G:muuttaisitko Tampereen HERVANTAAN?
Kommentit (7)
ja niihin kauhisteltuihin korkeisiin kerrostaloihin. Tosin vähän kauemmas Hervannan keskustasta. Olen viihtynyt erinomaisesti. Ulkoilumaastot ovat lähellä ja palvelut myös. Paljon puistoja. Yksi yöhön asti juhlija asui hetken talossa, mutta hän sai lähdön talosta hyvin äkkiä kun asiaan puututtiin. Muuten on ollut erittäin rauhallista sekä täällä että naapurustossa.
Ikkunasta meillä näkyy lähinnä puita ja puistoa, joten eipä nuo muut korkeat talot häiritse.
Eli muuttaisin.
Mistä ihmeestä nelonen on saanut " tiedon" , että Hervanta olisi rakennettu kaatopaikan päälle? Vanhemmat sukulaiseni kertovat vain marjastusreissuista Hervantaan silloin kun tämä oli vain metsää ja suota. On aika helppo havaita, että kaatopaikkaa ei ainakaan Pohjois-Hervannassa ole voinut olla, kun peruskallio on näkyvissä.
Minun tietääkseni ainoa kaatopaikka mikä täällä suunnalla on ollut, on ollut jossain nykyisen teollisuusalueen alla Ruskon suunnalla, eli ainakaan päällä ei varmasti kukaan asu.
Minä luultavasti pidin eniten meteliä taloyhtiössä :) ja koskaan ei mitään pultsareita ollut rappukäytävässä, ovia hajoitettu yms. Normaaleja työssäkäyviä ihmisiä naapurit oli enimmäkseen tai eläkeläisiä. Palvelut Hervannassa on erinomaiset ja kulkuyhteydet hyvät. Lisäksi Hervannan kirjasto on aivan upea. Huonoa on se, että alue on täyteen rakennettu betonikolosseja.
Asuttiin viisi vuotta kerrostalossa länsipuolella eli lähellä Suolijärveä. Tosi mahtavat ulkoilumaastot, palvelut lähellä ja hyvät kulkuyhteydet bussilla tai omalla autolla. Hervantakin on aika iso alue, ihan Hervannan keskustassa on ehkä liian paljon ja lähekkäin niitä vanhoja kerrostaloja, mutta sitten on väljempiäkin kerrostaloalueita, rivitaloalueita ja omakotitaloja. Että sieltä kyllä löytyy muutakin kuin niitä korkeita kerrostaloja.
opintojen vuoksi.
Asun edelleen Tampereella, mutta siihen kaupunginosaan en mene kuin kirveellä uhaten. Vastannee kysymykseesi.
Ehkä siellä joku ihan mukava&rauhallinen omakotitalo alue jossakin on, mitä voisi harkita... Mutta en kuuna päivänä muuttaisi kerrostaloihin ko. lähiöön...!
Eniten ahdistavat ne isot talot, joita on vieri vieressä. Kaipaan enemmän tilaa ympärilleni. Hervannassa on myös toisinaan (tämä rajoittuu tosin käsittääkseni tiettyihin taloihin/alueisiin siellä?) varsin rauhatonta. Tuttu esim. asui talossa, jonka ulko-oven pultsarit useaan otteeseen talvella hajottivat, ja tulivat rappukäytävään lämmittelemään, pari kertaa sytyttivät nuotionkin sinne...!:(
Ja Hervanta on myös rakennuttu vanhan kaatopaikan päälle, en voisi olla miettimättä mitä myrkkyjä kotini alla hautuu...
Jos olisin Hervannassa tai keskustassa töissä, varmaan valitsisin mielelläni Hervannan. Keskustan jälkeen Tampereen parhaat palvelut, hienot harrastusmahdollisuudet, hyvät julkiset yhteydet keskustaan. Möykkää nyt on joka paikassa, Hervannan normaaleilla alueille hyvin vähän.
Hervannassa on paljon ulkomaalaisia (pakolaisten lisäksi yliopiston/Nokian/Hermian väkeä, ennen kuin yleistätte), joten kaupoissa on erittäin monipuoliset ruokavalikoimat, jos sattuu tykkäämään perus-Pirkan lisäksi jostain muustakin.