uskaltauduin mukaan uutena

kirjoittelijana,kun alkaa tuntua että kaipaa saman elämän tilanteessa olevien seuraa...Elikkä, jos nyt hivenen kerron perheestämme ekaksi:

esikoistyttömme on nyt 1v ja 2kk:tta ja toinen tyttö-vauvamme syntyi 11.5.Olemme mieheni kanssa avoliitossa, suhdetta takana elokuussa 10v. Asumme omakotitalossa.Perheeseemme kuuluu myös iso koira,bullmastiffi-uros.



Kyllä tää elo aikas " tivolia" on kahden pienen kanssa.Mies lähtee aamuisin aikaisin töihin ja palaa n.klo.18.Välillä tuntuu että kaikki kaatuu päälle ja itku on monasti tullut.Aika ja rahkeet ei yksinkertaisesti välillä tunnu riittävän molemmille lapsille, saati kaikkeen kodin pyörittämiseen.Esikoinen oli just viikon päivät kipeänä ja itkeskeli, mikään ei tuntunut kelpaavan.Itkeskeli ja sylissä vain olisi ollut.Tänään eka parempi päivä.Hän ei vielä edes kävele kuin pieniä matkoja, joten kanniskeluakin piisaa.



On päiviä jolloin ei yksinkertaisesti ole edes aikaa itselleen ruokaa laittaa.Toisaalta ei kyllä nälän tunnettakaan aina ole.Sitten alkaa ahdistaa kodin siivottumuus (vaikken todellakaan mikään siivousintoilija ole!), sekä retuperällä oleva nurmikko pihalla tms. Esikoinen nukkunut aina huonosti päiväunia ja niin näyttää tämä pienikin toimivan.Joten ei niistäkään helpotusta minulle.



Ehkä tästä stressistäkin johtuen rintamaito ei tahdo piisata ja kun joudun antamaan lisämaitoa pullosta vauva itkee masuvaivojaan.Joinakin iltoina enemmän, toisina vähemmän.Onneksi yöt menee sentään n.3h:nnin syöttövälein.



Parisuhteen hoito ja seksielämä kadoksissa.Molemmat ovat iltaisin niin väsyneitä, kun lapset viimein nukahtaa, ettei edes jaksa ajatella muuta kuin nukkumista.Ja aamut alkaa yleensä jommankumman lapsen huudolla...



Että, ei ole ruusuilla tanssimista tämä elo...ehkä joskus vielä päivä valkenee.Huh-huh...

Toivottavasti joku jaksoi lukea, tarkoitus ei ole kerätä sääliä näin melankoolisella teksillä, mutta kun tätä se nyt vaan on. Ja jotenkin tuntuukin ihmeen hyvätä saada purkautua.



Ýksi henkireikä, minkä olen pyrkinyt pitämään, on kerran viikossa koirani kanssa treeneissä käyminen.Siellä menee 2-3h:a ja se todellakin tekee hyvää (niin kauhealtako se jonkun mielestä ehkä kuulostaakin)! Siis olla erossa lapsista-poissa kotoa!



p.s.Oliko täällä muita kellä lapset näin pienellä välillä syntyneet?