Onko kenelläkään muulla vaikea suhde omaan äitiisi ja miksi?

Ollaan aika samanlaisia ja sen takia ei tulla toimeen. Yritetään kyllä mutta sitten välillä tulee näitä katkoksia että menee sukset totaalisesti ristiin. tuntuu että minä en osaa mitään vieläkään tehdä oikein, kaikkea vähätellään ja minä natisen ihan turhasta. En ole enää kertonutkaan asioita niin avoimesta enää. Välillä kun saisi sitä kannustusta ja tukea olisi ihanaa, mutta ei sitä viitti alkaa ruikuttamaan.

Vauva heräili välillä, joten nyt pääsen jatkamaan tekstiä. Äitini tunkee kylään meille nykyisin päivittäin, yrittää määräillä miten sisustan kotini ja kasvatan lapseni, jakaa ohjeitaan jatkuvasti pyytämättä niin lasten,-kodin kuin parisuhteenkin hoitamiseen. Asiat tällä hetkellä kaikin puolin ok, mutta talvella meillä oli paha parisuhdekriisi kuopu kuopuksen synnyttyä.Mies reagoi tähän liihottelemalla vaikka missä milloinkin, juomalla ja jättämällä opiskelunsa yms. minä pidin taloutta yllä.Masennuin itse pariksi viikoksi ja väsyin, jolloin jouduin pyytämään äidiltäni apua. Hän on auttanut pari krt/vko käymällä kylässä, jolloin hoitaa hetken lapsia. Nyt olen saanut kuulla jatkuvaa piruilua ja hän tunkee " kylään" päivittäin " auttamaan" Kaikki nykyisin ok ja parisuhde myös. Olemme alkaneet riidellä, olen kiitollinen saamastani avusta, mutta en kaipaa äitiäni kylään joka päivä. ;)

heidän kanssaan on tosi paljon kyllä tekemistä. Olen niin paljon harmitellut sitä asiaa että ajattelin että nyt en soittele ja kysy että millon pääsee, hän soittaa sitten kun haluaa tulla. Ei se asia murehtimalla parane, sitten arkea pyöritetään ihan omin voimin jos apua ei tule. Nyt meillä on taas parempivaihe menossa ja tuntuu että nyt ymmärretään taas toisia paremmin mutta kyllä se yhteentörmäyskin sieltä tulee. Minä näen asian tällä tavalla ja jos häneltä kysyisi niin hän näkisi taas mikä minussa on vikana ja kyllä niitä virheitä löytyy minustakin. asioilla on kaksipuolta! T:2

Välillä ei ole maantieteellisesti kuin muutama hassu kilometri, mutta muuten välimatka on tähtitieteellinen...

Äiti lupailee kaikkea mahdollista, koskaan ei pidä sanojaan. Lapsen kanssa olisi pari kertaa ollut tosi tarpeen pitää sanansa, mutta eipä ole auttanut muu kuin perua omat lupauksensa toisen petturuuden takia... :(

Sitten arvostelee kaikkea muhun liittyvää yhä tosi herkästi, eikä ajattele yhtään mitä puhuu. Mun luokse ei viitsisi tulla, vaikka olisi lomalla ja voisi olla lasten kanssa ja jos tulee, niin tuntuu väkinäiseltä. On kiinni koko ajan omissa ongelmissaan.



t. eräs näkymätön lapsi

Minä kuulemma olen nitistänyt siskoni henkisesti. Siskoni taas ei tajunnut tällaista syytöstä lainkaan. Että sillä ihmisellä on niin paljon patoutunutta vihaa mua kohtaan ja se pulpahtaa toisinaan pintaan.

en ole läheinen hänen kanssaan vaikka soitellaan päivittäin. Luulee että hänen teot ja ajatukset ovat ne ainoat oikeat. Koskaan en ole saanut häneltä tukea mihinkään asiaan. En jaksa olla hänelle ystävällinen vaan lapsetkin sanovat miksi olen ilkeä mummille. Kaikki juontaa paljolti lapsuudesta.

näennäisen hyvä. äitini keskittyy lähinnä omiin asioihinsa, puhelimessa hyvä että saa suunvuoroa että jotain sanoisi väliin. saati että joskus oikeasti olisi kiinnostunut miten mulla menee. tosin enpä hänelle osaisi kertoakaan miten pohjalla olen ollut.



äitini ei myöskään käy meillä kylässä. olen pyytänyt häntä tänä vuonnakin lukuisia kertoja, mutta aina löytyy joku syy miksi ei viitsi lähteä. kun on niin väsynyt ollut, ja on kaikki niin hankalaa. yleensäkin hän näkee kaikki asiat hirveän negatiivisesti, sitä on aika rasittavaa välillä kuunnella.



jos haluan nähdä äitiäni, tai että lapsemme tapaisivat mummoaan, on meidän mentävä kylään. asuu toki parin tunnin matkan päässä.



kai hänessä hyviäkin puolia on, vaikka minua suhteemme vain ahdistaa.

ongelmia äitisuhteessa, vieläpä samanlaisia kuin itselläni. Minäkään en ole saanut sitä henkistä tukea mielestäni tarpeeksi, toki olen onnaellinen että vaikeassa tilanteessa sain häneltä apua ja siitä olenkin häntä kiittänyt. Nykyisin asiat on toisella tavalla, mies osallistuu kotitöihin ym. ja äitini piruilee siitä, että miten olen voinut edes tuntea mitä olen tuntenut, kun minulla on tuollainen hyvä mies jne. Onhan se hyvä nykyisin, mutta todella aikamoisen kriisin kävimme läpi. En nykyään löydä hänestä mitään moitittavaa. Ehkä äitini on kateellinen parisuhteestamme? En tiedä, isällä ja hänellä vaikeuksia, koska äitini on niin itsekäs ja kiinnostunut vain omista asioistaan. Isä on ollut ihan tossun alla koko ikänsä, tosin sivusuhteita isälläni on ollut ja vaikka se on väärin, toisaalta ymmärrän häntä todella hyvin. Äitini on vaikea ihminen.

paljosta itsekin ja hoitanut lapset ihan hyvin. Äitini mielestä olen e nijaksamaton yms. koska minulla oli silloin se masennus. Hän kun on itse niin henkisesti vahva ja minusta se vahvuus on lähinnä näennäistä. Ei osaa hillitä itseään laisinkaan, sanoo ilkeästi, on katkeroitunut, eikä ole saanut/osannut hoitaa elämässään omia asioitaan kuntoon. Jokainen masennuksen kokenut tietää, että se ei ole tahtotila.