Kolmas vai ei?
Tilanne on siis seuraavanlainen: kaksi lasta, -03 ja -06, ihana aviomies, hyvä työpaikka ja talonrakennus suunnitteluasteella. Lähes päivittäin pähkäilen, olisiko se kolmas tervetullut vai ei. Mies ei sano juuta eikä jaata, on hänelle kuulemma aivan sama, onko lapsia kaksi vai kolme. Ratkaisu jää siis mulle. Tai sen verran mies sanoo, että jos se kolmas toivotetaan tervetulleeksi, niin saisi tulla puolentoista vuoden sisään, ettei ikäero toiseen kasva liian suureksi. Sen jälkeen voisi jo ollakin vaikeampi ryhtyä taas pikkuvauvan vanhemmiksi.
Esikoisen raskausaikana ei raskaanaoloa juuri huomannut kuin mahasta, toisen kohdalla voin pahoin ja olin äärettömän väsynyt 17 viikkoa. Esikoinen oli HELP-PO vauva, toinen taas lähes sieltä toisesta ääripäästä. Kakkosen syntymän jälkeen kävin läpi lievän synnytyksenjälkeisen masennuksen. Kun tietäiskin, millainen tapaus sieltä olisi tulossa... ;)
Toisaalta kaipuu kolmannesta lapsesta on kova, olen itse ainokainen ja mulle on aina ollu selvää, että omilla lapsilla saisi olla sisaruksia. Pelkään kuitenkin kovasti kolmatta raskausaikaa ja uuden vauvan ensimmäisiä kuukausia. Jos nämä molemmat vaikeutuvat kerta toisensa jälkeen eli kolmas kerta on molemmissa asioissa hankalampi kuin toka? Entä jos en jaksa? Mitä jos parisuhde ei kestä pikkuvauva-aikaa? Entä jos masennun taas?
Säälittää myös tietyllä tavalla esikoisen asema, sillä vauvan syntymän jälkeen hän kaikkein omatoimisimpana ja isoimpana jäisi väkisinkin vähimmälle huomiolle. Vaikka myöhemmin sisaresta tai veljestä olisikin seuraa ja iloa. Miten ajan saisi riittämään kaikille, ilman huonoa omaatuntoa epäreilusta ajankäytön jakamisesta?
Olemme molemmat todella tyytyväisiä näihin kahteen ihanaan lapseemme, enkä koe perhettämme mitenkään vajaaksi ilman sitä kolmatta. Sen verran olen kuitenkin asiaa pyöritellyt, että pelkään myöhemmin katuvani, jos emme sitä hankikaan. Toisaalta kohta lapsemme alkavat olla sen ikäisiä, että pääsisimme jo älyttömän helpolla suhteessa pienen vauvan hoitamiseen. Ja monet käytännön asiat vaikeutuvat (vai vaikeutuvatko?) kolmannen lapsen myötä ja eläminen, matkustaminen, harrastukset ym. vievät enemmän rahaa, elleivät sitten ole mahdottomia kokonaan. Huoh.
En oleta, että kukaan osaa ratkaista " ongelmaani" , mutta toivon mielipiteitä. Sekä sellaisilta, jotka haluavat ehdottomasti " vain" kaksi lasta, sellaisilta, jotka haaveilevat kolmannesta sekä niiltä, joilla on jo kolme (tai useampia) lapsia.
Kommentit (24)
Juu, se on kyllä totta että mitä ihmeellisimpiä asioita sitä tässä vähän väliä tulee pohtineeksi. Pääseekö meidän pojista sitten kumpikaan halutessaan jääkiekkoa pelaamaan eli riittääkö rahat? Mitä tisseistä jää jäljelle kolmannen imetyksen jälkeen? Tyhjät roikkuvat nahkaleilit varmaan... Jos nyt ehtii saamaan kroppansa taas siedettevään kuntoon, niin " kuntoutuuko" se enää parin vuoden päästä takaisin? Mitä jos, mitä jos, mitä jos. Hohhoijaa.
Varmaan merkittävämpiäkin asioita pohdittavaksi olisi, mutta kun tuntuu vaan, ettei ole vielä valmis tekemään sitä päätöstä, niin pitää pähkäillä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Olenkin ajatellut, että teen oikein paperille sellaisen plussat ja miinukset -listan, vaikka sekin tuntuu kauhealta ajatukselta. Että keksin jotain miinuspuolia mahdollisesta tulevasta lapsesta...
Mua tosiaan huolestuttaa tuo esikoisen asema enemmän kuin kakkosen, koska tuo pieni mutta pippurinen kuopus pitää kyllä aivan satavarmasti puolensa ja kiinni saamastaan huomiosta. Esikoinen puolestaan on aivan liian kiltti sellaiseen, mutta josko hän saisi huomiota eniten ihan vaan sen takia, että on vanhin ja hänen kanssaan voi kuitenkin touhuta jo kaikenmoista.
Nyt on vaaka täälläkin kallistumassa sen kolmannen suuntaan, mutta vasta vuodenvaihteessa todennäköisesti alkaa tapahtumaan. Jos alkaa. :)
Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille ja kiitoksia ajatustenne jakamisesta!
Onpa tosiaan huomata, ettei ole yksin ajatustensa kanssa! Meilläkin on jo kaksi ihanaa lasta, -03 ja -06 ja yllättävän kovasti huomaan pohtivani jo kolmatta.
Mies olisi ollut tyytyväinen yhteenkin lapseen, mutta yhdessä toivoimme toista. Koin keskenmenon -05 ja se selvensi minulle sen, että todellakin haluan sen toisen lapsen (no en kyllä oikeastaan koskaan sitä epäillytkään) ja myös mies huomasi toivovansa tosissaan uutta vauvaa. Mies on toisaalta selvästi onnellinen kolmesta sisaruksestaan. Minä ainokaisena päätin jo varhain, että jos mulle suodaan lapsia, niin haluaisin niitä useamman kuin yhden ja mieluiten kolme. Kun kuopuksemme syntyi, mies yllätti minut toteamalla, että tuskin tämä meidän viimeinen on. Juuri kun olin itse kokenut sen tunteen, että perhe tuntuu nyt selvästi täydemmältä kuin yksilapsisena, vaikka tietysti esikoinenkin on aivan ihana.
Pähkäilyn tuloksena olen tajunnut, että elämässä ei kaikkeen voi vaikuttaa. Varsinkin uusi vauva on ennen syntymäänsä täysi mysteeri. Täytyy siis vain osata päättää, että haluaako ottaa sen riskin, että hän tuo tullessaan sitten juuri sitä mitä tuo.
Toisaalta tuntuisi turvalliselta jättää perhe tähän ja nauttia siitä, kun lapset kasvavat. Meillä siis ei ole juuri lainkaan sitä kuulua turvaverkkoa, hoidamme lapset 99,5%:sti itse, mikä tietysti välillä väsyttää ja kiukuttaa (koska isovanhemmat ovat kuitenkin olemassa, mutta eivät halua osallistua tai ainakaan auttaa meitä vanhempia). Väsymys ja mahdollisuuden puute tehdä jotain rauhassa yksin tai kahdestaan miehen kanssa rassaa selvästi. Kuitenkin kovasti jo mietin, kuinka hienoa olisi, että lapsilla olisi sitten isompina turvaa toisistaan jne.
Meillä on myös asunto niin pieni, että kaksi lasta tänne mahtuu, mutta ei enää kolmatta, että sinänsä asia on iso taloudellisestikin.
Koska minulla ajatukset vaihtelevat niin usein, olen ajatellut, että antaa ajan kulua. Tiedän, että hedelmällisyys laskee koko ajan, mutta koska en ole vielä täyttänyt 30:a, uskon, että pari kolme vuotta tässä on vielä hyvin aikaa miettiä. (Aiemmat kolme kertaa tulin raskaaksi hyvin nopeasti, ensimmäisestä tai toisesta yrityskierrosta.) Nyt nautin näistä kahdesta lapsesta ja annan heidän kasvaa hiukan isommiksi. Tahdon myös palata työelämään tämän kuopuksen tullessa parivuotiaaksi. Uskon, että pari vuotta ja työelämään paluu selvittävät minulle ja miehelleni, mitä oikein haluamme. Toisaalta toivon lapsellisesti, että kondomiehkäisymme (imetän vielä) tekisi tenät ja ratkaisisi puolestamme sen, että perheeseemme tulisi kolmas eikä meidän tarvitsisi miettiä ajankohtaa tms.
On tämä hankalaa ;-) Luulen, että kukaan ei koskaan kadu sitä kolmatta/neljättä/jne. lasta, mutta sitä olen kuullut ihmisten katuvan, että jättivät yrittämättä silloin, kun mahdollisuus vielä oli. Sen päätöksen kanssa kun kuitenkin pitäisi tulla loppuelämä toimeen ja osata vastata omillekin lapsilleen sitten joskus kun kysyvät, että miksi meitä on juuri näin monta. Toisaalta, ihan kevyin perustein ei uutta vauvaa kuitenkaan kannata toivoa, koska häntä ei voi sitten palauttaa. Olen seurannut läheltä hyvin allergisen lapsen perheen uupumusta - yöhulinoitten ja sopimattomien ruoka-aineiden kokeilussa ja lapsen itkuisuudessa ei paljon auta se ajatus, että kyllä lapsista sitten varmaan on seuraa ja turvaa toisilleen, kun ovat aikuisia...
Jatketaan keskustelua!
- tiukkis
Tuntuu, että ainakin pääkaupunkiseudulla tuo kaksi lasta on maksimi. Enempään ei ole varaa eikä aikaa ja kolmi- tai useampilapsiset perheet ovat kummajaisia.
Mulle on ollut aina itsestäänselvyys, että haluan enemmän kuin kaksi lasta. Mutta silti pohdin, onko " järkevää" tehdä kolmatta. Meidän lapset on jo suht isoja (01 ja 03 syntyneet), joten mahdolliseen tulevaan lapseen ikäeroa olisi jo vähintään 5 vuotta. Olen miettinyt niin kuin joku muukin kirjoitti, että olisi ihana olla kotona kun esikoinen aloittaa koulun reilun vuoden päästä ettei tarvitsisi olla aamuja ja iltapäiviä yksin tai kerhoissa. Muistan omasta lapsuudestani kuinka ihanaa oli mennä naapurin kaverin luokse koulupäivinä, kun siellä oli äiti aina kotona ja välipalat valmiina =).
Meitä ei mieheni kanssa pelota se, että emme jaksaisi vauvan kanssa vaan enemmänkin se, millaisessa kunnossa taloutemme sitten on. Tällä hetkellä olen opiskelija, joten töissäkin pitäisi ehtiä hetken aikaa olemaan, jotta saisi parempaa äitiysrahaa kuin minimit. Osaisiko joku muuten sanoa, voiko äitiysraha määräytyä myös satunnaisen keikkatyön mukaan (esim. 2 kuukauden kokopäiväinen sijaisuus) niin että saisi äitiysrahaa ikään kuin tuon palkan mukaan eikä niin että lasketaan koko vuoden tulot yhteen? Kirjoitinkohan niin, että ymmärsitte mitä tarkoitan...=)
Asumme nyt vuokralla aika pienessä asunnossa ja haaveena olisi myös oma isompi asunto, johon uppoaisi kyllä paaaaljon rahaa. Ja jos kotiin aikoisin jäädä pidemmäksi aikaa, emme tiedä miten saisimme rahamme riittämään lainan maksuun. Haluaisin siis ehdottomasti olla uuden lapsenkin kanssa kotona kolme vuotta. Miten olette muut ratkaisseet tällaiset pohdinnat?
Olipa mukava lukea, miten paljon samanlaisia asioita moni pohdiskelee tästä kolmannesta lapsesta :)
Mulla myös pyörii mielessä kiitollisuus kahdesta terveestä lapsesta ja pelko siitä, jos kaikki ei olisikaan mahdollisen kolmannen kanssa ok. Varsinkin, kun mulla on kaksi ennenaikaisesti syntynyttä lasta. Toisessa oli vielä riski syntyä pahasti keskosena, koska rv 29 jouduin jo vuodelepoon, kun kohdunsuu oli auki ja supistelin jatkuvasti. Lisäksi viime raskaudessa sain vielä raskausmyrkytyksenkin ja sen seurauksena söin verenpainelääkkeitä kuukausia synnytyksen jälkeen. Onneksi lapsemme ovat syntyneet kuitenkin terveinä ja " hyvillä" viikoilla, mutta pelko kolmannen vielä aikasemmasta syntymästä pysyy.
Lisäksi tosiaan pohdin näitä parisuhdeasioita, mihin saisi kolme lasta hoitoon, että voisi joskus viettää kahden keskistä aikaa jne jne.
Ja minua ei niinkään huoleta esikoisen asema, mutta tämän toisen asema huolestuttaisi, kun aina puhutaan, miten keskimmäiset ovat " väliinputoajia" . Varsinkin, jos kaikki olisivat samaa sukupuolta. Meillä kaksi tyttöä siis nyt. Esikoinen pitää kuitenkin aina asemansa ensimmäisenä lapsena ja pienin on aina pienin... En tiedä. Nyt tämä meidän toinen lapsi on kovasti äidissä kiinni, esikoinen ei niinkään ole koskaan ollut.
Ja vielä mietityttää tietty oma kroppa :) suht kunnossa on kahden synnytyksen ja imetyksen jälkeen... naurettavaa tietysti tällainen mietintä!
No mutta, liekö tämän keskustelun innoittamana, otin kolmannen lapsen nyt miehen kanssa puheeksi ja tuon meidän asuntoasiankin. Hän kun on ollut sitä mieltä, ettei tästä " ikinä" muuteta. Mutta tänne ei tosiaan kolmatta lasta mitenkään mahdu, kun nytkin on jo ahdasta. No, mies tosiaan haluaisi lisää lapsia ja antoi vihreää valoa jo sille mahdolliselle muutollekin. Että nyt tietysti oma vauvakuume alkoi yltyä... Esikoinen menis kouluun 2009, joten olis ihana olla silloin kotona vauvan kanssa!
No, katellaan ja kuumeillaan :)
T.Jaffa kera kahden tytön