaasi, äläkä huolehdi jos et esim. heti osaa/pysty tulkitsemaan vauvasi itkua. Ajan kanssa kaikki helpottuu ja jälkikäteen itsekin harmittelin, kun en osannut nauttia vauva-ajasta kun lapsi oli aivan pieni.



Toivotan sinulle antoisia hetkiä pienen vauvasi kanssa! =)