Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

***Heinähelistimien pe-su***

15.06.2007 |

Eikös eilisessä ketjussa ollut puhetta, että päiväpinot aloitettaisiin? Laitan nyt uutta aloitusta, mutta oliko tarkoitus että vkonloppu pino olisi pe-su vai vasta la-su?



Liikeistä: tämä vauveli on liikkunut aivan kamalasti siitä asti, kun liikkeitä on alkanut tuntumaan. Välillä ihan vedet silmistä tulee eikä istuminen meinaa mitenkään onnistua, koska silloin liikkeet suorastaan sattuu. Ja vieressä istuva näkee liikkeet myös sodella selvästi. olen tätä neuvolassa muutaman kerran ihmetellyt, koska esikoinen oli hyvinkin rauhallinen ja useimmiten liikkui " käskystä" eli ensin piti vähän herätellä ja silitellä masua ennenkuin liikettä tuntui. Kuulemma tilaa on nyt enemmän liikkua ja paikat antaa paremmin periksi, mitä ekalla kerralla.



Tavarag: kaikki on ollut valmiina jo hyvissä ajoin, paljon tosin ei hankittavaa ollutkaan. No pieniä vaippoja ja NANnia pari purkkia varmuuden vuoksi voisi tietenkin valmiiksi hankkia. Kaikenkaikkiaan sitä on hyvinkin rauhallinen näin toisella kertaa, esikoisen aikana tosiaan sitä " stressasi" näistä hankinnoista ihan eri tavalla ja aikaakin siihen oli :o)



Syntymäg: en osaa veikata, kuka seuraavaksi synnyttämään olisi lähdössä, mutta oletan itse lähteväni ennen laskettua aikaa (ja toivon :o) Esikoinen syntyi viikkoa ennen lasekttua-aikaa ja äitini on synnyttänyt lapsensa ennen laskettua-aikaa, joten jos näistä voi mitään päätellä, niin eiköhän tämäkin ennen la:ata tule. Tosin, kun ennenaikaista syntymää on kohdallani pelätty jo rv25 lähtien, niin eipä olisi yllätys, jos menisi sitten loppupelistä yliaikaiseksi =D



Ainiin, huvitti, kun moni kommentoinut lääkärikäyntiä. Mulla oli kans alkuviikosta vika lääkäri ja joku kesähelena siellä oli. Kädet tärisi, joten sisätutkimus oli mielenkiintoinen...ei saanut sydänääniä kuulumaan ja tosiaan perätilaa epäili, vaikka koko ajan tämä vauveli on rt:ssa ollut. No onneksi lähetti ultraan, niin ei sitten jäänyt itselle epävarma olo, vaikka kyllä tämäkin lääkäri vakuutteli, että kyllä siellä vauvalla varmaan kaikki on ihan hyvin.



marrasfantti 36+4



Kommentit (37)

Vierailija
21/37 |
15.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuinka moni meistä heinäkuisista on menossa suunnitellusti sektioon ja minkälaisista syistä tähän on päädytty?

Vierailija
22/37 |
15.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muakin tuikkii ja pistelee kohdunsuulle tosi usein ja paljon, lisäksi supistelee mukavasti, mutta kohdunkaulaa pitkästi jäljellä ja kohdunsuu kiinni... eli mulla ei ole vaikuttanut nuo mitään, joka on kyllä hyvä. Itse toivon pääseväni ja uskonkin pääseväni tuonne laskettuuan päivään saakka, tai muutamaa päivää alle jolloin leikkauspäivä on. Kummatkin edelliset kun ovat menneet viikolla yli ja siksi toivoin leikkauspäiväksikin niin lähelle laskettuaikaa kun vain voi, yliaikaiseksi eivät päästä, mutta nyt sitten leikataan kolme päivää vaille la:n.

Mutta toivottavasti teillä, jotka paikkojen aukeamista toivotte nuo kaikki kivut ja supistukset avaisivat paikkoja ja pääsisitte tositoimiin =)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/37 |
15.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä siis olen menossa suunniteltuun sektioon, koska kahdesti olen yrittänyt alakautta, mutta tuloksetta, esikoinen oli aikoinaan 3,7kg, eli aika iso vauva, itse kun olen pienikokoinen ja oli minulle siis liian suuri vauva. Kerkesin aueta kokonaan, mutta esikoisemme ei mahtunut laskeutumaan eikä siten syntymäänkään. Kuopus oli 3,1 kg ja häntäkin yritin alakautta, mutta laskeutumaan ei hänkään mahtunut, joten sektio oli taas edessä, nyt kolmatta eivät enää edes suosittele kokeilemaan alakautta, jo ihan senkin takia ettei leikkausarvet välttämättä kestäisi synnytystä ja miksi sitä turhaan kokeilemaan kun ei edellisetkään ole mahtunut.

Vierailija
24/37 |
16.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaahas, nytkö sitten alkoi? En osaa enää nukkua, valvon pitkään ja herään ennen kukkoa. Tytöistä oli sama vika loppuraskaudessa, unet meni risaseksi. Tosin tää yötön yö meininki ei auta asiaan. Taisi olla joku muukin uneton.



Taas yksi viikko takana ja en ole vieläkään aloittanut edes vauvan tavaroiden valmistelua. Kohta iskee paniikki!



Juhannusg: ei suunnitelmia, taidetaan levätä jussit ja grillata jos kelit sallii. Ollaan buukattu sitten pikku kylpylä/huvipuistoloma Tampereelle heinäkuun alkuun ja kovasti toivon josko vaikka poksahtaisin yllättäen siellä kun olisi unelma synnyttää TAYSissa kun siitä on jo kokemusta.



Omassa navassa ei päivitettävää, ens viikolla sitten neuvola taas. Supistaa, supistaa, mutta se on enemmänkin riesa kun huolen aihe. Mulla on jättipitkä kohdunkaula ja se ei siitä mihinkään häviä:)



Viikonloppuja,

Lumituuli ja poju rv34

Vierailija
25/37 |
16.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Duracelin lääkärikäynti kuulosti mukavalta. :) Oliko kysessä 2D/3D/4D-ultra, kun kasvojakin käytiin tarkasti läpi? Vähän jänskättää itseä maanantainen ultra (toivottavasti se nyt sisältyy synnytystapa-arvioon, ettei tule pettymystä, kun ei saakaan nähdä naperoa pitkästä aikaa). :\



Tavaroista: Sain eilen vihdoin ja viimein imetysliivit ostettua... tiedä sitten tuliko " susiostos" , sen vasta aika näyttää. Hankala ostaa, kun ei mitään käsitystä rinnan koon tulevaisuudesta. Tilaamani rattaat olisivat noudettavissa, tosin kova koppa tulee vasta seuraavassa toimituksessa eli noin 2 viikon päästä. Saan kyllä pehmeän kopan lainaan, jos haluan... ja ehkä varalta pitäisi ottaa se. Sängyn noutopäivä on mitä todennäköisemmin keskiviikkona ja jos hyvin käy saan äippäpakkauksen myös jo ensi viikolla. Näiden jälkeen kestovaipat ja tuttipullot ym. hoitotuotteet (ellen viikonloppuna innostu) enää hankkimatta + kylpyamme + sitteri (jolle ei varmaankaan heti tarvetta).



minnimaaria: Meillä ei käytännön tietoa siitä kumpi synnytystapa mahdollinen, koska esikoista vasta odotellaaan. Synnytystapa-arvio on edessä, koska ainakin äidilläni ja hänen äidillään on ollut ahdas lantio (käsittääkseni pyöreän mallinen ei perinteinen soikea)... perinnöllistä kai tuo ainakin osittain? Itse olen syntynyt suunnitellulla sectiolla. Vauvan kokoarviota ei ole tehty vkon 25 jälkeen, jolloin oli keskikäyrällä eli ennuste 3,5 kg. Vauveli on käsittääkseni lisäksi raivotarjonnassa, joten alatiesynnytys on mahdollinen ellei rakenteellista estettä ole. Katsellaan mikä on tuomio... en osaa oikein kumpaakaan tapaa preferoida. Alatiesynnytys ok jos mahtuupi, samoin sectio jos ei mahdu.



Lumituulin tavoin olen nukkunut pari-kolme yötä huonosti, lähinnä kieriskellyt sängyssä. Eilen lisäksi alkoi tuolla kylkikaaren alla tuntumaan tukalalta, taitaa alkaa tilat naperolta loppua... hengitys on myös vähän raskaampaa ja ruoansulatus alkaa tökkiä (tai söin vain liikaa?). :( Tai sitten vain väsymys tekee elosta tukalampaa.

Vierailija
26/37 |
16.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaunis päivä on alkanut ainakin täällä länsi-suomessa. Aurinko paistaa ja lämpötila näyttää nyt 18. Kiva hää ilma. Me mennään siis tänään kaveripariskunnan häihin. Kivaa! Ostin ihan hennesiltä sellaisen mustavalkoisen kietaisumekon. Mutta asusteilla sen saa mukavan juhlavaksikin. Maha korostuu mukavasti.



Oon taas päässy vähän hankinnoissakin eteenpäin. Eilen ostin imetysliivit, vähän oli hankalaa sovitella, kun piti miettiä että mahtuu sitten ku maitokin nousee. Ostin ihan lindexiltä, kun oon todennut, että siellä on melkein parhaat rintsikat, vaikka vertais kalliisiin merkkijuttuihinkin. Yleensä kyllä vaatteissa suosin merkkivaatteita, mutta useesti kun oon päättäny ostaa jotku kunnon alusvaatteet niin lindexiltä oon löytäny parhaiten istuvat. Sitten ostin ammeen, sekin tuntui niin isolta pikkuiselle, mutta äkkiähän se kasvaa. Ensitutin ostin myös. Tänään aamulla pesin pinnasängyn ja petasin sen valmiiksi...että pikkuhiljaa pikkuhiljaa..



JuhannusG: Käväistään aattona kavereiden mökillä. ja muuten varmaan ajellaan ympäriinsä, kun kerrankin on kuski!! :)



PukamaG: Oon ainakin vielä säästynyt pukamilta, vaikka joskus ne on mulla vaivana ollut ennen raskauttakin. Vatsa toimii muutenkin ihan hyvin.



UniG: Suhteellisen hyvin oon nukkunut. Lievästi on alkanut nyt selkä vaivaamaan. Kylkiasento on paras.



SeksiG: juu, tästähän on ollut puhetta aiemminkin. En tosissaan muista koska meillä olis seksiä harrastettu, ehkä n 3 kk sitten. huiii, kun kuulostaa kamalan pitkältä ajalta. kun kyllä yleensä ollaan kerran viikossa koitettu harrastaa, mutta nyt se on vaan jäänyt kummankin taholta. Ja kun tuo vauvan pääkin tuntuu ihan selvästi tuolla alapäässä, ei niin huvita kyllä yhtään alkaa tökkimään. Eikä muutenkaan oikein kumpaakaan haluta. Tää on nyt vaan tätä odotusta.



RaskausarpiG: onko teille tullut raskausarpia. Mulle on nyt parin viikon sisällä tullut pari n 2-3 cm:n punaista jälkeä alavatsaan. satunnaisesti oon tässä loppuraskaudessa mahaa rasvannu, mutta neuvolassa sanottiin, ettei siitä oikein hyötyä ole, rippuu niin vaan kudostyypistä.





Muistinkohan nyt kaikki gallupit..No ei mitään mukavaa viikonloppua kaikille!



beebebeebe tasan 36 viikkoa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/37 |
16.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin piti vielä laittaa, että mullakin on nyt muutaman kerran tullut vähän huono olo. heikottanut ja lievästi pyörryttänytkin. Ei kuitenkaan mitään alkupahoinvointiin verrattuna, mutta pikkuisen.



Muutenkin on ollut vähän vetämätön olo. Ei oo oikein kiinnostanu tehdä mitään, vaikka siivoomista ym olis vaikka kuinka. Ja päätin, että kun jään lomalle niin siivoon kaikki oikein kunnolla. No jospa tästä vähän piristyis.



Pikkusisko lähti provinssiin. Taitaa meikäläisen festarit olla hetkeks kierretty :)

Vierailija
28/37 |
16.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

en oikeastaan tarkalleen tiedä mitä ultria täällä Sveitsissä lääkärit käyttävät, mutta tosi selvästi saavat kasvokuvan näkyviin ja muutenkin kokonaisuudessa vauvan tarkisteltua. Pitääkin ensi kerralla kysyä mikä ultralaite hänellä on.

Toivottavasti sinäkin pääset vielä pikkuistanne ihastelemaan, on se vaan aina yhtä herkkä ja jännä hetki. Olen vielä tänäänkin ihan täpinöissäni eilisestä käynnistä =)

Nyt lähden lenkille, mies on lasten kanssa kaverinsa luona puutöissä ja itsellä on niin rauhallinen aamupäivä että pitää käyttää hyväksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/37 |
16.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei,

kirjoittelen itsekin ensi kertaa. Tässä jotain kommentteja Sammakolle:

sammakko4.10:


Palkintona nyt lääkärin määräämä vuodelepo joko kotona tai sitten sairaalassa, valitsin tietenki kotiolot, vaan eihän tämmöisessä hulinassa oikein saa noudatettua tuota lääkärin määräystä täydellisestä levosta. olen auki kahdelle sormelle, kaulaa ei enää ole ja supistaa kyllä napakasti aina kun nousen jaloilleni. onko muilla kokemusta tällä viikolla syntyneistä, miten pärjäävät kohdun ulkopuolella??????

Itselläni on kolmas lapsi tuloillaan. Ensimmäinen meni 2 vkoa yli, toinen syntyi rviikoilla 35+4. (Kolmannen kohdalla tuo rv35+4 olisi tänään, joten yksi tärkeä etappi on sivuutettu.)

Tässä siis dataa edellisen synnytykseni ajoilta maisteltavaksi:

Toisen raskauden kohdalla synnytys alkoi hyvin yllättäen aamyöstä ja poika piti niin kiirettä, että ehdin nippa nappa sairaalaan. Lapsi syntyi nopeasti (vain 20 min. siitää, kun tiesin toden olevan kyseessä, minulla oli jo vauva kainalossa).

Kokoa oli 2950g ja pituutta 47 senttiä (eli jo näillä viikoin lapsi voi olla kooltaan normaaliaikaisen kokoinen).

Lapsi oli myös melko pirteä. Parkaisi heti. Ekat pisteet tasan 10! Tosin hän alkoi pian syntymänsä jälkeen " naristamaan" eli piti omituista ääntä ja hengitystiheys nousi yli sadan/min. Poika joutui tästä syystä happiylipainehoitoon. Myöhemmin hänellä diagnosoitiin ilmarinta (hengittäminen oli kivuliasta --> ylipaineviiksistä luovuttiin. Seuraavassa vaiheessa hän oli lämpöpatjalla " juustokuvun" kaltaisen pleksin alla ja hänen nenänsä lähelle johdatettiin happirikasteista ilmaa, jotta hän saisi riittävästi happea hyvin pinnallisesta läähättämisestään huolimatta).

Keuhkot eivät siis olleet vielä täysin kehittyneet. Pääsimme kuitenkin melko nopeasti, kuudessa päivässä, kotihoitoon.

Viimeisen päivän olimme sinivalohoidossa.

Hengitystiheys oli kotiustumisajankohtana melko normaali (tosin tuotti hieman ongelmia imettäessä. Tuntui, että lapsi tukehtuu ellei tissiä vedä välillä pois suusta. Pidimme siis hengittelytaukoja...)

Lapsi oli lihaksistoltaan löysä, joten hänen niskaa piti kannatella hyvin pitkään. Kaikki hoitotoimenpiteet vaativat erityistä huomiota. Esimerkiksi kainaloista ei voinut nostaa lainkaan, tai lapsi olisi solahtanut lattialle (hartiat olivat lihasjäntevyydeltään " pullataikinaa" ). Refleksejä ei samasta syystä löytynyt heti. Hän ei myöskään reagoinut ääniin ennen 1 kk ikää.

Koliikki oli kamala. Poika itki monta tuntia putkeen, eikä voinut nukkua kuin pystyasennossa minun liikkuessa (ilma pääsi ulos + korostunut turvan haku?)... Liitän nämä kivut ja itkut osittain myös ennenaikaisuuteen.

Hän saavutti ikäkaverit motorisessa kehityksessä noin puolen vuoden kohdalla (kääntyi ihan yllättäen selältä mahalle noin 5 kk iässä jne).

Painon kehityksen kanssa taistelimme ekan vuoden (hyvästä syntymäpainostaan huolimatta kasvu ei ollut tasaista. Nyt tiedän, että hän olisi tarvinnut proteiinilisää --> energia ei riittänyt enää kasvuun, vaan olimme pitkään samoilla grammaluvuilla). Myöhemmin poika on ottanut ikäkavereitaan kiinni myös kasvussa.

Nyt 3,5-vuotiaana poika on joka tavalla ikätasoinen ja motorisesti jopa lahjakas!

Tällaisia kokemuksia. Näillä viikoilla voi siis syntyä -yksilöstä riippuen- joko ilman mitään ongelmia tai edellä kuvattujen pienten ongelmien kera. Viime kädessä tämä merkitsee paljon jokapäiväisessä hoitotyössä, joten toivon kaikille mahdollisimman normaaliaikaisia lapsia.

Perspektiiviä asioille antaa myös se, että myös rv 27 voi selvitä vahingoittumatta. Se tosin vaatii jo paljon hyvää onnea ja taitavaa hoitohenkilökuntaa.

Kylli-

PS: Olen ollut vuodelevossa jo huhtikuun puolesta välistä, jolloin neuvolalääkäri totesi kohdun suun olevan yli sentin auki.

Vierailija
30/37 |
16.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alan tässä pian veikata itseäni seuraavaksi jakautujaksi; sen verta napakasti on supistellut pitkin päivää. Yritän ottaa rauhallisesti ja olla jalat ristissä, en tahtoisi tositoimiin vielä..



UniG: Myös täällä 5 tyynyni kanssa vietetyt yöt alkavat käydä pitkiksi ja asenonvaihdot vaativat aina semmoset operaation ja ähkimisen että ei viitsi edes lähteä moiseen ennenkun kylki on ihan puudukissa.



Piti vielä jotain kommentoida mutta nyt on pää ihan tyhjänä tässä. Taidanpa painua ukkojen perässä saunaan pienille löylyille.. alalauteelle vain. Esikko on uhmannut tänään taas ihan urakalla ja joka asiasta... pelonsekaisesti ajattelen miten tässä pian pärjätään kun vielä mustasukkaisuus vauvasta astuu tuohon rinnalle..



t. persilja 37+3

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/37 |
16.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta nyt ollaan apen luona Vantaalla, ja täällä pääsin koneelle :0).



Mun synnytys on lähellä. Ensi viikon torstaina on lapsivesipunktio, ja ilmeisesti perjantaina saan tietää, minä päivänä seuraavalla viikolla käynnistetään/leikataan :0). Kovasti ei jännitä, kun toivon vaan, että kaikki menee hyvin ja NOPEASTI!! Alan meinaan olla TODELLA kypsä tähän raskauteen..

Supistuksia on tullut ihan kivasti.



Äitipolilla käyn nyt joka viikko (tai olen käynyt viimeiset 4 viikkoa). Tokavikalla kerralla oli tosi mölö lekuri, joka alkoi tentata, että etkös sinä tiedä, että 1tyypin diabeetikoille tulee automaattisesti lapsivesipunktio ym ym. Ei ollut kukaan minulle asioista kertonut, joten enpä tiennyt.. Ja täräyttipä tuo vielä senkin, että tiedäthän, että diabeetikoiden lapsilla kasvaa yhtäkkisen kuoleman riski joka viikko? Sanoin, että en tiennyt, ja ei olisi tarvinnut tietääv ieläkään... :(.



Vauva painoi viime kerralla 3100kg, joten tosi hyvän kokoinen diabeetikon lapseksi. Tosin vartalon ympärys on nyt 2cm isompi kuin pipo, joten sen vuoksi ehkäpä leikkaavatkin... Mutta se selviää torstaina.



YRitän tulla kirjoittelemaan, kunhan vain netiin pääsisin :0).



heather, neiti-nessukka kohta 2v ja mötkö-tyttö 37

Vierailija
32/37 |
16.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

vastauksestasi. Olen koittanut ottaa rauhallisesti, vaan onhan tuo lasten kanssa hetkittäin hankalaa. Luotan siihen että aina yksikin kohdussa vietetty päivä tuo lisää voimia pienelle. Ei sitä näemmä koskaan tiedä miten nämä raskaudet menee vaikka olisi kuinka kokenut... Toivotaan meille rauhallista loppuodotusta ilman yllätyksiä

t. sammakko

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/37 |
17.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vääntäydyin viimein ylös sängystä. Heräsin noin klo 3 aikaan ja yritin saada kolmisen tuntia unen päästä jälleen kiinni ennen kuin se jollakin tasolla onnistui (vauveli piti kyllä seuraa, hikkasi ja korjaili asentooan minun pyöriskellessä). Nousin tuossa kahdeksan ajoissa vilkaistakseni tänne ja syödäkseni aamupalan... menen luultavasti vielä takaisin sänkyyn tai sitten otan ainakin tirsat iltapäivällä.



Ostin beebebeeben tavoin Lindexiltä imetysliivini. Olin niitä katsellut vähän sieltä täältä esim. Stockalta, mutta aika surkea valikoima. Bebesistä käyn varmaankin katsomassa vielä imetysliivejä, kun tarvittavan koon tietää paremmin...



PukamaG: Pukamat eivät tavallista pahemmin kiusaa. Välillä pukama saattaa vähän tiputella, mutta ei ole kipeä. Lähinnä ärtyy liiasta pyyhkimisestä. Too much information? :)



RaskausarpiG: Raskausarpia minulle tulee yleensä helposti, mutta ihme kyllä vatsaan ei ole vielä tullut *koputtaa puuta*. Masua olen rasvaillut säännöllisen epäsäännöllisesti noin pari kertaa viikossa manteliöljyllä.



Eilen mukaan tarttui H&M:lta imetyspaita ja pari imetystoppia... olivat niin edullisia. :) Stockalta ostin vauvelille haalarit, vaikka mies on jo kieltänyt vaatteiden hamstrauksen. Lisäksi kauppareissulta lähti mukaan vauvan pussilakanasetti ja puhdistuspyyhkeitä. Olisi kyllä tehnyt mieli ostaa paljon enemmänkin, mutta sainpahan pidettyä ostokset kurissa... :\

Vierailija
34/37 |
17.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aurinko paistaa vaihteeksi...



Oletteko ajatelleet millaisissa vaatteissa vauvan tuotte kotiin?

Itsellä edelliset syksy/talvivauvoja joten en oikein osaa päättää!! =0



Onko teillä jo vauvat laskeutuneet ihan alas? Meillä vielä pää liikkuvana. Nyt on ollut öisin kipeitä supistuksia. Tekee ihan tiukkaa tuo kyljen kääntö. Rinnat on alkaneet vuotamaan...



Sunnuntain jatkoja kaikille!



myytiäinen76 rv 36+5

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/37 |
17.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


Täällä sitä vietetään ensimmaistä hääpäivää koneella! Mies lähti taas pihahommiin, nurmi pitää kuulemma laittaa loppuun. Tosin juhlistettiin hääpäivää jo eilen. Oltiin leffassa ja syömässä. Tuli syötyä ihan liikaa ja aiheutin itselleni kamalan ahdistavan olon. Yökin saatiin nukuttua ja ensimmäistä kertaa sitten hääyön ihan kahdestaan. Minä vietin aikaa sängyssä 12h, huh huh, taisi olla hieman väsynyt olo! Tosin heräillen aina välillä. Mies sitten päätti nukahtaa sohvalle, joten se siitä herkistelystä. Tosin seksiäkin saatiin aikaseksi aamulla, joten ihan hukkaan ei hääpäivä mennyt.



Päänsärystä taas kärsitään oikein urakalla, tais se vatsatauti laukaista taas kivan migreenikierteen. Onneksi huomenna on akupunktio, jos vaikka auttais.



Raskausarpi G: Mulla on kyllä näistä kolmesta arpia tullut, mutta on sen verran vaaleita ja pieniä, ettei niitä edes muut huomaa ku itse. Minä kyllä luotan rasvauksen voimaan...En ainakaan viitsi kokeilla ilman, tiedä vaikka arpia ilmestyis enemmänkin.



Lumituuli: Mihin synnäriin päädyit noin muuten? Itse olen siis menossa Kättärille, mutta olmme tosiaan mökkeilemässä kaks viikkoa heinäkuussa, joten antoivat neuvolasta myös TAYS:n yhteystiedot. Jos päättää syntyä etukäteen niin sinne minunkin matkani vie. Sulla on ilmeisesti sieltä hyviä kokemuksia? Joten rauhallisin mielin voi lähteä Treellekin jos vauva päättää tulla.



Laskeutumisesta: Meillä ensimmäinen ei ollut laskeutunut vielä syynnytyssalissakaan. Syynä tosin taisi olla pään väärä asento, mistä johtuen synnytys venyi, ja pääkin sen mukana. Toinen laskeutui vasta synnytyksen alkaessa, joten en usko tämänkään laskeutuvan ennen tositoimia. Välillä vaan tuntuu, että vauva on ihme asennossa, kun potkut/työntämiset tuntuu hassusti sivuilla, jopa navan alapuolella. Neuvolassakin th ihmetteli asiaa, vaikka oli kyllä sitä mieltä, että on rt. Sanoi vaan että ilmeisesti oikoo jalkojaan niin kovasti...



Lääkäri siirsi aikaa 2.7. joten ehdin luultavasti käymään neuvolassa enää 1-2krt, tuntuu vähän hassulta, kun viikkoja tuntuu olevan vielä loputtomiin.



Helpa ja Sissi 34+3



Vierailija
36/37 |
17.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Helpa: Mukava tapa viettää hääpäivää:) Kyselin tuota synnäri asiaa Tapio Kurjelta ja hän suositteli NKL:aa minun tapauksessani niin valitsin sitten sen kun ei ole mitään kokemusta muista paikoista. Jorviin olisi lyhyempi matka ja sinnekin saa mennä jos tulee kiire. Tiedä vaikka synnytän Päijät-Hämeen keskussairaalassa kun joutuu sille seudulle menee lasketunajan nurkilla.



Mulla on ollut aika ahdistavaa pari päivää, supistelee koko ajan ja menkkakipuja selässä, nivusissa ja etureisissä. Ei ole säännöllisiä, mutta tuntuvat ilkeeltä. Tuntuu kuin masu olisi pudonnut. En pysty tekee mitään kun rasitus laukaisee heti supparit ja kivut. Varmaan kokenut kohtu alkaa harjoitella aikasemmin? No ens viikolla neuvola. Ja kysyn nyt uudestaan, että supistaako teitä kun rakko on täynnä ja vessassa käynnin jälkeen? Mua supistaa ilkeästi silloin.

Olipas valitusta...



Pukamag: mulla ei ole hajuakaan mitä ne edes on, ei siis kokemusta!



Alotin muuten vauvan vaatteiden järjetelyn ja pesun, kun yhtäkkiä tuli tunne et ne pitää tehdä nyt. Kaikki vanhat on vaaleanpunaisia, joten hyvä syy päästä ostoksille kuhan sukupuoli varmistuu.



Mukavaa sunnuntaita!



Vierailija
37/37 |
17.06.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

lumituuli: mulla ainakin nimenomaan pissalla käynnin jälkeen supistaa, joka kerta, ei ole edellisillä näin tehnyt mutta kaipa se tosiaan kolmannella kerralla tulee herkemmin.



myytiäinen76: mä laitoin nyt koppaan valmiiksi: bodyn, potkuhousut, hatun, sukat ja kevyttoppapuvun, mutta saapi nähdä millainen ilma on jotta mitä sitä laittaa oikeesti mutt nämä on valmiina ja luulisin että sopisi kesävaaville (meillä autossa ilmastointi niin en ilman tuota kevyttoppaa viiti tuuva)



heather: kiva kun kirjoittelit kun jo mietimme oletko synnyttänyt!



raskausarpiG: Mulla tuli esikoisen raskausaikana arpia rintoihin ja selkään ja tosi isoja ja selkeitä. ovat tässä vuosien varrella vaalentuneet..rinnnäe juuri lainkaan enää. uusia ei ole tullut edellisen eikä tämän raskauden aikana.



Liipe ja prinsessa rv 36+4