Häävieraista.
Kyseessä pienimuotoiset häät, johon rahan ja tilan puutteen vuoksi päädyttiin. Nyt yksi serkuistani on verisesti loukkaantunut, koska hänen miestä (puoli vuotta yhdessä) ei ole kutsuttu. Olen nähnyt hänet vilaukselta kerran, mieheni ei koskaan.
Joudumme jättämään myös useita läheisempiä sukulaisia pois ja kavereita ei tule kuin kaikista tärkeimmät, jotka on jotenkin vaikuttanut meidän elämäämme. Tarkoituksena ei ole loukata ketään, mutta enhän voi kutsua kaikkia ystäviänikään, niin miksi ihmeessä kutsuisin täysin tuntemattoman ihmisen juhliimme?
Onko aihetta loukkaantumiseen? Mielipiteitä?
Kommentit (35)
Olen yrittänyt selittää, muttei mene jakeluun. Kerroin sen kauniisti, mutta paskaa tulee niskaan koko ajan. Nyt jo armoton riita meneillään. Kyseessä vasta 19-vuotias tyttö, mutta luulisi omaavan sen verran järkeä, että ymmärtäisi.
Jos asutaan yhdessä ja ollaan pari, niin sitten ollaan aina pari.
Se mitä lukee kutsussa, tarkoittaa että vain kutsutut ovat tervetulleita.
Jos on muutenkin pieni tila niin tuo on aivan suotavaa.
Vierailija:
Jos asutaan yhdessä ja ollaan pari, niin sitten ollaan aina pari.
Eli jätetään esim. puolet suvusta kutsumatta ja tilalle kutsutaan TUNTEMATON ihminen... ap.
Onko se serkkukaan niin läheinen että sen tarttis tulla jos ette sen miestäkään tunne?
Vierailija:
Onko se serkkukaan niin läheinen että sen tarttis tulla jos ette sen miestäkään tunne?
Serkku on todella läheinen, olen vuosia ollut hänelle kuin isosisko, hän on lapseni kummi ja yhteistä taivalta on takana. Nyt välimme on etääntyneet, kun hänen hurja ryyppy/ huumekierre vei hänet alaspäin. Olin tuolloin tukena ja apuna. Siis todellakin hänet kutsun, mutten miestä jota en tunne. Ja tuolla periaatteella kaikki kavereiden miehet, joita en ole tavannut pitäisi kutsua ja sukulaisetkaan ei enää mahtuisi joukkoon. Häät on kotihäät ja kutsuttuja muutenkin minimi vähän.
En tiedä oletteko sitten kutsuneet jokaisen sukulaisen perheestä sen kaikista läheisemmän, vai miksi ei yksi avomies mahdu mukaan.
Oliko tuo tila ainut vaihtoehto tai iksi ette valinneet isompaa?
Ei ole mielestäni moukkamaista kutsua avopari yhdessä häihin, päin vastoin aika moukkamaista kieltää toista tulemasta.
Vierailija:
.Eli jätetään esim. puolet suvusta kutsumatta ja tilalle kutsutaan TUNTEMATON ihminen... ap.
kuulostaa niin lapsukaiselta vielä, että en yhtään ihmettele että on suuttunut kun hänen " miestään" ei ole kutsuttu. Mä en itse edes ajatellut että mieheni olisi tullut ystäväni häihin kun olimme juuri muuttaneet yhteen. Eihänhän edes tunteneet paria. Anna lapsen kiukutella ihan rauhassa! Minä kuulin jälkikäteen omista häistäni että mieheni serkun kotoa jo pois muuttaneet lapset olivat ilmoittaneet isälleen, että he eivät tule häihin, jos me olemme niin tyhmiä että emme lähetä heille omaa kutsua. Emme olleet edes ajatelleet kutsua heitä, joten nyt he sitten kihisevät kiukusta ja pitävät meitä tyhminä. Ei haittaa yhtään.
Jos siis olisi rahaa ja tilaa. Ja miten sen selittäisi niille muille karsituille oikeasti läheisemmille, että tuo tuntematon on kutsuttu, mutta heitä ei?
Sanoin vain oman mielipiteeni, minusta ei ole hyvä kutsua vain toinen puolikas pariskunnasta enkä tekisi itse niin jos on tiedossa että on joku vakikaveri. En kutsuisi jotain parin viikon panoa mutta avopuolisot ja aviopuolisot kyllä, varsinkin sukulaisista. Muuten voisi tulla sellainen olo ettei puoliso ole tervetullut sukuun, ja se loukkaa sekä puolisoa että sitä sukulaista. Korkeintaan jos kutsuisi jotain läheisiä työkavereita niin voisi kutsua nämä juhlimaan tyttöporukalla ilman miehiä, koska puolisoiden kanssa ei töissä olla missään tekemisissä ja näitä miehiäkään tuskin kiinnostaisi tulla.
Heillä oli aikuiset lapset ja he raahasivat lapset ja lapsien seurustelukumppanit mukaan häihin! =) Eivät olleet edes ilmoittaneet että tuovat tuollaisen joukon vaikka kutsu oli vain kahdelle.
Ei tosin mua haitannut, meillä oli kaikille vieraille omat paikat...
Saivatko seistä? Tajusivatko ede mokanneensa?
En edes tajua miksi tulivat, koska eivät he ole minua ja miestäni edes koskaan nähneet tai kerran kai jossain firman juhlissa, ja kutsu oli vain siis heidän vanhemmilleen.
Ja siis olivat poistuneet hissukseen kenenkään huomaamatta.
Ja minusta oli epämiellyttävää itse " joutua" eräisiin häihin mistä en tuntenut, kuin sulhasen. Kohteliaisuutta menin ja mieheni takia. ap.
Eikö hän tunne ketään muitakaan teidän sukulaisianne vai eikö niitäkään ole kutsuttu?
Toisista sitten on ikävää mennä häihin ilman puolisoaan. Itse kun olin kerran yksin eräissä häissä (mies oli kyllä kutsuttu mutta oli töissä) niin aika orposena siellä sai istua kun pöydässä oli kaikki muut tuttuja keskenään ja höpisivät jotain golfjuttua.
alkanut häihini kutsumaan, asuivat yhdessä tai ei. Siinä iässä ehtii kumppanit vaihtua vielä moneen kertaan, ja se jonka kanssa sitten pidempään ollaan, voi tavata muutenkin kuin häissä.
Saattaa ne viiskymppisetkin erota, vaikka olisivat olleet jo 35 vuotta yhdessä
Vierailija:
Eikö hän tunne ketään muitakaan teidän sukulaisianne vai eikö niitäkään ole kutsuttu?Toisista sitten on ikävää mennä häihin ilman puolisoaan. Itse kun olin kerran yksin eräissä häissä (mies oli kyllä kutsuttu mutta oli töissä) niin aika orposena siellä sai istua kun pöydässä oli kaikki muut tuttuja keskenään ja höpisivät jotain golfjuttua.
No serkulleni kaikki on tuttuja, joten hän ei yksinään kököttelisi. Ja poju ei ole tavannut muitakaan sukulaisia.
serkkusi on vasta rakastunut ja mikä nyt olisi ihanempaa kuin mennä miehensä kanssa häihin. Yrtä selittää just tuo osa että ette ole kutsuneet muita kuin niitä jotka on kaikkein läheisimpiä ja ovat vaikuttaneet teidän elämmän ja se että oletta jättäneet osan kavereistanne kutsumatta ja et halua miestä sinne koska et tunne häntä jne.