Miksi meitä hyvin elämänsä järjestäneitä vain kadehditaan?

Toki sattumalla on elämässämme jonkinlainen osuus, mutta pääpointti on hyvissä valinnoissa. Kun niitä ei tee, menee huonosti. Ja virheitään on vaikeaa myöntää.

ja helppompi olla kade kuin miettiä realiteetteja

Itse raadoin kouluajat ja ahersin, että saisin hyvän todistuksen. Sitten luin pääsykokeisiin ja opiskelin lääkiksen läpi. Kaverini lopetti koulun peruskoulun 7. luokkaan, juhli ja biletti nuoruutensa. Sai vahinkoraskauden myötä lapsen 17-vuotiaana ja on nyt yh eikä ole koulutusta.

Marisee jatkuvasti, kuinka olen niin helpolla saanut elämäni (hyvä ammatti, 2 lasta, omakotitalo ja mies) eikä yhtään ajattele, että kyllä minä töitä tein kaiken tämän eteen.

Ja onko se sitten aina ihmisen järjestelykyvyn, tai sen puutteen, syytä että ne asiat on mennet huonosti? Esimerkiksi meillä sairastaminen on sotkenut elämää tosi paljon, joskus kieltämättä tulee kateuden vihlaisu kun ajattelee ihmistä joka vaan mennä porskuttaa tyytyväisenä ja ihmettelee mennessään miksen minä saa mitään hohdokasta aikaan.

Kateus on sitä, että haluaa tosien elämstä hyvät palat, muttei itse ole valmis uhraamaan mitään esim. aikaa, vaivaa, nöyryyttä opsikeluun, parisuhteeseen jne...



Ollaan pienituloisia, ja silti hoidetaan lapset kotona 2-vuotiaaksi. Ja parisuhteessa menee hyvin :)

Ei ole ihme, jos saat kuulla kaikenlaisia kommentteja. Elämä ei ole pelkästään omista valinnoista kiinni. Fiksut ihmiset sen tietävät ja osaavat pitää myös suunsa kiinni näistä omista " paremmista" valinnoistaan.

Olen itse nuoruudessani möhlinyt melkolailla. Niin koulutuksen kuin rahankin suhteen.

Hain tekosyitä em. toimintoihin ties mistä; lapsuudentraumoista, alkoholista, masennuksesta (diagnosoidusta sellaisesta)... Lopulta ei auttanut kuin katsoa peiliin. Ja mitä tapahtui? Sain tarpeeksi sisua pistää asioitani kuntoon. Kaikki ei käynyt hetkessä. Talouttani korjaan yhä, opinnotkin kesken 26 vuoden iässä.

Omia valintojani silti, joita nyt myös itse korjaan.

...hän on nyt 35-vuotias kahden pojan äiti. Edelleen hänen ja hänen miehensä vanhemmat maksavat kaiken asumisesta lähtien. Lapsilla on kalliit harrastukset ja vaatteet. Silti hän kehtaa aina kertoa mulle, kuinka hyvin mulla on asiat. Joskus mä vielä sanon päin naamaa, että olis sullakin jos et olisi niin saamaton.



Hänet on lellitelty ja paapottu, mutta minua ei.

Ei tajuta, mikä määrä työtä ja vaivaa sen eteen on nähty.

kanssa kotona ja raha voi olla tiukemmassa. parasta elaa niin etta on itsensa kanssa sujut eika riko omia sisaisia arvojaan vastaan.

tavalla, jonka vuoksi en voinut tehdä mitä tahansa töitä. Miehistä valitsin pois tärkeimmän hänen alkoholinkäyttönsä vuoksi (en halunnut alkoa omaan elämääni kun väärinkäyttöä oli lapsuudenkodissa). Synytin kuolleen lapsen. Sain kokea muutakin kurjuutta, johon en itse voinut mitenkään vaikuttaa.



Nyt vain kituutetaan ja yritetään pysyä hengissä. Elämä puuttuu.



Silti en ole kateellinen kenellekään mutta ymmärtämättömiä ihmisiä ja toisten tuomitsijoita on paljon. Kummallista, että minäkin kohtaan kateutta vaikka minulla ei ole mitään tilanteessani jolle kannattaisi olla kateellinen.



Joillekin ihmisille vain ollaan kateellisia ja toiset luulevat, että heillä on kaikki...kaikkea...vaikka ei ole mitään...

Itse olen elänyt rankan ja räävittömän lapsuuden/nuoruuden, heräsin 18-vuotiaana siihen, että jotain pitäisi varmaan tehdäkin elämässään. En ollut yläasteen jälkeen tehnyt mitään muuta kuin lojunut.



Menin koulunpenkille, paiskin ammattitaidottomana töitä ja raadoin. Opiskelin lisää, sain vakituisen työpaikan, tapasin mieheni, saimme lapset, ostimme ihanan asunnon jne.



Vaikka minä hummasin " pitkään" on minullakin kadehtijoita. Miksi ihmeessä? Minulla kuuluisi olla juoppo, luuserimies joka antaa lauantaisin saunan jälkeen selkään, asua vetoisessa röttelössä ja lasten pitäisi kulkea likaisissa vaatteissa. Minulla KUULUISI mennä huonosti koska en välittänyt mistään ja olin täysi luuseri. Minähän vain bailasin ja hukkasin elämääni kun muut ikäiseni opiskelivat jne.



Edelleenkin kuulen itsestäni karseita juttuja jotka eivät pidä paikkaansa, en tiedä kuka niitä levittelee enkä halua edes tietääkään, kateutta kaiketi.

Kaikki ei ole kiinni omista valinnoista. Vielä kymmenen vuotta sitten olisin varmasti ajatellut paljolti samoin. Sitten tapahtui viiden vuoden aikana paljon asioita, jotka sotkivat koko elämän ja laittoivat ajatusmaailman uusiksi kaikki ei olekaan kiinni siitä mitä itse tekee.

Joku pykologi sanoi NYT-liitteessä osuvasti: " Joku saa kaksi lottovoittoa elämässään, joku saa skitsofrenian" .



Pisti vähän ajattelemaan.



nimim. onnellinen, kaikki hyvin elämässä so far tapaus

Vierailija:

Vaikka minä hummasin " pitkään" on minullakin kadehtijoita. Miksi ihmeessä? Minulla kuuluisi olla juoppo, luuserimies joka antaa lauantaisin saunan jälkeen selkään, asua vetoisessa röttelössä ja lasten pitäisi kulkea likaisissa vaatteissa. Minulla KUULUISI mennä huonosti koska en välittänyt mistään ja olin täysi luuseri. Minähän vain bailasin ja hukkasin elämääni kun muut ikäiseni opiskelivat jne.

Olin kouluttamaton yh-mamma, jonka lapsen isä on ties mikä heppu. Asuin pahamaineisessa lähiössä ja kituutin sossun tuilla.

Ja nyt... Olen hyvässä avoliitossa, mies tienaa hyvin ja on muutenkin kunnollinen, minulla on yo-tutkinto ja sain haluamani opiskelupaikan. Asumme mukavassa omistusasunnossa (joskin iso osa kuuluu pankille) ja lapsikin on normaali.

Mitä helvettiä tapahtui?

Jospa sinunkin elämässä joskus tulee kohdalle vastoinkäymisiä, niin sitten ymmärrät, ettei sitä elämän kulkua voi itse kuitenkaan määrätä.



Toki on valintatilanteita, joissa voi valita hyvin tai huonosti. Mutta yhtä lailla paljon on asioita, joissa vaan ei ole valinnan mahdollisuutta.



Miten olisit järjestänyt elämäsi, jos olisit sairastunut syöpään? Tai vaikka niinkin turhaan sairauteen kuin masennukseen? Tai johonkin, joka olisi estänyt sinua toimimasta ammatissasi? Entä jos olisittekin kärsineet lapsettomuudesta? Miten olisit asiasi silloin järjestänyt? Tai jos lapsenne olisi kuollut pian syntymänsä jälkeen? Entä jos lapsesi olisi syntynyt vammaisena, mikä vaatisi sinun jäämistäsi omaishoitajaksi? Mistä olisitte silloin joutuneet luopumaan ja miten järjestäisitte lomat ja vapaat? Entä jos talonne yli päätettäisi rakentaa moottoritie ja talonne lunastettaisiin? Syyttäisitkö siitä itseäsi?



Ap kulta. Oikein valinneillakin ihmisillä voi tulla eteen asioita, joita vain ei voi estää. Paitsi sinullehan niin ei voi käydä, sillä sinä osaat valita oikein.

Yks onnettomuus tms,ja se on siinä - Joten en kadehdi muita ihmisiä,vaan oon tyytyväinen siihen mitä mulla on,just nyt

ovat saaneet paljon tukea vanhemmiltaan ja muilta sukulaisilta. Lapsien hoitaminenon ollut helppoa, kun isovanhemmat pyörii lähellä ja auttavat vielä rahallisesti. Opiskelunkin on vanhemmat maksaneet.



Kaikilla ei ne lähtökohdat ole samat. Vaikka olisi pystynyt ammatin ja hyvän työn saamaan, niin kyllä myös läheisiä ihmissuhteita tarvitaan, jollei ne ole kunnossa puuttuu elämästä paljon.

Mun mielestä tässä ei nyt ole kyse ap:n empatiakyvystä tai -kyvyttömyydestä. Totuus on kuitenkin se, että niitä, joilla ainakin ulkoisesti menee hyvin, kadehditaan aika paljon. Tuleehan se täälläkin esiin melkein ketjussa kuin ketjussa. Milloin paheksutaan, että joku maksaa farkuista 200 euroa, toinen kampaajasta satasen, kolmannen perheessä syödään metwurstia arkena, neljännellä on uusi auto jne.



Tosiasia kuitenkin on se, että harva elämästä kolhuitta selviää. Toisilla ne tulee aiemmin kuin toisilla. Kyllä melkein jokaisen elämään kuuluu sairautta, kuolemantapauksia ja onnettomuuksia.



Minua itseäni risoo myöskin nämä tulojen kadehtijat. Me olemme mieheni kanssa kummatkin melko vaatimattomista lähtökohdista itsemme kouluttaneet hyviin ammatteihin omilla ansiotöillä, opintolainalla ja valtion tuella. Hyvällä koulutuksella olemme hankkineet hyvät työpaikat, joista meillä on nykyisin hyvät tulot. Opiskelumahdollisuus on kuitenkin Suomessa olemassa ihan jokaiselle, joten jos sitä mahdollisuutta ei halua syystä tai toisesta käyttää, niin on turha kadehtia niitä, jotka ovat tähän mahdollisuuteen tarttuneet.

Piti vielä jatkaa, että tulojen ja käytettävissä olevien rahojen vertailu lienee melko hyödytöntä täällä, koska lukijoiden ikähaitari on niin iso. Kyllä kai keskimäärin jokaisella on huomattavasti paremmat tulot 40-vuotiaana kuin 18-vuotiaana.