Onko muita jotka ovat kärsineet liiasta kiltteydestä?

koska en ole keksinyt apua itsenikään kohdalla. Minulla onneksi on hyvä mies ja ystäviä, jotka eivät käytä hyväntahtoisuuttani hyväkseni, mutta silti elämässäni on ihmisiä, jotka ottavat yhteyttä aina kun tarvitsevat jotain. Silloin kun voin tehdä jotain heille, ollaan kavereita, ja silloin kun he voisivat olla minulle jotenkin avuksi, se ei tule mieleenkään, tai sitten luvataan ja laitetaan hetkeä ennen tekstaria että sori pitikin lähteä mökille.

enkä osannut/kehdannut sanoa ei, en jaksa taas kuunnella ja tukea. Ahdistuin itse todella paljon. Lopulta sain sanottua asiasta ja tilanne parani. Suosittelen, jos on vastaava tilanne. Tai jos ystävä ei usko, katkaise välit tilapäisesti.

Toiset auttavat aina, kun vaan voivat, riippumatta siitä, saavatko tai edes tarvitsevatko toisen apua vastapalveluksena. Esim me ollaan aina velvollisia säntäämään maalle apuun, sillä siellä ollaan tietyn perheen jäseniä lopun ikään ja lapsuuden koti on aina myös se koti, josta ollaan vastuussa ja velvollisia auttamaan ilmaiseksi. Mutta jos menisi joskus vain pariksi päiväksi maalle, alkaa valitus että tämä on meidän koti eikä mikään yleinen oleskelupaikka ja kaikki aina tulee tänne kuin kotiinsa (sitten kun on heinätalkoon, niin totta kai " sinäkin tulet nyt kotiin kun kiirettä" .).



Meidän kaupunkikotiin ei ole koskaan tultu kuin yöpymään ja syömään ilmaiseksi.

Lopetinkin sittemmin kaikki ne " ystävyyssuhteet" , jotka olivat yksipuoleisia. Ihan hirmuiset syyllisyydentunnothan siinä tuli, mutta olen jälkikäteen todella tyytyväinen päätökseeni.



Liika kiltteys verottaa myös töissä jaksamista, jos ei osaa sanoa ei asioille jotka ei työnkuvaan kuulu.