Käsienpesusta - ketä muuta olisi inhottanut?
Oltiin tuossa viime viikonloppuna ystäväperheen luona kyläilemässä ja siinä ensin ihasteltiin heille hankittua marsua ja sitten alettiin ruuanlaittoon. Perheen isä keräsi lattialta marsun papanoita ja alkoi sitten ilman käsienpesua pilkkomaan kurkkua ja tomaatteja salaattiin... Vähänkö ällötti syödä sitä salaattia. Toisaalta enpä nähnyt heidän tiskipöydällä edes käsienpesuainetta, joten taitaa olla heillä yleinen tapa, ettei ruokaa laitettaessa pestä käsiä edes alussa.
Itse patistin meidän lapset vessaan käsienpesulle ennen ruokailua (siellä sentään oli käsienpesuainettakin), mutta heidän lapsensa kävivät pöytään samoin käsin kuin oltiin marsua silitely ja kauppakeskuksessakin keritty käydä.
En oikein uskalla asiasta heille edes sanoa, etteivät pahoittaisi mieltään, kun muuten ovat meille rakkaita ystäviä. Vai uskaltaisiko asiasta jollain lailla huomauttaa? Vai olenko vain ylireagoinut tähän asiaan?
Kommentit (18)
Mutta, ihmeen paljon on näitä tolloja jotka eivät käsiään pese!
En ymmärrä just näitä ihmisiä, jotka silittää koiraa ja käy sit peseen kädet. Meillä on koira ja rapsuttelen sitä kyllä, mut en todellakaan pese käsiä jatkuvasti. Meillä on muutes perustervettä porukkaakin, joten uskon kyllä siihen et ei pidä olla ylihysteerinen noiden bakteerejen kanssa.
Ennen ruuan tekemisen aloittamista on aina hyvä pestä kädet, vaikka ei olisi tehnytkään mitään " likaista" .
Mä tapailin joskus aikoinaan miestä, joka ei pessyt käsiään vessassa käynnin jälkeen. Se vaivas mua niin paljon että, en halunnut mitään vakavaa suhdetta sen kanssa. Olin silloin nuori, eikä tunnettu vielä kuitenkaan kovin hyvin, niin en kehdannut sanoa sille asiasta mitään.
Nykyään kyllä mainitsisin.
Voi helvetti mitä idiootteja. Isä varmaan pyyhkii ja pesee omaa persettään, josta käsiä pesemättä jatkaa grilliherkkujen valmistamista koko perheelleen... Paskanmaku kruunaa aterian!!
Joten pöpöjä löytyy kyllä meidänkin huushollista. Mutta kyllä nyt ennen ruuanlaittoa pesen kädet ja lapset ennen ruokapöytään menoa.
Ap
Meilläkin pestään kädet aina ennen ruoanlaittoa ja syömistä. Mulla on kyllä tapana pestä kädet vessassa, eli ei meilläkään keittiössä käsisaippuaa ole. Jos ruoanlaiton ohessa pitää pestä kädet, pesen kyllä silloin ihan vedellä.
Mulla on myöskin tapana pestä kädet aina kun tullaan ulkoa.
Kaksi kissaa meilläkin, joten en usko, että ollaan mitenkään ylihygieenisiä.
Yllättävän monet eivät pese käsiään edes vessassa käynnin jälkeen. Oikein yököttää välillä yleisissä vessoissa koskea mihinkään oviin tms. kun edellinen on törmännyt vessasta pesemättä käsiään.
Tosi moni sukii muuten hiuksensa myös ennen kuin pesee kätensä. Yök.
jos se isukki pesi myös tiskiaineella?
marsun papanoiden jälkeen kyllä pesisin ja koiran silityksen jälkeen kun koirat haisee.
kissat ei haise yleensä jos ei ole joku vaiva, niiden jälkeen en pese syömistä ennen kyllä.
lapset ei pese myöskään aina sisään tullessa, katotaan kyllä et onko likaiset ja pestään tarvittaessa vain.
ei muuten ole tiskialtaan vieressä käsienpesuainetta,
KOSKA mua ällöttää käsien peseminen tiskialtaassa. Yök.
Kädet pestään vessassa, joka on keittiön lähellä. Huuhdella tietty voi kädet ruuanlaiton välissä tms.
paska on paskaa, ei siinä ajattele pöpöjä niinkään.
Tomaatitkin muuten taisivat jäädä huuhtaisematta...
Ap
pestään kädet ja jalat ennen ruuanlaittoa. Myös lapsilta.
ei ole myöskään keittiössä käsisaippuaa. yleensä pesen kädet vessassa tai kylppärissä, siellä myös käsipyyhe ja lastenkin helpompi toimia. joskus pesen keittiössä ilman aineita, lämpimällä vedellä. jos tulee kesken ruuanlaiton rasvaa tms. niin pesen sitten astianpesuaineella kädetkin. vessa tosin ihan vieressä.
olen käsitellyt raakaa lihaa/kanaa/kalaa. Ulkoa tultua ja ennen syömistä en pese käsiä muuta kuin raskaana.
Ei meilläkään saippua ole tiskipöydällä vaan kaapissa mistä sitä otetaan kun tarvii. Olemme sen verran hienoja, että saippua on kaapissa keittiössä! :D Ja kädet pesen keittiössä ennen ruoanlaittoa koskapa meillä on tiskikone ja se pesee astiat. Jos joskus tulee tiskattavaa pesen altaan pesuaineella ja omalla allas harjalla ennen tiskausta! Mitään ruokata-aineita en liottele altaassa ;)
Nyt rupesin ajattelemaan, että on sitä tullut useinkin kyläiltyä perheissä, joissa on lemmikkieläimiä. Ovatkohan mahtaneet pestä käsiään ennen ruokiin koskemista ja ennen ruoanlaittoa. Itse pidän sitä itsestään selvyytenä, että ennen ruoanlaittoa pestään kädet saippualla. Kerran yhdessä kyläpaikassa koira kävi nuolaisemassa täytekakkua ja kakkua ei laitettu edes pois...
Sitä en kyllä ymmärrä, että niitä marsu-pöpöjä pitää ehdoin tahdoin jakaa vieraiden kanssa. Itse olisin kyllä passittanut isännän niin kuin lapsetkin käsipesulle ennen ruoan käsittelyä. Vaikka sitten vain muodon vuoksi vieraitani miellyttääkseni, mutta kyllä meillä lapset pesevät käsiä ihan rutiinistikin. Ei paljoa vaadi!