Montako pvää voisit olla erossa lapsistasi?

Ettekö te käy töissä? Kyllä minulla on viikonkin mittaisia työmatkoja ja eipä siinä auta kuin lähteä.



On niin todella kiva,kun mies ja lapset tulevat hakemaan lentokentältä ja pienempi ei uskalla tulla syliin ja isompi alkaa autossa itkemään kun jännitys purkautuu ja haluaa pitää autossakin kädestä kiinni.

Ja töissä en käy kun ole hoitovapaalla :) Ja muutenkaan työhöni ei kyllä työmatkat kuulu.



Siksi siis kovasti pohdin montako päivää lasten kannalta olisi ollenkaan OK että olisin poissa -mieluiten tietenkään eivät olisi äidistä erossa kokonaista päivääkään.

niin en usko heille tulevan traumoja, edes pienimmälle.



Olen its eolut reisussa runsaan viikon, kun nuorin oli 3v 3kk enkä edes ajatellut moista. Isä oli paikalla ja aika suuren osan myös anoppi ja appi - se tosin ei ollut mikään etukäteissuunnitelma. Lapsilla oli ihan normaali agenda: toinen oli koulussa ja toinen oli päiväkodissa. Päiväkoti päivä oli ehkä pikkusen tavallista pidempi kuin muuten, koska pk-aika oli yhden aikuisen työpäivä ja mieheni kohdalla se sattumoisin siihen aikaan vuodesta on 8,5h+matkat eli runsaat 9h.

Enkä kyllä ymmärrä, mitä traumoja lapset voisivat siitä saada, jos kerran ovat isänsä kanssa kotona. Kuinka moni paljon matkustelevan miehen vaimo miettii, saavatko lapset traumoja isän ollessa poissa kotoa?

Tosin silloin oli isänsä kanssa. Eka yö oli aika haikea, mutta sitten vaan nautin. En kyllä osaa rentoutua, jos on jonkun muun hoidossa. Yksi yö ilman vanhempia.

Aamusta iltaan ei tuota ongelmaa, mutta jos en pääsisi ennen nukkumaanmenoaan kotiin, pahaa tekisi. Onneksi ei ole vielä tarvinnut olla erossa pitkään. Olen raskaana, ja toivonkin että ensimmäinen yö erillään olisi vasta kun olen sairaalassa synnyttämässä/toipumassa.

nuorempi on kohta kolme.



Voisin olla viikonlopun, neljä päivää, viikon ehkä. Voisi kyllä tehdä tiukkaa...

Mulla on 7v. ja 2v. enkä kyllä voisi olla viikkoa erossa pienestä. Kolme päivää olen ollut ja sain kärsiä " rangaistuksena" pienen kiukkua, pelkoja ja pahaa mieltä pari viikkoa. En sinuna lähtisi ainakaan yksin, ainakaan tänä kesänä, mutta itse tunnet omat lapsesi parhaiten. Lapset ovat niin erilaisia.

Mies lomaili lasten kanssa 3 viikkoa. Nautin ajasta. Miksi äiti olisi korvaamaton?

Mulla on samanikäiset lapset (tai no, 7, 5 ja 2). Uskon että heidän seuransa " rauhoittaa" kuopusta, niin ettei hän hätäänny, kun äiti onkin poissa. Olen itse ollut poissa pari viikonloppua (kaverin mökillä). Silloin tietysti myös isä on ollut paikalla koko ajan. Mutta jos mummokin on tuttu ja turvallinen hoitaja, niin kyllä uskaltaisin lähteä reissuun.

Voi luoja Sinä joka vastasit, että etkö voi ottaa nuorinta mukaan.... ... ... ...



Voi hellanlettas sentään ja isä varmaan saisi matkustaa kuukausitolkulle jos tarve - eikö niin. Äiti on korvaamaton, niinkö?!?

Voi luoja - tää touhu on taas menossa ihan jonnekin sanonko minne.



Meidän Nico-Peter ei voi olla koulun jälkeen yksin kotona ja mummolaan ei saa mennä ennen kuin on kouluikäinen ja äiti saa kaikki maailman vihat päälleen jos on pari päivää poissa. Ja sitten nämä samat s...tanan höyrypäät ovat kotiäiteinä vuosikausia ja mies työmatkoilla kuukausikaupalla ->isät ovat siis helposti korvattavissa eikä niillä ainakaan ole lapsiin minkäänlaista tunnesidettä = lapset eivät ikävöi isäänsä siis, niikö?. Sitten lapset menevät kouluun ja äiti masentuu, kun ei ole työpaikkaa tai jos on niin ei enää pärjää ja sosiaalinen elämäkin on ihan kuihtunutta kun lasten ei ole hyvä poistua kotoaan, kun päivärytmit menevät pilalle ja pöpöjäkin voi saada ja äiti nyt ei ainakaan saa lähteä postilaatikkoa kauemmas ennen kuin kuopus on kolmannella luokalla ja silloinkin vaan niinä aikoina kun lapsi on koulussa.



Ilman muuta Ap lähdet viikoksi reissuun ja kerrot tietysti lapsille etukäteen, että olet lähdössä ja tulet takaisin - voit soitella lapsille matkalta jos välttelet illalla nukkumaanmenoaikaa. Jos se on erityisen vaikeaa niin tehkää kalenteri seinälle seitsemästä päivästä joita voi sitten ruksailla.



Anteeks nyt mutta välillä tää maailman meno kuulostaa ihan just tältä.

Tuntuu hirveän vaikealle tehdä päätös suuntaan tai toiseen.. Isompien takia en ole lainkaan huolissani tms, mutta pienin mietityttää. Turvallisia aikuisia toki siis olisi ympärillä mutta kun olen itse tähän asti ollut " aina" lasten kanssa niin en yhtään tiedä kuinka nuorin reagoisi?? Sydäntä raastaa ajatus siitä että kulkisi täällä mua etsimässä ja mä olisin tuhansien km päässä.. Vaikka voi olla että tosiaan isompien sisarusten ja isän kanssa viihtyisi helpostikin. On kyllä lapsistamme eniten myös isän perään, mutta äiti silti tärkein.. Voi että. Mukaan en voi pienintäkään ottaa. 4 päivää tuntuisi musta sopivalle ajalle, sen kestäisin itsekin helpommin olla erossa, mutta käytännössä se ei ilmeisesti onnistu.. Olen tätä nyt viikkoja jahkannut ja tänään pitäisi päätös viimein tehdä!

protestoida kiukuttelemalla.

Tiedän, että ikävä olisi reissussa raastava, en tiedä miten selviäisin. Ehkä pari ekaa viikkoa olisi kammottavia, sitten ehkä tottuisin, ettei tarvi passata KETÄÄN!

Meillä on nyt lapset 2v ja 4v ja suunnitellaan ens vuodelle 3 päivän tai max viikon lomamatkaa.

Tiesitkö, että kyllä se äiti ON korvaamaton. Tiesitkö? Ja missä sanoin, että isä tekee pitkiä työmatkoja?



Jos sua rassaa joku asia, älä pura ärtymystäsi minuun. Otin tuon nimittäin aika henkilökohtaisesti. Minä hoidan lapseni kuten parhaaksi näen, ja sinun perustelusi eivät aivan vakuuttaneet minua.



Parivuotias ei pysty säilyttämään pitkää aikaa sisäistä mielikuvaansa äidistään. Minulla ei ole mitään tarvetta alkaa testailemaan, miten pitkä tuo aika on tai ottaa riskiä, että lapsi kokee tulleensa hylätyksi. Tee sinä Nico-Petterilläsi ja Jessicallasi millaisia ihmiskokeita haluat.



2

Kyllä sekin olisi ihan järkevä vierailuaika ystäväsi luona.

lapselle läheisiä, muutenkin hän on viettänyt yökyliä ja lyhyempiä kyläilyjä mummilassa ihan vauvasta asti. Isovanhemmat asuvat lähellä ja olemme yhteydessä lähes päivittäin; näin isovanhemmista on muodostunut lapselle ikään kuin ne puuttuvat etävanhemmat ja etäkoti...



En minäkään nyt oikein ymmärrä, miten 2-vuotias ei pärjäisi jo ilman äitiä. Kyse ei kuitenkaan ole vieraasta hoitajasta tai vieraasta hoitopaikasta, vaan omasta kodista, jossa on oma isä ja omat sisarukset läsnä. Yksinhuoltajien lapset tottuvat ihan vauvasta asti olemaan molempien vanhempiensa kodeissa ja kanssa ilman toista vanhempaa, eikä heille siitä mitään traumoja jää, jos molemmat vanhemmat ovat luotettavia, turvallisia ja rakastavia. Tottakai lapsille tulee ikävä, mutta ikäväkin kuuluu sosiaaliseen elämään ja sitä on hyvä oppia sietämään pienissä määrin. Sillä tavallahan ne lapset nimenomaan oppivat, että se maailman tärkein ihminen voi välillä olla poiskin, mutta tulee kuitenkin takaisin, ja että he voivat silti olla turvassa ja selviytyä siitä erossa olostakin. Kyllä 2-vuotiaan kanssa sitä voi jo alkaa opetella, sillä ei ole kyse enää mistään sylivauvasta, ja ihan varmasti 2-vuotias ymmärtää puhetta. Hänelle täytyy vaan tarpeeksi usein muistuttaa, että " äiti on matkalla, äiti tulee takaisin" . Eli missä olet, ja että olet vain määräajan poissa.



Itse olen sitä mieltä, että lasten on hyvä pienestä pitäen oppia olemaan muidenkin kuin vain yhden ihmisen (äidin) kanssa. Siis ei nyt ihan pienten vauvojen eikä suinkaan alati vaihtuvien ja tuntemattomien ihmisten kanssa, mutta sellaisten läheisten ja turvallisten kanssa (kuten nyt ainakin oma isä, ja esim. isovanhemmat tai kummit) aina vähän aikaa kerrallaan. Ei se ole hyvä lapsen sosiaalistumisen kannalta, eikä äidinkään kannalta, jos ei eskari-ikään mennessä olla opittu olemaan koskaan kenenkään muun kanssa.



Tietty sitten sen opettelun aloittaminen VIIKON poissaololla on aika rankkaa kylmiltään, etenkin tuolle 2-vuotiaalle. Eikö 2-v ole siis koskaan ollut esim. päivää, yötä tai viikonloppua vaan isän kanssa? Anna mä arvaan, sinun kanssasi on kyllä ollut, ilman isää?

Olen siis sitä mieltä, että 2-vuotiaan - isommista nyt puhumattakaan - voi ihan hyvin jättää isän hoiteisiin omaan kotiin vaikka viikoksi (itselläni tuo viikko on kyllä alle kouluikäisten kanssa maksimiaika), ja se voisi vähitellen olla ihan hyvästäkin. Mutta jos lapsi ei tosiaan koskaan ole ollut edes vuorokautta erossa sinusta, on tuo viikko aika pitkä aika ensimmäiselle kerralle. Etkö voi mennä ystäväsi luokse vaikka pitkäksi viikonlopuksi ja olla poissa tyyliin 3-4 päivää?

" Ihmiskokeita" en mäkään lapsillani halua tehdä, mutta en usko että 4 päivän poissaoloni jättäisi parivuotiaaseenkaan vaurioita, kun kuitenkin muuten elämä olisi samanlaista kuin " aina" , rakkaat sisarukset ja isä lähellä. Viikko tuntuisi kyllä musta jo liian pitkälle ajalle.. Ehkä sitten siirrän reissua jos en saa järjestettyä nyt lyhyempää vierailua. Tuskin nautin matkasta jos jo lähtiessä on tunne että ero lapsista, tai nuorimmasta lähinnä, on liian pitkä puolin ja toisin. Jos/kun sitten matkustan, haluan että voin sen aikaa nauttia minkä matkoilla olen.. Luulen, että sinänsä pieni irtiotto arjesta tekisi kyllä hyvää.



ap

hyvin pärjäsi, eikä mitään erityistä kiukuttelua ollut havaittavissa jälkeenpäinkään. Me äidit emme ole niin korvaamattomia kuin jotkut lapsiinsa takertuvat av-mammat haluavat kuvitella...