1,5 v. ja 4 v. päiväkotiin syksyllä, äiti tuli katumapäälle..
Olemme muuttamassa syksyllä uudelle paikkakunnalle ja itse olen ilmoittanut meneväni töihin silloin. Muuton yhteydessä lapset aloittaisivat päiväkodissa. Haikein mielin ajatukseni ovat jo lokakuussa kun tämä ihanuus loppuu.. Olen todella nauttinut kotona olosta ja siitä että saan seurata lasteni kehitystä ym. näin läheltä. Lapset vaikuttavat myös tyytyväisiltä ja etenkin nuorempi on kovasti kiintynyt äitiin.. Nyt pelkään että teen pahan virheen jos menen töihin, pakon edessä sen joudun tekemään, rahatilanne on sellainen että emme pärjää vain yhden tuloilla.
Onko muita vastaavassa tilanteessa, tai niitä jotka ovat peruneet töihin menon ja jääneet vielä kotiin? Olisi kiva kuulla kokemuksia miten olette asian ratkaisseet.
Itse en edes välttämättä enää haluaisi muuttaa, mutta mieheni ei suostu enää perumaan..Isommalla lapsella on paljon kavereita tässä pihapiirissä ja mummokin asuu naapuritalossa..Kerhopaikka on myös lähistöllä jossa tutut kaverit jatkavat syksyllä..Uusi paikkakunta tosin 10 kilometrin päässä nykyisestä, joten ei sen kauemmaksi olla muuttamassa.
Kurja tilanne kaikenkaikkiaan. Alkaa olemaan aika ahdistava olo syksyn lähestyessä..Esikoinen meni hoitoon 1-vuotiaana, silloin olin muistaakseni samanlaisissa ajatuksissa, ja töihinmeno kadutti silloin myös, ainakin näin jälkikäteen ajateltuna.
Kommentit (3)
tunteet väistämättä menevät edes takaisin ja hyvä äiti miettii automaattisesti lastensa parasta epäröiden omia ratkaisujaan.
Eli mitä ajattelit, että voisit muuttaa, peruuttaa - työhön menon = lasten päivähoidon, muuttamisen? Onko kumpikaan reaslistinen muutos perheellenne eli että ette muuttaisi, sekö mahdollistaisi kotiin jäämisen? Kysyn vain sitä mikä on oikeasti mahdollista tilanteessanne ja mikä ' äidin haikailua' isojen muutosten edessä?
Sosiaalinen muutos on toki iso - sekä aikuisille että lapsille ja muutto, työt ja päivähoito yhtä aikaa varsin iso kokemus kaikille - mutta siitä voi kyllä selvitä! Varautua täytyy henkisiin vaikeuksiin ja erityisesti lasten kapinointiin. Jo pelkkä hoitoon meno on iso juttu lapsen mielelle ja iso muutos elämään. Sinä sopeudut samaan aikaan työhön ja sen vaatimuksiin, muuttaminen vaatii omansa kun pitää etsiä sosiaaliset kontaktit lähistöltä.. päivähoito taas puolestaan saattaa juuri tutustuttaa teidät uuden alueen ihmisiin ja perheisiin, antaa riittävät sos.kontaktit lapsille jne.
Neuvoja en osaa antaa mitä pitää tehdä, mutta valmentautua voit muutoksiin ainakin niin, että varaudut kitinöihin yms. ja varaat mahdollisimman paljon AIKAA perheelle. Jättäkää syksyn ajaksi vähintään kaikki muut menot mielestä - illat on varattava vain perheelle ja lapsille erityisesti. Muut asiat tulee sit jälkijunassa, harrastamiset, sosiaaliset kontaktit jne. Antamalla aikaa lapsille takaatte heille paremmat mahdollisuudet sopeutua muutoksiin. JOs voit, niin aloita hoito ennen kuin menet töihin kokopäiväisesti - pitkät hoitopäivät/työpäivät heti alkuunsa on aika raskaita sopeutumisen kannalta. Pari viikkoa - kuukausi lyhennettyä päivää kaikille tekee hyvää. Tai sit niin, että mies tekisi sitä lyhennettyä alkuunsa...
Hei,
me muutimme kesällä kun pienimpäni olivat 1v4kk ja 5v. Minun oli tarkoitus mennä syksyllä töihin, mutta lykkäsin töihin paluuta vuoden vaihteeseen (ja itseasiassa sitten vielä puoli vuotta lisääkin...). Ajattelin tuolloin, että uusi koti+uusi päiväkoti+uusi työmatka ovat kaikki sen verran isoja juttuja etteivät sovi yhteen, kun ei kerran ollut ihan pakko.
Isommalle tytölle sain paikan kirkon kerhosta (3krt vkossa 3t) ja lisäksi kävimme lähipuistoissa ja avoimessa päiväkodissa tutustumassa uuteen ympäristöön ja uusiin kavereihin. 5-vuotias tarvitsi ehdottomasti kavereita eli ihan vaan " kotona ja pihalla" olo ei olisi hänelle riittänyt eli jos kerhomahdollisuus olisi puuttunut niin päiväkoti edes osa-aikaisena olisi ollut meille tarpeen.
Mielestäni pidennetty kotiin jäämiseni oli meille sopiva valinta ja onneksi taloudellisesti mahdollista. Uskon kyllä, että kaikki olisi mennyt ihan ok, vaikka olisinkin palannut nopeammin töihin. Alkuun olisi ollut varmaan rankempaa. Minulle on kyllä aina töihin paluu ollut vähän takkuamista, kun olen kotona lasten kanssa viihtyvää tyyppiä. Työstäni kyllä tykkään ja nyt kun olen tähän " rumbaan" taas päässyt mukaan niin ihan mukavaahan tämäkin on: aikuista seuraa, valmista ruokaa ja vähän toisenlaisia haasteita aivoille! Niin ja minun kaikista äitisidonnaisista lapsistani on kyllä tainnut tulla helpommin päiväkotilaisia kuin äidistä työläinen ;)
Jos sinua noin askarruttaa niin en menisi töihin, lasten kanssa viettyä aika on ihan ainutlaatuista ja sitä ei saa enää takaisin. Töitä voi tehdä aina, ja jos vain rahallisesti pärjäätte niin olisin ehdottomasti kotona. Olen itse ollut kotona 4,5 v enkä kadu laisinkaan. Eihän se herkkua joka sekuntti ole, mutta nyt on sellainen olo että todella kannatti omat lapset 3 ja 4,5 v. Itse olen vielä 4 kk kotona hoitovapaan jälkeen eli rahaa ei tule ollenkaan mistään, mutta hetken voi kituuttaa eikä kaikkea voi mitata rahassa.