Just, uusi naapuri soittaa selloa ja trumpettia!! Ja pojan pitäs nukkua..
Voikohan asiasta valittaa vaikka hiljasuus on perinteisesti klo 22.
Kommentit (13)
Kyllä multa jäis soittamatta sello ja trumpetti samaan aikaan. Toki ne jää soittamatta muutenkin.
erityisen äänekkäät, lähinnä remonttihommat olisi hoidettava klo 20 mennessä, mutta musisointi ym. sallittu klo 22 saakka. Omaksi kompromissiksemme asian suhteen on muodostunut klo 21:
Meillä on kotona piano + kaksi vahvaäänistä laulajaa (silloin tällöin myös jommankumman lauluryhmä treenaamassa), ja yritämme pitää silmällä kellonaikoja. Ihan huvikseni en soita pianoa enää klo 20 jälkeen, mutta joskus olen vielä yhdeksän maissa saattanut soittaa jotain hiljaa, jos esimerkiksi seuraavan päivän keikalle on vielä tsekkailtava jotain. Laulutreenit lopetamme myös yhdeksään mennessä. Tuntuisi epämukavalta ajatella, että joku joutuisi kuuntelemaan musiikkiamme vielä iltayhdeksän jälkeen, silloin aikuisetkin jo kaipaavat rauhaa. Kuitenkin ottaisi päähän, jos joku ryhtyisi silloin tällöin klo 20-21 välisenä aikana kuuluvasta musisoinnista valittamaan. Kerrostalo on kerrostalo.
Trumpetti on kuitenkin varmasti melkoisen äänekäs naapuri, joten jos musisointia kuuluu illasta toiseen vielä klo 21 jälkeen, pitäisi asiasta voida mainita soittajalle ihan hyvässä hengessä lasten nukkumaanmenoon vedoten. Tällöin kuitenkin kannattaa jättää mainitsematta tuollaiset jonkun ehdottamat " soittakaa toki muulloin sydämenne kyllyydestä" -tyyppiset kitkeryydet, joista kuulee nipoasenteen enemmän kuin selvästi.
Toista se on tässä kerrostalossa. Muutettuamme tänne saimme sekä huutoja että nimettömiä haukkumakirjeitä klarinetinsoiton vuoksi. Emmekä todellakaan soittaneet myöhään vaan lopetimme soiton viimeistään klo 19.30.
Saattaa naapurisopu mennä jo heti alkuunsa.
hiljaisuus vasta klo 22, sitä ennen saa soittaa jos soitattaa!
että olisiko mahdollista että naapuri ystävällisesti ajoittaisi musiikkiharrastuksensa loppumaan viimeistään yhdeksältä, sillä teillä on pieni(ä) lapsi(a) joiden pitäisi päästä nukkumaan mutta soitto kuuluu huomattavan hyvin seinien läpi häiriten pahasti nukkumistanne.
Muista myös mainita että sinulla ei ole mitään musisointia vastaan ja että soittakoon vaikka kymmenen tuntia joka päivä mutta että onnistuisiko tämmöinen järjestely hänelle.
hiljainen aika on 23-7, ja et minusta oikein voi mennä valittamaan ilman, että saat " vihamiehen" ...Mä ainakin soittaisin kahta kauheemmin jos alakerran akka (meillä siis oikeesti on sellainen) tulisi naputtamaan ;)
mekastuksella menee raja klo 20. Esim musiikkia ei saa sen jälkeen huudatta TÄYSILLÄ jne. Kymmeneltä sitten on varsinainen hiljaisuus..
Meillä nukkuu vaikka vieressä putoaisi pommi :)
Sympatiat sulle :) Meillä menee täällä hommissa vielä pitkälle yöhön joten ei musisoinnit haittais.
<3: A
se sopeutuu todennäköisesti itseäsi paremmin uuteen tilanteeseen
muuttakaa muualle, asunnoissa saa harrastaa päiväsaikaan
Ihmettelen miksi ihmeessä lasten pitää aina nukkua miten ja missä vaan.