Pian 2v ja yhtäkkiä nukkumaan äidin aj isän kanssa...
Hei!
Meidän neito on vajaa 2 ja on aina nukkunut oamssa kopassa, 6kk iästä lähtien omassa sängyssä omassa huoneessa. Toiminut varsin hyvin ja jo hyvin pienenä halusin iltasadun jälkeen mennä omaan sänkyyn pehmojen kanssa halailemaan ja jäi itse nukahtamaan. tietty sairastelukaudet ovat tuoneet katkoksia tähän hienoon unirutiiniin, mutta ne ovat aina olleet väliaikaisia ja normaaliin on palattu lapsen tahtiin jo varsin noepasti, joskus pienen unikoulun avustuksella.
Nyt, kun takana on jälleen ainakin 3 tervettä kuukautta ja varsin juhlallisia iltoja puolison kanssa kahdestaan pienen nukahdettua itse omaan sänkyynsä, on kaikki mennyt päälaelleen:
tyttö ei halua mennä omaan sänkyyn, vaan haluaa äidin ja isän viereen nukkumaan! Olemme tietenkin ottaneet hänet sinne, mutta nrauhoittuminen unille ei olekaan onnistunut, kun äidin ja isän ollessa vieressä on kiva leikkiä meidän hiuksilla, leikkiä piilosta yms (mieheni reissutyön vuoksi menemme ajoittain kaikki nukkumaan pian yhdeksän jälkeen).
Eilen sama tilanne ja lopulta vein tytön parisänkyyn ja isän tyynylle nukkumaan, jäi sinne saman tien, ilman mitään kommervenkkejä, yksin parin pehmon kera.
Kysynkin nyt teiltä kokeneemmilta ja muilta opian-2-vuotiaiden-vanhemmilta, olisiko tämä mahdollisesti ikäkysymys - lapsi alkaa todella hahmottamaan itsensä erilliseksi vanhemmistaan ja alkaa ikävöidä heitä selvästi aiempaa herkemmin?
Miten muut olette toimineet vastaavassa tilanteessa ja saaneet lapsenne joskus takaisin omaan sänkyyn?
KIITOS!
Kommentit (10)
Hei!
Meillä käynyt aivan samoin. Väittäisin että kyseessä on ikäkausijuttu, joka voi luoda teille uuden vakiintuneen tavan kotiin, jos annatte niin käydä.
Oma mielipiteeni on, että nyt ei kannattaisi antaa periksi ellette halua siirtyä perhepetiin. Meillä kinuaminen äidin ja isän viereen oli aivan mahdottoman voimakasta juuri tuossa vaiheessa ja perustelujakin alkoi löytyä: " en halua olla yksin kun teitäkin on kaksi" jne.
Meidän tyttö oli parivuotiaana jo varsin " fiksu" ja ymmärsi puhetta hyvin. Niinpä selitimme kerta toisensa jälkeen rauhallisesti ja ystävällisesti, miten mukavaa meille kaikille on että kaikki nukkuvat omissa sängyissään (ei mahduta nukkumaan hyvin kaikki samassa), että isi ja äitikin saisivat nukkua kunnon yöunet että jaksavat sitten aamulla herätä iloisina jne jne jne. Lisäksi luvattiin tarrapalkinto sängyn päätyyn aina hyvin menneestä nukkumaanmenohetkestä. Kun koossa olisi viisi tarraa, palkintona olisi esim. kiva reissu johonkin tms (lapsen luonteesta ja kiinnostuksista riippuen).
Takaportiksi luvattiin, että jos herää yöllä ja on yksinäinen olo, saa tulla isän ja äidin huoneeseen patjalle meidän sängyn viereen nukkumaan.
Niin viereen kinuaminen kuin tarratkin unohtuivat sitten varsin nopeasti, max. pari kuukautta siihen meni.
kiitos viesteistä, hyvät neuvot kalliit!
Olen itse varsin herkkäuninen ja luulenpa, että jos tyttö valtaa sängyn, minä joudun ennen pitkää ajoittain muuttamaan muualle nukkumaan. Ja sitä emme tietenkään halua, varsinkin kun perheeseen on tuloillaan toinen lapsi.
Kyseessä ei varmaankaan ole painajaiset, koska jos nukahtaa omaan sänkyyn, saattaa muutamaa älähdystä lukuunottamatta nukkua koko yön aamuun asti omassa sängyssään.
Pitää siis ottaa pitkä pinnan ja kaikkis elitys- ehkä lahjontakonstitkin käyttöön. Siispä tarroja ostamaan! :-)
Kaikki muidenkin vinkit otetaan ilolla vastaan!
Täyttää syksyllä kolme ja on pisin talvea pyytänyt meidän väliin.
Tyytyy kyllä kun sanoo ettei keskellä yötä tulla, ole antanut luvan tulla jos klo 5 muuten sitä ennen, koska oma nukkuminen on sitä sun tätä kun joku vieressä potkii ja pyörii kuin hyrrä :-)
Usein olen vienyt isin viereen jos poika herää kun olen lähdössä 5 viideltä töihin ja päin vastoin.
Viimeksi kun kuopus yöllä huusi sängystään saako tulla, vastasin että aamulla niin vastaus oli höh ja jatkoi uniaan, univalon taisi päälle laittaa jatakoi uniaan.
Hän siirtyi ongelmitta omaan sänkyyn puoli vuotta sitten, mutta nykyään joko nukahtaa meidän sänkyymme koko yöksi tai siirtyy itse yöllä väliimme. Meillä on onneksi sen verran leveä sänky, ettei ahtauden vuoksi tarvitse sanoa lapselle " ei" . Olemme kumpikin mieheni kanssa onneksi samaa mieltä siitä, ettei haluta läheisyyttä yöaikaankaan lapselta kieltää. Päinvastoin meistä vanhemmistakin on ihanaa, kun pieni tuhiseva daami on vieressä - onneksi ei ole kova pyörimään nukkuessaan. Kevään sairastelukauden jälkeen yöjuominen jäi joksikin aikaa tavaksi ja tyttömme pyysi maitoa monta kertaa yössä. Nukkuessaan välissämme hän havahtuu hereille huomattavsti harvemmin, jos ollenkaan. Emme pidä välissä nukkumista ongelmana, vaikka toinen lapsi onkin pian tulossa, plus että kun niitä omassa sängyssä nukuttuja öitäkin on.
" meitäkin on kaksi" , lasta ei voi mielestäni pakottaa omaan sänkyyn, omasta huoneesta puhumattakaan. Nythän puhumme vielä tosi pienistä lapsista, jotka ovat kovasti kiinni vanhemmissaan ja eikös niin kuulu ollakin?
nukkui 4kk vanhasta 1,5v vanhaksi omassa sängyssä ja omassa huoneessa. Sitten alkoi nähdä todella villejä unia ja heräillä jatkuvasti. Ilmeisesti puheen kehitys ja kävelemään oppiminen aiheuttivat tämän yölevottomuuden. On tosin aina ollut melko levoton yönukkuja ja huono nukahtamaan. Ratkaisimme asian siten, että siirsimme pojan sängyn (pinnis josta toinen laita otettu pois, pian ostamme tavallisen lastensängyn) meidän sängyn viereen, jolloin pystyn rauhoittamaan nopeasti lasta yöllä. Ei tarvitse nousta sängystä ja poika pysyy omassa pedissään koko yön, herää ehkä kerran, mutta nukahtaa kun silitän hetken tai sein vain kuiskaus " nuku vaan, äiti on tässä" . Tämä on auttanut meillä, koska aikaisemmin jouduin nousemaan ylös ja käymään pojan luona rauhoittelemassa hysteerisesti itkevää lasta. Tästä oli usein seurauksena se, että heräsin itse kunnolla ja sitten valvoin ½-2 tuntia yöllä...ennen kuin siirsimme sängyn omaan huoneeseemme, kokeiltiin mm. yövaloa ja varavuodetta pojan huoneessa, yövalosta ei ollut apua ja varavuode ei minusta ollut mikään kovin järkevä ratkaisu pidemmän päälle.
Luulen, että jatkamme tätä " perhepetiä" ainakin 1-2 vuotta vielä, koska se toimii meillä. Mutta jos lapsi alkaa tulla meidän väliin nukkumaan, on asiaa harkittava uudelleen.
Nyt jälleen yhtä yötä viisaampana kerron seuraavaa:
Kuten joku ehdottikin, selitin tytölle jo hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa, että nyt nukutaan molemmat omissa sängyissämme, laitettiin puhtaat raikkaat petivaatteet ja sänky sieväksi ja sitten haettiin isän t-paita viereen.
Luettiin extrapitkät iltasadut ja sitten nostin omaan sänkyyn. Pinniksessä nukkuu edelleen. Kerran pyysi päästä isän viereen nukkumaan, mutta annoin siis sen paidan ja nuuskuteltiin sitä yhdessä, isin tuoksuhan se siinä ja ainakin eilen tyytyi siihen. Saa nähdä miten nyt käy, kun isi tänään tulee kotiin. Pitää hänen tehdä kaikki iltatoimet työn kanssa, jos se lievittäisi isi-ikävää.
Pidetään peukkuja ja mukavaa jussia kaikille!
Poika nukkui tuohon ikään asti omassa sängyssään kuin tukki; nukahti helposti eikä heräillyt yöllä. Sitten alkoivat univaikeudet. Hän kyllä nukahti omaan sänkyyn mutta heräili yöllä moneen kertaan ja vaati tulla äidin ja isin viereen nukkumaan. Univelastani johtuen annoin heti periksi ja ajattelin, että siinä se nyt sitten nukkuu kouluikään asti äidin ja isin välissä. Mutta nyt sit yks kaks yllättäen puolen vuoden jälkeen hän onkin alkanut nukkua taas täysiä öitä omassa sängyssään niin, että viikossa on enää pari yötä kun hän tulee meidän väliin.
Pointti on siis se, että meillä (niin tässä kuin monessa muussakin asiassa) aika on hoitanut tehtävänsä. Vaikka kuinka on koittanut hyvällä ja pahalla ja uhkailuilla ja palkinnoilla, niin asia on hoitunut ns. omalla painollaan. Toki näin ei välttämättä ole kaikkien lasten kohdalla mutta älä suotta etukäteen huolestu, että tämä kestää lopun ikää (niinkuin minä ajattelin).
Vaikka meilläkin lapset nukkuvat omassa huoneessaan omissa sängyissään, niin silti minusta on varsin luonnollista, jos lapsi kaipaa jonkun lähelleen yölläkin. Vasta nyky-yhteiskunnassa on tullut tavaksi nukkua eri huoneissa, kun on kaikilla omat huoneensa.
Meidän pojalla on nyt ikää 2v 8kk ja risat. On nukkunut aina omassa sängyssään, ei ole siis halunnut meidän viereen ja vauvanakin kun yritin nukuttaa vieressä öiden rauhoittumisen toivossa, ei siitä tullut mitään.
1v11kk iässä poika muutti omaan huoneeseen samalla kun me koko perheenä muutettiin uuteen kotiin. Omaan huoneeseen siirtyminen tapahtui kivuttomasti ja yöt oli heti hyviä. Poika nukkui aina huoneen ovi kiinni pimeässä huoneessa - ja hyvin nukkuikin. Sattui vielä talvi olemaa, että oli todella pimeää, niin kyllä nukkui hyvin.
Sitten joskus 2v 4kk tienoilla alkoi saamaan öisiä kauhukohtauksia, huusi hysteerisenä silmät auki mutta selvästi unessa. Tuolloin jätettiin sitten monesti koko yöksi pieni lamppu palamaan huoneeseen. Selvästi oli muutenkin havaittavissa jotain pimeän pelkoa, koska ennen oli nukahtamisvaiheessakin ovi kiinni, tuolloin se ovi piti alkaa jättämään raolleen.
Nyt viime aikoina poika on muutamia kertoja herännyt yöllä ja sanonut, että haluaa isin ja äitin viereen nukkumaan. Ekan kerran taisi olla 2,5-vuotiaana ja ällistyin, kun nukkui koko yön sitten heräämättä meidän välissä!! Oli flunssainen tuolloin.
Pelkäsin, että siitä tulee tapa ja meidän unirauha on sitten mennyttä. Meidän pelastus kenties on siinäkin, ettei poika tule ikinä omin päin meidän väliin vaan se pitää hakea ja kantaa:) On oppi mennyt perille kun lastensänkyyn siirryttäessä sanoin, ettei sieltä sängystä sitten tulla pois (ei ole ikinä ollut mitään sängystä pois -rumbaa iltaisin).
Muutaman kerran kuukaudessa saattaa poika nyt sitten haluta aamuyöstä meidän väliin ja luonteeltaan kun on aika ärhäkkä, ei tule kuuloonkaan alkaa yöllä saati päivällä puhumaan järkeä, että kaikki nukkuu sitten omassa sängyssä. Alkaa sellainen huuto, ettei enää nuku kukaan!
Meillä nuo viereen haluamiset on ajoittuneet nyt viime aikoina siten, että pojalla on ollut hankala päivä tai jotain muuta. Olen mennyt töihin pari viikkoa sitten ja poika on ollut kaverillani hoidossa, itkenyt päivät äidin syliin. Hakee sitten yöllä sitä turvaa ja läheisyyttä. Minä en kuitenkaan pysty nukkumaan, jos poika tulee meidän sänkyyn, koska se kuorsaa. Äiti sitten kipittelee yleensä vierashuoneeseen.
Toivottavasti tämä viereen tuleminen (tai siis hakeminen) ei tule olemaan kovin pysyvää. Enkä oikein siihen uskokaan, sen verran omaa tilaa poika on aina nukkuessaan tarvinut.
2v.iässä aletaan nähdä niitä painajaisia useinkin. Yö voi olla lapselle siksi pelottavampi juttu ja turvaan tuleminen vanhempien sänkyyn voi liittyä tähän.
Ja missäs iässä se rakastuminen toiseen vanhempaan tapahtuikaan... voi läheisyystarve liittyä siihenkin! Lapsi on myös samalla mustasukkainen siitä vanhemmasta, johon on rakastunut, ja saattaa haluata siksikin vanhempien väliin nukkumaan.
Tässä muutama arvaus...
Ainakin meillä tuo 2v. vaihe on tuonut nuo painajaiset ja vanhempien väliin nukkumaan tulemisen - tosin meillä se on ilmennyt aina keskellä yötä eli omaan sänkyyn on yhtä poikkeusta lukuun ottamatta aina nukahtanut.